Business Kuopio

 

Heart2Saven tuote syntyi käytännön oivalluksesta

2.6.2020

Heart2Save Oy on kuopiolainen tutkimuspohjalta syntynyt yritys, joka on kehittänyt laitteen rytmihäiriöiden tunnistamiseen kotioloissa.

Heart2save kuvituskuva

Liikeidea syntyi, kun ensihoitolääkäri Helena Jäntti kohtasi työssään rytmihäiriöpotilaita ja näki miten ikäviä jälkiseurauksia, kuten aivoinfarkteja, rytmihäiriöt voivat pahimmillaan aiheuttaa. Tuohon aikaan otettiin telelääketieteessä ensiaskeleita ja data siirtyi jo langattomasti paikasta toiseen. Jäntti pohti voisiko tiedon rytmihäiriöstä saada diagnosoitavaksi nopeammin.

– Sain silloin oivalluksen, että ongelmaan pääsisi pureutumaan, jos ihmiset pystyisivät mittaamaan sydänfilmejä eli EKG-dataa itse, Jäntti kertoo.

Heart2Saven kehittämä laite ja siihen liittyvä sovellus keskittyy nimenomaan aivoinfarktien estämiseen tunnistamalla rytmihäiriöitä etukäteen.

Tietoisuus teknologiasta on kasvanut

Alkuperäinen suunnitelma oli, että laitteen tuotekehitys olisi mahdollista tehdä sairaalan tai yliopiston siipien suojassa. Suomessa ei kuitenkaan tunnettu kyseistä spin-off-toimintamallia hyvin, joten Jäntti päätyi perustamaan yrityksen vuonna 2015. Rahoituksen saaminen kuitenkin tuotti alkuvaiheessa haasteita, Jäntti harmittelee.

– Maailma ei ollut vielä kypsä. Silloin ei tunnettu tiedonsiirtoon perustuvaa IoT:a samalla tavalla kuin nyt. Nykyään etädiagnostiikka, tekoäly ja analytiikka ovat arkipäivää. Meidän viestiämme on niiden myötä ollut helpompaa viedä eteenpäin.

Tietoisuus teknologiasta on levinnyt kun isot toimijat, kuten Apple, ovat käynnistäneet omia hankkeitaan. Tieto rytmihäiriöitä seuraavista laitteista on lisääntynyt lääkärikunnassa, ja ne tunnustetaan jo varteenotettavaksi avuksi diagnostiikan alkuvaiheessa.

Heart2Save on suunnitellut mittalaitteen yhteistyössä Suunnon kanssa. Se on kevyt käsikäyttöinen EKG-laite, joka kommunikoi mobiilisovelluksen kanssa. Kun sydänkäyrä on ladattu pilveen, analytiikka antaa sovelluksen käyttäjälle tulokset. Jos kyseessä on rytmihäiriö, tulee mukana myös toimintaohjeet. Kardiologien kanssa yhteistyössä laaditut toimintaohjeet ovat rytmihäiriöstä riippuen erilaiset.

– Kuluttajan kannalta olisi ideaalimalli, että koko palvelupolku lääkärille varattuine aikoineen olisi mahdollinen, mutta se vaatisi yhteistyökumppanin. Sitä verkostoa olemme parhaillaan rakentamassa, Jäntti toteaa.

Koru lääkintälaitteena

EKG-koru Heart2saveHeart2Save on tällä hetkellä kääntämässä toimintaansa tuotekehitysvaiheesta kasvuyhtiöksi. Tuotekehityskään ei silti sammu, ja uutena tuotteena yhtiö onkin juuri lanseerannut EKG-mittaukseen soveltuvan korun. Heart2Saven ja designkorubrändi Lumoavan idea korusta lääkintälaitteena sai alkunsa tarpeesta toistuville mittauksille. Designtuotteeksi muotoiltu lääkintälaite ei myöskään leimaa käyttäjäänsä sydänsairaaksi.

– Satunnaisesti esiintyvän rytmihäiriön tai oireettoman eteisvärinän kiinni saaminen vaatii toistuvia mittauksia. Ne toteutuvat helpoiten tuotteella, joka on aina mukana, kuten korulla, Jäntti arvioi.

Heart2Saven ympärillä on monialainen tiimi, johon on kerätty osaamista lääketieteen eri erikoisaloilta sekä signaalianalytiikan osaamista lääketieteellisen fysiikan puolelta. Yhtiö tekee yhteistyötä myös eri oppilaitosten ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa.

Jäntti pitää akateemisesta maailmasta ponnistavien yritysten elinehtona osaamisen laajentamista mahdollisimman varhain. Menestyneen liiketoiminnan luominen tarvitsee muutakin osaamista kuin mitä pohjakoulutus antaa.

– Pitää olla monenlaista osaajaa, jotta tällaiset akateemikko-spin-offit pääsevät oikeasti eteenpäin.

heart2save.com

Lue lehdistötiedote: EKG-koru lääkinnällisenä laitteena

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje