fbpx

Business Kuopio

 
 
 
 

Kuopio goes Bodø

Kuopion kaupungin delegaatio osallistui 1.-5.10.2018 kansainväliseen ISOCARP-kongressiin Norjan Bodøssa. ISOCARP on kansainvälinen alue- ja kaupunkisuunnittelijoiden yhdistys, jonka vuosittain järjestämä kongressi kokoaa yhteen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa jonkin ajankohtaisen teeman ympärille. Bodøssa järjestetyn 54. kongressin teemana oli ”Cool planning”, ja se keskittyi kaupunkisuunnittelun ja smart city-ratkaisujen rooliin ilmastonmuutoksen luomien globaalien haasteiden ratkaisemisessa.

Älykkäitä kaupunkiratkaisuja vuonojen keskellä Bodøssa

Bodø sijaitsee Pohjois-Norjassa, napapiirin pohjoispuolella, lähellä suosittua Lofoottien matkakohdetta. Bodø on Pohjois-Norjan toiseksi suurin kaupunki, erittäin vilkas, moderni ja kasvava 50 000 asukkaan yliopistokaupunki nopeasti kehittyvällä arktisella alueella. Smart city- ja kaupunkikehitystematiikka ovat Bodøssa hyvin ajankohtaisia, sillä kaupungissa suunnitellaan parhaillaan lentokentän siirtoa ja sen myötä uuden kaupunginosan rakentamista.

Vahvaa ystävyyskaupunkitoimintaa

Bodø on yksi Kuopion pohjoismaisista ystävyyskaupungeista, jonka kanssa yhteistyö on viime vuosina ollut säännöllistä ja lisääntynyt myös uusilla aihealueilla. Virallisen ystävyyskaupunkiyhteistyön merkeissä Bodøn delegaatio vieraili Kuopiossa viimeksi huhtikuussa 2018, jolloin teemana oli erityisesti elinkeinoelämän kehittäminen. Vuoden 2019 toukokuussa taas Kuopion delegaatio lähtee vastavierailulle Norjaan. Lisäksi ISOCARP-kongressin aikana suunniteltiin yhteistyön lisäämistä kaupunkien smart city-osaajien välillä, ja bodølaisia kaupunkikehittäjiä kutsuttiin tutustumisvierailulle Kuopioon.

Suunnitelmia ja mahdollisuuksia

Bodøssa tapahtuu tulevina vuosina paljon ja suunnitelmat ovat suuria. Ystävyyskaupungeilla, Kuopiolla ja Bodølla, on paljon yhteistä muun muassa kaupunkisuunnittelun saralla. Molemmissa kaupungeissa suunnitellaan uusia alueita, joilla yhdistyvät asuminen ja työssäkäynti. Kehittämisen tavoitteissa näkyvät hyvinvointi, vähähiilisyys ja digitaalisuuden hyödyntäminen.

Yhteistyötä ja uusia mahdollisuuksia on luvassa. Keväälle 2019 on suunniteltu Kuopion kaupungin virallinen ystävyyskaupunkivierailu Bodøhon, ja lisäksi Bodøn smart city- asiantuntijat ja kaupunkikehittäjät on kutsuttu vierailemaan Kuopiossa mahdollisesti ensi kevään aikana. BusinessKuopio käy myös aktiivisesti keskustelua mm. Bodøn alueen kehitysyhtiö BRUS:in kanssa yritysyhteistyön syventämiseksi Kuopion ja Bodøn välillä.

Bodø Delegaatio


Top know how in Kuopio

Kuopio is a dynamic and constantly growing business city. The region of Kuopio is a unique combination of science, technology, art, industry and security. It is also one of the country’s innovation hubs and an important university city. People in Kuopio are known as the forerunner of wellbeing, health and environment expertise.

Kuopio is the home of several internationally recognised hi-tech and service companies. In the field of medicine, Medfiles, NewIcon and Servicepoint have combined their efforts to ensure the safety of production and distribution lines. The aim is to guarantee the safety of the whole service chain from pharmaceutical research to product development and production and on to the patient.

Unique Savilahti area

The Savilahti area, which also covers the Science Park, has hundreds of technology and service companies, several national research centres and numerous testing and analysis laboratories. The area is a unique combination of skills and know-how in the fields of health and well-being. Also several internationally successful companies have laid their foundations into the region.

 

Lisätietoja

Mikko Juuti, projektipäällikkö / Invest and Grow in Kuopio Region
mikko.juuti(at)kuopio.fi

Eeva Lehtomäki, projektisihteeri / Invest and Grow in Kuopio Region
eeva.lehtomaki(at)kuopio.fi

Delegaatio