Business Kuopio

 

Pk-yritysbarometri: Yrittäjät uskovat varovaiseen kasvuun – vahvimmat odotukset Ylä-Savossa

11.9.2017

Pohjois-Savon alueella suhdannenäkymät ovat hieman myönteisemmät kuin keväällä, kertoo tänään julkaistu Pk-yritysbarometri. Kasvuodotukset ovat kasvaneet alueellamme merkittävimmin Ylä-Savossa. Myös Sisä-Savossa suhdanneodotukset ovat kasvaneet, Varkauden seudulla kasvuodotukset ovat sen sijaan tasaantuneet.

– Vaikka suhdannenäkymät ja liikevaihdon kasvuodotukset ovat parantuneet, eivät alueemme pk-yritykset usko kuitenkaan siihen, että he voisivat lisätä työvoimaa. Yrittäjät ovat edelleen varovaisia investoinneissaan, eikä noususuhdanteen uskota jatkuvan kovin montaa vuotta, kertoo Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen.

Kansainvälistymistä kiihdytettävä

Vientiä harjoittavien yritysten määrä on Pohjois-Savossa edelleen alemmalla tasolla kuin maassamme keskimäärin.

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) ylijohtaja Kari Virrannan mukaan yritysten kansainvälistyminen ei ole mahdollista vain valtakunnallisin toimin, vaan edellyttää vahvaa jalkatyötä myös maakunnan toimijoilta.

– Tarvitaan asiantuntijoita, jotka pystyvät rakentamaan pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten kanssa ja jotka nauttivat yritysten luottamusta. Ilman luottamusta verkostojen rakentaminen ei ole mahdollista, hän toteaa.

– Myös koulutuksen ja työvoiman tarve pitää saada entistä paremmin kohtaamaan toisensa. Kysymys ei ole muuttotappioalueiden, vaan koko maan ja maakunnan ongelmasta, Virranta jatkaa.

Myös Arto Nykänen peräänkuuluttaa voimavarojen suuntaamista olosuhteiden luomiseen niin, että ne mahdollistaisivat yritysten kasvun ja kansainvälistymisen.

– Yliopiston on pystyttävä tuottamaan tutkimustoiminnan ohessa merkittävästi enemmän innovaatioita, jotka realisoituvat startup-yrityksinä, Nykänen toteaa.

Rahoitusmarkkinoilla on nähtävissä, että siemenvaiheessa olevien yritysten rahoitusosuus on alueellamme melko pieni. Muilta osin rahoitusmarkkinat kuitenkin toimivat ja pankit ovat kasvattaneet osuuksiaan kokonaisrahoittajana.

Finnveran aluejohtaja Mikko Vänttisen mukaan Finnvera on onnistunut kohdentamaan rahoitustaan erityisesti kasvun ja kansainvälistymisen edistämiseen.

– Kasvaville ja kansainvälisille yrityksille tarjotaan Team Finland –palvelukokonaisuutta, jossa Finnveralla on kasvava rooli. Toistaiseksi valitettavan pieni osa yrityksistä tuntee ja käyttää kansainvälistymispalveluita, kuten vientikaupan rahoitusohjelmaa tai TeamFinland-palveluehdotusta, Vänttinen toteaa.

Savon Yrittäjät auttaa digipudonneita

Koko maan ja Pohjois-Savon alueen pk-yrityksissä on eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä. Sähköisten työkalujen käyttöönotossa Pohjois-Savo on muuta maata jäljessä. Vajetta on digitalisaation käytössä markkinoinnin apuna, pilvipalveluiden käyttöönotossa ja jopa kotisivujen määrässä.

– Digitalisaatio on tehokas keino nostaa tehokkuutta, mutta maakunnallamme on edelleen kiinni kuromista muuhun maahan. Tähän haasteeseen vastaa Savon Yrittäjien Yritys oppii ja menestyy (YOM) -hanke, joka järjestää tämän vuoden aikana yrityksille yli 100 digitalisaatiota edistävää koulutusta, Nykänen kertoo.

Lisätietoja:

  • Arto Nykänen, toimitusjohtaja, Savon Yrittäjät, p. 044 3680 501, arto.nykanen(at)yrittajat.fi
  • Kari Virranta, ylijohtaja, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), p. 0295 026 699, kari.virranta(at)ely-keskus.fi
  • Mikko Vänttinen, aluejohtaja, Finnvera Oyj, Itä-Suomi, p. 029 460 2721, mikko.vanttinen(at)finnvera.fi

Pk-yritysbarometri 2/2017 -aineisto. Pohjois-Savoa koskevat tiedot ao. sivun lopussa kohdassa ”Alueraportit ja alueelliset kalvot” + ”Seutukuntien kalvosarjat”

Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä Pk-yritysbarometrista, joka julkaistiin tänään 11.9.2017. Syksyn 2017 Pk-yritysbarometri perustuu 4 700 pk-yrityksen vastauksiin. Pk-yritysbarometri julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Se kuvaa pk-yritysten odotuksia vuoden eteenpäin.

Uutiset

Tilaa uutiskirje