Business Kuopio

 

Kuopio Shanghain matkailumarkkinoille

26.9.2017

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy järjestää Kuopion kaupungin Shanghain juhlanäyttelyn yhteydessä myyntitilaisuuden kiinalaisille matkanjärjestäjille 13.10.2017. Odotusarvo on suuri, kun näin suurella potentiaalilla varustettu matkailualue lähtee ensimmäistä kertaa panostamaan kansainväliseen matkailuun.

Shanghain juhlanäyttelyn (Suomalaisen naisen tarina ja Kuopio – Capital of Lakeland) yhteydessä järjestettävä myyntitilaisuus on Kuopion ensimmäinen konkreettinen markkinointi- ja myyntitoimenpide Kiinan matkailumarkkinoille. Myyntitilaisuudessa Kuopion alueen toimijat tapaavat mahdollisia yhteistyökumppaneita, esittelevät Kuopion alueen hyviä puolia ja kertovat mitä Kuopiossa on tarjolla.

Kaukoidässä myyntitilaisuuksien rooli on erilainen kuin esimerkiksi venäjällä, johon kuopiolaisilla matkailualan toimijoilla on jo olemassa olevia kontakteja. Venäjällä enemmänkin kerrotaan uutuuksista ja vahvistetaan olemassa olevia suhteita. Shanghain myyntitilaisuudessa kyseessä on ensikosketus, jossa päästään kontaktiin matkanjärjestäjien kanssa.

– Shanghai on erittäin kilpailtu markkina-alue, josta koko maailma on kiinnostunut. Kuopion ja Shanghain välisestä ystävyyskaupunkisuhteesta on kiistatta apua kilpailtaessa markkinaosuuksista. Uskon niin, että ystävyyskaupunkisuhde on meille vahvuus, Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Wille Markkanen toteaa.

Markkasen mukaan juhlanäyttelyn iso arvo on se, että kansainvälinen matkailumarkkinointiprosessi käynnistyi siitä. Kuopion kaupunki ja Kuopio-Tahko Markkinointi Oy päättivät yhteistuumin hyödyntää näyttelyä myös matkailun osalta. Näyttelyllä juhlistetaan Kuopio-Shanghai Pudong-ystävyyskaupunkisuhteen viisivuotista historiaa. Se on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa sekä kaupunkien yhteistä kulttuurisopimusta. Pääosassa näyttelyssä on kansainvälisesti tunnetun kuopiolaisen muotoilijan ja lasitaiteilijan Ritva-Liisa Pohjalaisen taidenäyttely.

Lakeland-teemalla on mahdollisuus

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy on mukana kahdessa Kiinan markkinoille tähtäävässä matkailuhankkeessa.  Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n vetämä Pohjois-Savon Lakeland -hanke toimii yhtenä lenkkinä Visit Finlandin ja neljän Järvi-Suomen maakunnan sopimassa Lakeland-yhteistyössä Kiinan markkinoille tehtävissä toimenpiteissä. Tavoitteena on kehittää alueen houkuttelevuutta kansainvälisen matkailun kohdealueena. Eri toimijat, kuten Finnair, ovat jo viestittäneet, että Lakeland-teemalla ja sen kautta esitellyllä Suomen puhtaudella on mahdollisuus.

Toinen käynnissä oleva hanke on Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n oma ponnistus kartoittaa mitä ruohonjuuritason toimenpiteitä pitää tehdä ennen kuin Kuopion alue voi pärjätä Kiinan markkinoilla. Hanke on nimeltään Kansainvälisen matkailumarkkinoinnin action plan. Hankkeen aikana käydään läpi kulttuuriasioita, myyntikanavia ja rakenteita sekä tunnistetaan asioita, jotka vaativat hiomista sekä erityisesti tuotteistetaan ensimmäiset matkanjärjestäjille tarkoitetut tuotepaketit. Markkasen mukaan tarkoitus on rakentaa hyvä pohja.

– Avaamme nyt ensimmäistä kertaa matkailupuolella ovia, joiden vaikutukset voivat näkyä jopa 20–30 vuotta. Matkailumarkkinointi on maratonlaji, jonka ensimmäinen askel Kiinan markkinoille otetaan nyt tänä syksynä.

Markkanen arvelee, että kahden erillisen hankkeen päällekkäisyys voi hämätä ihmisiä, koska ne voivat kuulostaa hyvin samankaltaisilta. Niillä on kuitenkin eri roolit, jotka molemmat edistävät alueen matkailua. Tavoitteena on löytää sitoutunut toimijaverkosto kehittämään kansainvälistä matkailua ja erityisesti Kiinasta alueelle kohdistuvaa matkailua.

– Tuotteistuksen on oltava kunnossa. Se, että on nättiä, ei vielä riitä, vaan pitää olla myös toimintaa. Action plan -hankkeen tavoite on tunnistaa toiminnot, joita kehittämällä voimme erottua. Näin on Lapinkin menestys tehty. Siellä on talven ja lumen eksotiikkaa käytetty raamina, johon on yhdistetty tuotteita, palveluita ja aktiviteetteja, joilla eksotiikka konkretisoituu, Markkanen toteaa.

Kuopio – Capital of Lakeland

Lakeland-yhteistyössä Kuopion alue on nimetty Capital of Lakelandiksi. Markkasen mielestä on tärkeää tehdä suuralueyhteistyötä Järvi-Suomi eli Lakeland edellä, mutta myös yhtä luontevaa on Kuopion alueen erottua muista Lakeland-toimijoista, koska se on Lakeland-yhteistyöalueen isoin niin kaupunkina, liiketoiminta-alueena kuin matkailukohteenakin. Muilla alueilla on omat tunnistettavat nimensä, kuten Saimaa ja Karelia.

Perusteena Capital of Lakeland -nimitykselle on Kuopion merkittävä matkailijamäärä. Kuopion ja Nilsiän kuntaliitoksessa Tahko liittyi osaksi Kuopiota.  Näin uusi Kuopio kipusi Suomen kolmen suurimman matkailualueen joukkoon. Virallinen tilasto ei kerro täyttä totuutta, sillä matkailijamääriä huomioitaessa täytyy ottaa huomioon Tahkon valtava mökkikanta, joka ei näy virallisissa majoitustilastoissa.

Kuopiossa kansainvälisten matkailijoiden osuus kaikista matkailijoista jäi viime vuonna 11,5 %:iin, kun luku koko Suomen osalta oli 35 %. Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Wille Markkasen mukaan ei kuitenkaan kannata niinkään tuijottaa tilastoja, vaan sitä ollaanko oikealla kasvu-uralla. Hän käyttääkin mittarina mieluiten matkailijoiden merkitystä Kuopion alueen talouteen. Matkailijoiden tuomien eurojen vaikutus kertautuu monille alueen toimijoille.

– Jos majoitusmäärät lähtevät nousuun, prosentuaalinen kasvu voi olla Kuopiossa huimaa. Kasvu tulee kuitenkin järjestelmällisen työn kautta. Sitä ollaan nyt tekemässä, Markkanen kertoo.

Lisätietoja:

Uutiset

Tilaa uutiskirje