Business Kuopio

 

Verkoston voimaa mikroyrityksiin

21.6.2017

Pohjois-Savo on ottamassa mallia Oulun seudulta, kun Kehitysyhtiö SavoGrow:n vetämä MikroGrow -hanke starttasi Oulun yliopiston MicroENTRE -hankkeen vanavedessä tiistai-iltana. Toiminnan aloitustilaisuus pidettiin Suonenjoella Yrityspuisto Futuriassa, josta startti striimattiin hankkeen kumppaneille, Varkauteen, Kuopioon ja Iisalmeen. Myös jatkossa yritysten ydinryhmätoiminnan nytkähtäessä elokuussa käyntiin on jokainen tilaisuus tarkoitus striimata ja yrityksille luoda digitaalinen mahdollisuus osallistua tilaisuuksiin sähköistä väylää pitkin.

Kaksi ja puolivuotisen hankkeen tavoite on synnyttää yritysten itsensä ideoimaa puhtaasti tarvelähtöistä sisältöä kasvun, digitalisaation ja kansainvälistymisen tiellä. Kuten nimi (MikroGrow) kertoo, hanke on tarkoitettu alle kymmenen henkilöä työllistäville korkeintaan kahden (2) miljoonan liikevaihdon mikroyrityksille, joita Suomen yrityskannasta vuonna 2015 oli Oulun yliopiston selvityksen mukaan noin 95%.

”Mikroyrittäjyys on oiva keino työllistää itse itsensä – ehkä jopa muutama työntekijä”, sanoo hankkeen tuore projektipäällikkö Laura Vänskä. Vänskän työyhteisönä toimivat Pohjois-Savon kuntien elinkeinoasiamiehet ja yrityspalveluvastaavat, joista kukin toimii oman alueensa yritysyhteyshenkilönä. Yritykset kokoontuvat elokuusta alkaen syksyn mittaan vuorovedoin osallistujayrityksissä. Isäntä saa päättää illan teeman. Ydinryhmätapaamisissa toivotaan syntyvän kokeiluperusteista yritysyhteistyötä mikroyritysten välille.

Euroopan Aluekehitysrahaston ja Pohjois-Savon liiton myöntämä hankerahoitus mahdollistaa pienimuotoiset kokeilut ja asiantuntija-avun, sekä mikroyritysten
yhteisen verkoston luomisen Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon alueille. Tällä hetkellä MikroGrowssa on mukana vajaa 70 mikroyritystä, kaikkiaan mukaan mahtuu 120 yritystä; 30 kullekin neljästä kumppanialueesta. Mukaan pääsee nettisivuilta yrityssitoumuksen alueensa edustajalle toimittamalla.

Lisätietoja: www.mikrogrow.fi tai p. 0207 464 656, Laura Vänskä, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy.

Tilaa uutiskirje