Business Kuopio

 

Illustration: Hand holding light bulb in front of global show the world's consumption with icons energy sources for renewable, sustainable development. Ecology concept.

Kuopion Innovaatioekosysteemisopimus

Tausta

Ekosysteemisopimukset ovat osa hallituksen toimia, joilla Suomesta halutaan luoda vuoteen 2030 mennessä maailman toimivin kokeilu- ja innovaatioympäristö. Valtion ja kaupunkien väliset ekosysteemisopimukset ovat myös olennainen osa kansallisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tiekartan uutta kumppanuusmallia, jonka tavoitteena on vahvistaa julkisen ja yksityisen sektorin välistä TKI-yhteistyötä.

Valtion ja kaupunkien välisillä innovaatioekosysteemisopimuksilla kehitetään innovaatiotoiminnan ekosysteemejä eli tiiviitä yhteistoimintaverkostoja, vahvistetaan osaamiskärkiä sekä lisätään TKI-toiminnan vaikuttavuutta. Kaupunkien isot tulevaisuusinvestoinnit ja hankinnat voidaan sopimuksilla valjastaa entistä tehokkaammin innovaatiotoimintaan.

Samalla kootaan tutkimusta ja sitä hyödyntäviä verkostoja isommiksi osaamiskeskittymiksi, joissa eri toimijat täydentävät toisiaan. Sopimuskaupungeille yhteistä on, että niiden kehitys perustuu yliopistovetoiseen korkeaan osaamiseen ja sen hyödyntämiseen.

Kuopion kaupungin ja valtion välistä innovaatioekosysteemisopimusta valmisteltiin kaupungissa tiiviissä yhteistyössä sopimuksen toteutukseen tiiviisti linkittyvien toimijoiden kuten oppilaitosten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa vuoden 2020 aikana. Sopimuksen muina yhteistyöosapuolina ovat Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Savon liitto, Pohjois-Savon ELY-keskus, VTT, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri/Kuopion yliopistollinen sairaala, Kuopio Health-osuuskunta sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ja ympäristöministeriö.

Sopimus solmittiin 9.2.2021 ja se on voimassa 31.12.2027 saakka. (Katso sopimus ja sen erillinen Ekosysteemisopimus Kuopio Toimenpideliite.)

Tavoitteet

Ekosysteemisopimusten kantavana ideana on innovatiiviset kaupungit, jotka omien vahvuuksien pohjalta hyödyntävät digitalisaation, uusien teknologioiden ja hiilineutraaliuden tuomia mahdollisuuksia ja siten vauhdittavat elinkeinoelämän uudistumista ja kestävää kaupunkia.

Sopimuksilla vahvistetaan vetovoimaisten osaamiskeskittymien ja innovaatioympäristöjen rakentumista sekä suomalaisten toimijoiden kytkeytymistä kansainvälisiin TKI-verkostoihin ja arvoketjuihin. Sopimuksilla kehitetään innovaatiotoiminnan ekosysteemejä eli tiiviitä yhteistoimintaverkostoja, vahvistetaan osaamiskärkiä sekä lisätään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta kaupunkilähtöisesti.

Keskeisinä keinoina ovat kaupunkikehityshankkeet, innovatiiviset julkiset hankinnat, tutkimustulosten hyödyntäminen, uudet liiketoimintaekosysteemit, start-up -yhteisöt sekä osaamisen vahvistaminen kansainvälisten osaajien avulla. Toimenpiteiden odotetaan luovan uutta paikallista kehitysdynamiikkaa, kansainvälisesti merkittäviä uusia kasvuavauksia sekä kaupunkien välisen yhteistyön tiivistymistä sopimuksen painopistealueilla.

Kaupungin ja valtion välinen ekosysteemisopimus tukee kaupungin innovaatiovetoista kasvua, kilpailukykyä, elinvoimaa, työllisyyttä ja kansainvälistymistä.

Painopistealueet

Kuopion ekosysteemisopimuksen ytimessä on yksi Suomen monipuolisimmista kaupunkikehityskohteista, Kuopion Savilahti. Alueen kehittämisen kokonaisinvestointien määräksi arvioidaan 1,5–2 miljardia euroa v. 2030 mennessä. Kyse on sekä uuden kaupunginosan luomisesta ja kehittämisestä, mutta myös kansainvälisesti tunnetusta huippuosaamisen keskittymästä. Hyvinvointi, älykkyys, vähähiilisyys, kokeilukulttuuri, resurssiviisaus, kiertotalous, viisas liikkuminen ja kestävä kehitys huomioidaan kaikessa tekemisessä. Tavoitteena on kehittää Savilahden alueesta toimiva, vetovoimainen ja ainutlaatuinen Euroopan kiinnostavin oppimis- ja innovaatioympäristö.

Kuopion kaupungin sopimuksen painopistealueet ovat terveys- ja hyvinvointiteknologia sekä vesiosaaminen. Molemmissa painopistealueissa Kuopion kaupungilla on tahtotila ja valmius toimia teeman vetovastuussa ja rakentaa yhteistyötä sekä verkostoa kansallisena koordinoijana ja vetäjänä. Painopistealueissa korostuvat älykkäät digitaaliset ratkaisut, jotka hyödyntävät mm. data-analytiikkaa ja tekoälyä. Painopistealueiden toimintaa tuetaan kytkemällä innovatiiviset hankinnat osaksi ekosysteemin ja toimintaympäristön kehittämistä.

Kuopio toimii kansallisen Hankinta-Suomi -ohjelman innovaatiot-teemaryhmän kuntapuolen vetäjänä (2020-2023), jonka kautta edistetään kansallista yhteistyötä innovatiivisissa hankinnoissa esimerkiksi KEINO-verkoston kanssa. Kuopion seudulla on ekosysteemisopimuksen kanssa yhteneviä teemoja osana MAL-sopimuksia mm. Kuopion Savilahtea kehitetään valtakunnallisesti merkittävänä kestävien, kiertotalouden ja vähähiilisten yhdyskuntaratkaisujen kokeilualueena.

Käynnistämishankkeet

Kuopion kaupungin ekosysteemisopimuksen käynnistämishankkeet saivat rahoituspäätökset ja käynnistivät toimintansa syyskuussa 2021. Käynnistämishankkeita on kaksi, yksi kummallekin ekosysteemisopimuksen painopistealueelle.

Kuopion kaupungin ekosysteemisopimuksen vesi-painopisteen käynnistämishankkeen toimenpiteillä pyritään luomaan edellytykset Kuopion Savilahden alueen kehittymiseksi Suomen houkuttelevimmaksi vesialan kokeilu- ja innovaatioympäristöksi vuoteen 2027 mennessä. Toimenpiteet kohdistuvat älykkäisiin vesihuollon ratkaisuihin sekä älykkäisiin talteenottoprosesseihin ja nollapäästötehtaisiin vesien käsittelyssä. Hankkeen toteuttaa Savonia Ammattikorkeakoulu ja sen koordinoima Kuopio Water Cluster.  Hanke toteutetaan aikavälillä 1.9.2021- 31.12.2023.

Kuopio Water Cluster on Savilahden alueelle keskittynyt kuuden tutkimusorganisaation laaja-alainen vesiosaamiskeskittymä, joka kehittää vesialan teknisiä ratkaisuja yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. 

Terveys- ja hyvinvointiteknologian painopisteen käynnistämisvaiheen toteuttaa Kuopio Health osuuskunta. Terveys- ja hyvinvointiteknologian strategisen painopistealueen visiona on: ”Kuopion Savilahti -Euroopan kiinnostavin oppimis- ja innovaatioympäristö älykkäille terveyden ja hyvinvoinnin ratkaisuille.” Tavoitteena on mahdollistaa terveydenhuollon muutosta kestävään ja ennaltaehkäisevään suuntaan sekä luoda älykkäiden ratkaisujen kehittämisellä merkittävää liiketoimintaa. Keskiössä on Kuopio Health -ekosysteemin kehittyminen Suomen johtavaksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatioalustaksi terveysdatalähtöisille älykkäille ratkaisuille. Käynnistämisvaiheen projektilla on tarkoitus luoda käytännön toimintamallit keskeisten Terveys- ja hyvinvointiteknologioiden toimijoiden kanssa sekä aloittaa varsinaisten toimenpiteiden valmistelu ja osin toteutuskin strategisten painopisteisteiden määrittämiin toimenpidekokonaisuuksiin. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2021-31.08.2022.

Kuopio Health -innovaatioverkosto kokoaa yhteen Itä-Suomen yliopiston, Kuopion yliopistollisen sairaalan, Savonia-ammattikorkeakoulun, Kuopion kaupungin ja lukuisia yritystoimijoita Savilahden osaamiskeskittymän alueella.

Rahoitus

Ekosysteemisopimukset yhdessä muodostavat EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman kestävää kaupunkikehittämistä koskevan kaupunkikehittämisen suunnitelman. Ekosysteemisopimusten toteuttamiseen kohdennetaan Uudistava ja osaava Suomi 2021–2027 Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Kestävän kaupunkikehittämisen kehyksestä EAKR-rahoitusta.

Rahoitushaut

Kuopion kaupunki on nimennyt ekosysteemisopimukselle johtoryhmän, jossa ovat edustettuina Kuopion kaupunki, Kuopio Health osuuskunta, VTT, Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion yrittäjät, Kauppakamari, Ely-keskus, Kuopion yliopistollinen sairaala. Pohjois-Savon liiton edustaja on johtoryhmässä asiantuntijana.

Ekosysteemisopimuksen johtoryhmä valmistelee Kuopion ekosysteemisopimuksen ensimmäisen kestävän kaupunkikehityksen EAKR-haun avaamista.  Haku on tarkoitus avata, kun EURA2021-järjestelmä avautuu ja siihen pystyy jättämään myös ryhmämuotoisia hankkeita. Ryhmämuotoiset hankkeet ovat oleellisia Kuopion ekosysteemisopimuksen toteutumisen kannalta, sillä sopimuksen kehittämisteemat ja painopisteet edellyttävät organisaatioiden yhteistyötä ja yhteistä tekemistä. Erityisesti data-altaisiin ja alustoihin tarvittaisiin luoda yhteisiä ratkaisuja.

Hakukuulutukset julkaistaan sekä Kuopion kaupungin että Pohjois-Savon liiton viestintäkanavissa. 

Rahoitettavat hankkeet

Kuopion alueelliset hankkeet

Kuopion osallistuminen kansallisiin vetovastuuteemahankkeisiin

 

Kuopion ekosysteemisopimuksen johtoryhmä

Arto Holopainen (puheenjohtaja), Kuopion Kaupunki
Anu Häiväläinen (sihteeri), Kuopion Kaupunki
Markus Forsberg, VTT
Aki Gröhn, Kuopio Health OSK
Markku Koponen, Pohjois-Savon ELY-keskus
Soili Makkonen, Itä-Suomen Yliopisto
Janne Parkkila, Kuopion Yrittäjät
Kaija Savolainen, Kuopion alueen Kauppakamari
Juha Töyräs, Pohjois-Savon hyvinvointialue
Mikko Vuoristo, Savonia-AMK
Soile Juuti, Pohjois-Savon Liitto (asiantuntijajäsen)

Hankkeiden arviointityöryhmän muodostavat johtoryhmän Kuopion kaupungin edustajat sekä toimialaan liittyvät vaihtuvat asiantuntijat Kuopion kaupungilta.

 

Lisätietoja: 


Kuopio on yksi Suomen Innokaupungeista, jotka toteuttavat ekosysteemisopimuksia. Innokaupungit ovat uuden ajattelun tukijoita ja kirittäjiä, muutoksen edelläkävijöitä.
Tavoitteena on vauhdittaa elinkeinoelämän uudistumista ja parantaa ihmisten elämää kaupunkiympäristöissä. Innokaupungit tukevat innovaatioita, soveltavat tutkimusta ja
kokeiluita. Tutustu innokaupunkeihin 

 

Tilaa uutiskirje