fbpx

Business Kuopio

 

savilahti

Savilahti – onni ja osaaminen samalla rannalla

Savilahti on yksi Suomen monipuolisimmista kaupunkikehityskohteista. Alueen kehittämisen kokonaisinvestointien määräksi arvioidaan 1,5–2 miljardia euroa. Tulevaisuudessa alueesta rakentuu edistyksellinen oppimis-, innovaatio- ja työpaikkakeskittymä 35 000 toimijalle. Savilahdessa huippuosaaminen yhdistyy viihtyisään asumiseen ja vapaa-aikaan kauniin järviluonnon keskellä.

Lue lisää omilta sivuilta: savilahti.com

Savilahti

Kuopion keskustan kylkeen nousevasta Savilahden alueesta kasvaa merkittävä asumisen, opiskelun ja yrityselämän keskittymä. Kyse on sekä uuden kaupunginosan luomisesta ja kehittämisestä, mutta myös kansainvälisesti tunnetusta huippuosaamisen hubista. Tavoitteena on kehittää alueesta toimiva, vetovoimainen ja ainutlaatuinen: Euroopan kiinnostavin oppimis- ja innovaatioympäristö.

Savilahdessa toimii tällä hetkellä yli 200 osaamispohjaista yritystä, lukuisia merkittäviä tutkimuslaitoksia, KYS sekä Itä-Suomen yliopisto. Alueelle on muodostumassa ainutlaatuinen kolmen koulutusasteen kampus, kun yliopiston lisäksi alueelle siirtyvät Savonia-ammattikorkeakoulun ja Savon ammattiopiston toiminnot. Kuopion terveysteknologian, bio-, lääke- ja ympäristöalojen kehitys sekä ICT-osaaminen ovat luoneet kaupunkiin lukuisia startup- ja kasvuyrityksiä, joissa on alan toimijoille ja sijoittajille erinomaisia yhteistyömahdollisuuksia. Koko osaamisympäristö on hiottu siten, että alueen huippuosaajat saavat toistensa läheisyydestä synergiaetua.

Savilahdessa toteutuu koko elämisen kieppi. Suunnittelua ohjaa 360-astetta ajatus, jonka myötä alueella limittyvät niin opiskelu, tutkimus, työnteko ja vahva elinkeinoelämä kuin myös asuminen ja vapaa-aika. Valon kaavan, alueen valaistus-, muotoilu-, kulttuuri- ja taideohjelman, avulla Savilahteen luodaan elämää vuorokauden ja vuoden ympäri.

Hyvinvointi, älykkyys, vähähiilisyys, kokeilukulttuuri ja viisas liikkuminen – suunnittelua tukevat näkökulmat pyritään huomioimaan kaikessa tekemisessä. Uusien ajatusten avulla löydetään ratkaisuja mm. alueen palveluihin, energiansäästöön ja pysäköintiin, mikä avaa myös uusia businessmahdollisuuksia eri toimijoille. Savilahdessa monipuoliset asumis- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet yhdistyvät terveelliseen rakentamiseen ja uusimman teknologian hyödyntämiseen. Myös energia- ja liikenneratkaisuissa huomioidaan kestävän kehityksen tulevaisuuden tarpeet.

Savilahteen rakennetaan kestävän kehityksen älykästä kaupunkia yhdessä. Kun monialainen osaaminen ja erilaiset ajatukset löytävät toisensa, syntyy uudenlaisia ratkaisuja ja uusia innovaatioita sekä muodostuu uusia businessverkostoja.

Savilahden toimijat lukuina

Nykyisin:

  • 9000 opiskelijaa
  • 10 000 työpaikkaa
  • n. 30 asukasta
    >> yhteensä 19 000 toimijaa

2020-luvun aikana:

  • + 6000–7000 uutta opiskelijaa
  • + 5000–7000 uutta työpaikkaa
  • + 7000–8000 uutta asukasta
    >> yhteensä 35 000 toimijaa

Kuva: Arkkitehtitoimisto Ajak