Business Kuopio

 

Taiga Concept luottaa tuotteeseensa

27.2.2019

Äänieristettyjä moduulitiloja tarjoavan Taiga Concept Oy:n ajoitus on oikea, tuotteelle on kova kysyntä maailmanlaajuisesti.

Yle, Abloy Oy, Säästöpankki, LähiTapiola, Toyota, Microsoft Oy… Taiga Conceptilta ei hyviä referenssejä puutu. Kuopiolaiset Tapani Laukkanen ja Pekka Eskelinen perustivat yhtiön 2015 toimistokalusteiden suunnittelua varten. Lopulta idea tiivistyi äänieristystiloiksi, ja nyt kansainvälistyminen on kovassa vauhdissa.

Taiga Conceptin moduuleista on koottavissa erilaisia äänieristettyjä tiloja yhdestä neliöstä aina seitsemään neliöön asti. Tiloja voi käyttää esimerkiksi neuvottelutiloina tai puhelinkoppeina. Keskeinen tekijä tuotteissa on design. Brändi henkii pohjoismaisuutta ja suomalaisuutta sekä luontoa ja metsää.

Yhtiön toimitusjohtaja Maarit Sinikangas kertoo, että on ollut ihana tuoda ulkomaisia yhteistyökumppaneita Kuopioon.

– Tuomme luontoa toimistoympäristöön, ja yhteistyökumppanimme näkevät mistä tuotteemme ovat lähtöisin. On hienoa, että elämme siinä ympäristössä.

Taiga Concept on pyrkinyt kaikessa yksinkertaistamiseen. Tuote näyttää yksinkertaiselta ja siinä on hyvin vähän osia, joten se on myös nopeasti kasattavissa. Lisäksi tuote on miellyttävä käyttää ja äänieristys toimii hyvin.

Tuotteet tehtiin aluksi kokopuusta, mutta sen halkeilevuuden vuoksi tuotekehityksessä päädyttiin viilupintaiseen tuotteeseen.

Hurja kansainvälistymisvauhti

Taiga Conceptilla on meneillään kansainvälistyminen Aasiassa. Myös Euroopan markkinat ovat kasvussa ja USA:n markkinat vireillä.

– Kansainvälistymisemme on käynnistynyt hirveää vauhtia. Tulimme vuosi sitten veljeni kanssa toimintaan mukaan ja päätimme, että pistetään koko homma kansainväliseksi. Olen tehnyt koko urani töitä kansainvälistymisen parissa, mikä helpotti tekemistä, Sinikangas toteaa.

Onnistunut rekrytointi oli yksi keskeinen tekijä, että Taiga Concept pääsi vauhtiin kansainvälistymisessä. Yhtiö palkkasi kiinalaisen Yueyuan Yun tekemään Aasian myyntiä ja avaamaan myyntikanavia. Yu on valmistunut sekä Savonia-ammattikorkeakoulusta että Itä-Suomen yliopistosta.

Myös sijoitukset ovat auttaneet avaamaan kansainvälisiä kanavia. Sinikangas kertoo yhtiöllä olleen kaksi sijoituskierrosta, joilla se keräsi vähän päälle miljoona euroa rahoitusta.

– Pienen yrityksen kasvattamisessa keskeisin asia on rahoitus, siihen kannattaa panostaa ja ottaa mukaan myös asiantuntijoita. Kansainvälistymisessä palaa rahaa ihan hirveästi.

Huippuhetkiä start up -hengessä

Taiga Conceptin huippuhetkistä kysyttäessä Sinikangas naurahtaa, että yhtiössä on  todellinen start up -meininki: joka toinen päivä on huippuhetki ja joka toinen päivä kriisi.

– Huippuhetkiä ovat ehdottomasti olleet ne, kun olemme päässeet isojen toimijoiden kanssa neuvottelupöytiin ja viemään yhteistyötä eteenpäin. Luotamme vahvasti tuotteeseemme ja osaamiseemme, se kantaa myös isojen toimijoiden kanssa.

Haasteita yhtiö on kohdannut resurssien riittävyydessä sekä tuotantoprosessien ja myyntikanavien rakentamisessa. Aasiassa on myös erilaiset sertifioinnit, jotka ovat omalta osaltaan vieneet paljon aikaa. Sähkötuotteiden komponenttien pitää olla oikeanlaisia ja tuotteille on tehtävä sähkötarkastukset. Selvitystyötä on paljon.

– Varmaankin kaikki start upit kohtaavat samoja vaikeuksia. Kasvuvauhti on huima ja olemme aika työllistettyjä. Pitäisi ottaa haltuun paljon asioita, mutta olemme edelleen pieni tiimi.

Sinikangas kannustaa kansainvälistyviä yrityksiä tutustumaan saman alan yrityksiin, jotka ovat jo menneet ulkomaille. Hänen mukaansa on paljon asioita, joita pitää ottaa huomioon, jotta kansainvälistyminen onnistuu.

– Yksin tekeminen vie hirveästi resursseja. Kannattaa reilusti kysyä kuinka kansainvälistyminen tapahtui, jos joku on jo tehnyt saman.

www.taigaconcept.fi

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje