Business Kuopio

 

Kuopion Woodi on Suomen johtava päiväkotikalusteiden valmistaja

25.6.2018

Kuopion Woodi Oy valmistaa koivusta kalusteita päiväkoteihin, kouluihin ja hoivakoteihin. Tuotteet on suunniteltu toimiviksi ja yksinkertaisiksi skandinaavista muotoiluperinnettä kunnioittaen.

Woodi syntyi 1990-luvun alkupuolella, kun Kuopion Muotoiluakatemian kasvatit Mika Rissasen ja Jukka-Pekka Suvala tutustuivat tehdessään yhteistä kalustamisprojektia Muotoiluakatemiaan.

– Huonekaluteollisuuden alalla ei ollut tuohon aikaan juurikaan töitä tarjolla. Koimme, että ainoa keino tehdä koulutusta vastaavaa työtä oli perustaa yritys. Lisäksi lastulevyteollisuuden vaihtoehdoksi kaivattiin aidoista materiaaleista valmistettuja kalusteita, Suvala kertoo.

Vastaanotto oli alusta alkaen hyvä, työn jälkeä ja laatua pidettiin korkeatasoisena. Yrityksen liikeidea oli valmistaa huonekaluja koteihin niin aikuisille kuin lapsillekin. Toiminnan ydin löytyi, kun Woodin yrittäjiltä kysyttiin kalusteita päiväkotiin. He päättivät ottaa haasteen vastaan ja toteuttivat kaikki irtokalusteet päiväkoti Pillipiipariin Vuorelaan.

– Esittelimme tuotteitamme Helsingin Habitare-messuilla sekä Milanon ja Kööpenhaminan kalustemessuilla, ja saimme kannustavaa palautetta. Ensimmäisen kansainvälisen kaupan lasten kalusteista teimme Japaniin, Suvala muistelee.

Yrityksen tuotteet eroavat kilpailijoiden tuotteista yhtenäisen mallistonsa ansiosta. Kalusteet ovat skandinaavista designia, joissa suomalainen koivu on yhdistetty väreihin.

Woodi luottaa perinteiseen puusepäntaitoon

Yrityksessä ei ole lähdetty tekemään muodinmukaisia toimenpiteitä, vaan on luotettu päämäärätietoisesti omaan designiin ja taitoon valmistaa korkeatasoisia kalusteita. Suvalan mukaan yrityksen kannattavuus on perustunut moderniin ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin.

– Käytämme perinteistä ammattitaitoa mutta nykyaikaisilla menetelmillä. On ollut tärkeää, että olemme yhtiökumppanini kanssa samaa mieltä asioista ja välillämme on luottamus. Olemme pyrkineet ratkaisemaan asioita omalla tavallamme.

Woodi on digitalisoinut toimintojaan, jotta tieto kulkee mahdollisimman virheettömänä läpi tuotantoprosessin. Suvala kertoo yrityksen myös investoivan tuotantolaitteisiin ja kehittävän laatu- ja ympäristöstandardejaan.

– Tavoitteenamme on vahvistaa markkinointia ja myyntiä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Olemme saaneet kasvatettua vientiä, vaikka suomalainen huonekaluvienti on hyvin haasteellista.

Woodi vie kalusteita Saksaan Ruotsiin, Norjaan, Hollantiin, Venäjälle ja Iso-Britanniaan.

Sijainti keskellä parasta koivualuetta

Kuopion kaupungin kanssa Woodilla on aina ollut hyvä yhteistyö. Kaupunki on myös ollut hyvä asiakas, ja yritys on tarvittaessa saanut testata kalusteitaan alueen päiväkodeissa.

– Toimintamme laajentuessa olemme saaneet kaupungin avustuksella kaavamuutokset läpi. Woodi on pystynyt kehittymään ja kasvamaan samassa paikassa.

Kuopio on Suvalan mukaan sijainniltaan hyvä paikka valmistavalle yritykselle. Tavaraliikenne kulkee etelästä pohjoiseen, joten kuljetukset Etelä-Suomeen hoituvat paluukuljetuksina. Koivusta huonekaluja valmistavan Woodin näkökulmasta on myös hienoa, että yritys sijaitsee keskellä parasta koivualuetta.

www.woodi.fi

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje