Business Kuopio

 

NewIcon jatkaa maailmanvalloitustaan

1.10.2018

Suomen markkinajohtaja lääkevarastoautomaatiossa, NewIcon Oy, on systemaattisesti hakenut jalansijaa kansainvälisiltä markkinoilta. Seuraava suunta on Aasia.

NewIconin tarjoamat ratkaisut sujuvoittavat lääkkeiden varastointiin ja jakeluun liittyviä prosesseja apteekeissa ja sairaaloissa. Tuotepalettiin kuuluvat keräilyvarastoautomaatit, älylääkekaapit ja laite, joka saattaa suonensisäiset antibiootit käyttökuntoon.

Yhtiö teki 2000-luvun alkupuolella paljon automaatioprojekteja teollisuuteen. Teollisuudessa oltiin jo silloin omaksuttu sujuvien toimintaprosessien hyvät käytännöt (eli lean-ajattelu). NewIcon pääsi eturintamassa hyödyntämään niitä myös sairaaloille ja apteekeille toimitettuihin järjestelmiin. Yritys miettii tuotannon skaalautuvuutta ja tehokkuutta myös omassa toiminnassaan.

– Emme juokse kovempaa vaan lyhennämme matkaa. Pyrimme siihen, että kaikki suunnittelu olisi tehty jo ennen laitteen valmistusta, jolloin läpimenoaika kokoonpanoyksikössä on mahdollisimman nopea. Hyödynnämme paljon myös alihankintaverkostoa, NewIconin markkinointijohtaja Jori-Matti Savolainen kertoo.

Apteekeista sairaalamaailmaan

NewIconin ensimmäinen lääkeautomaatioprojekti oli Pielaveden apteekin varastoautomaatin toteuttaminen. Projektista saadun kokemuksen avulla yhtiö sai oven auki sairaalamaailmaan ja teki ensimmäisen varastoautomaatin Joensuun sairaalalle.

– Olemme tehneet paljon yhteistyötä myös Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) kanssa. Yhteistyö on ollut hedelmällistä molemmille osapuolille. Olemme saaneet testata tuotteitamme aidossa sairaalaympäristössä, ja KYS on saanut tarpeisiinsa räätälöidyt, innovatiiviset laitteet käyttöönsä, Savolainen toteaa.

Yksi konkreettinen yhteistyön hedelmä on älylääkekaappien läpiantavuus. Savolainen kertoo KYS:in jo aiemmin tutkineen, miten paljon leikkausten aikana on kulkua leikkaussaliin ja sieltä ulos. Jo pelkästään työrauhan takia oli tarve pystyä täyttämään lääkkeet lääkekaappiin leikkaussalin ulkopuolelta.

– KYS oli tyytyväinen kehittämäämme läpiantavaan älylääkekaappiin, ja me saimme arvokasta palautetta hoitajilta. Nyt älylääkekaappeja on käytössä useissa sairaaloissa Suomessa.

Kansainvälistyminen

Tuotteet herättivät kiinnostusta rajan takana, ja NewIcon sopi ensimmäiset kaupat Venäjälle vuonna 2012. Venäjän kumppanilla oli suhteita Israeliin, ja sieltäkin alkoi tulla yhteydenottoja.

– Emme lähteneet millään tavalla markkinoimaan Israelin suuntaan, mutta markkinat vain lähtivät viemään meitä sinne. Sieltä etenimme suunnitelmallisemmin Lähi-Itään Arabiemiraatteihin ja Dubaihin. Tällä hetkellä toimimme jo 12 maassa, Savolainen kertoo.

Savolainen painottaa sitä kuinka tärkeää on löytää oikea kumppani. Arabiemiraattien ensimmäinen kumppani oli vain laittanut nettisivuille tiedon, että nyt on myynnissä suomalaisia robotteja ja ihmetellyt, miksi ne eivät myy. Toinen kumppani puolestaan oli tottunut myymään tuotteita, joiden myynti- ja toimitussykli on nopeampi. NewIconin laitteet ovat investointituotteita, jotka vaativat jälleenmyyjältä maltin odottaa tulojen kotiutumista.

– Tällä hetkellä on kierroksessa jo kolmas kumppani, isompi toimija, joka ymmärtää mitä laitteiden myynti vaatii ajallisesti ja rahallisesti. Oikean kumppanin löytäminen liike-elämässä on kuin ihmistenkin välisessä rakkaudessa, ensin tulee alkuhuuma, ja vasta sen jälkeen punnitaan suhteen todellinen luonne, Savolainen muotoilee.

Kulttuurilliset erot vaikuttavat myös paljon kansainvälisessä toiminnassa. Esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa tiedettiin jo lähtökohtaisesti, miten suomalaiset sairaalat toimivat ja osattiin arvostaa sitä, että NewIcon on selvittänyt tiensä suomalaisten sairaaloiden laitetoimittajien joukkoon. Tanskalaiset ovat myös myöntäneet, että Suomessa ollaan paljon pidemmällä lääkeautomaatiossa kuin Tanskassa.

Aasia on Savolaisen mukaan oma lukunsa. Siellä vaaditaan täysin uusi lähestymistapa, miten toimitaan.

– Löysimme Kiinasta yrityksen, jonka kanssa tavoitteemme kohtasivat ja perustimme yhteisyrityksen. Heidän kauttaan löytyi myös uusi sijoittaja NewIconille. Tarkoituksemme on laajentua Kiinan myötä muuallekin Aasiaan, kuten Thaimaahan, Malesiaan, Indonesiaan ja Etelä-Koreaan.

Vinkkejä kansainvälistymiseen

Ennen kansainvälistymistä Savolainen neuvoo yrityksiä hoitamaan kotikentän kuntoon, jotta saa kokemusta. Jos aloittaa ulkomailla, eikä ole todentanut toimintaansa Suomessa, voi kokeilu tulla kalliiksi. Tuotteen pitää myös olla kunnossa.

Savolaisen mukaan ei myöskään kannata tuudittautua maailman poliittisessa menossa siihen, että tapahtumat eivät omaan yritykseen vaikuta. Kyllä ne vaikuttavat. NewIconin toimintaan on vaikuttanut esimerkiksi Ukrainan kriisi ja ruplan kurssin vaihtelut.

– On myös hyvä tutustua mitkä oman alueen yrityksistä ovat laajentuneet samaan suuntaan, kuin omissa suunnitelmissa on, ja hyödyntää heidän kokemuksiaan. Välillä kannattaa laittaa suomalaiset kumisaappaat kaappiin ja kansainväliset kengät jalkaan, että uskaltaa rohkeasti kysyä neuvoa, Savolainen vinkkaa.

www.newicon.fi

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje