fbpx

Business Kuopio

 

Hotelli ja asuinrakennus Siilinjärven keskustassa

Siilinjärvi sijaitsee noin 15 minuutin ajomatkan päässä Kuopiosta pohjoiseen, ja sinne on hyvät kulkuyhteydet lentäen, junalla ja autolla. Siilinjärven kunta on viimeisen kymmenen vuoden aikana voimakkaasti kehittänyt Siilinjärven keskuskorttelin aluetta, minkä yhtenä tavoitteena on ollut hotellitoimijan saaminen. Master Plan 2035 on kirkonkylän keskustan kehittämissuunnitelma, jonka tavoitteena on esittää suuntaviivoja ja keskeisiä toimenpiteitä keskustan kehittämiselle pitkällä aikavälillä.

KOHDE
Hotelli ja asuinrakennus Siilinjärven keskustassa


TOIMIALA
Matkailu / kiinteistöt


TARKEMMAT TIEDOT
Kiinteistön sijainniksi on suunniteltu Siilinjärven keskustaa, ruokakaupan ja Fontanellan kylpylän viereistä tonttia. Siinä on mahdollisuus 8-kerroksiselle rakennukselle, mikä pitäisi sisällään 2 kerrosta hotellia ja 6 kerrosta myytäviä asuntoja. Ensimmäisiin kerroksiin on mahdollisuus sijoittaa muuta liiketoimintaa. Pinta-ala on 3 200 m2 / kerros, ja maan alle rakentuisi kaksi kerrosta pysäköintitilaa. Hotellin kohderyhmänä ovat kylpylä- ja urheiluvieraat, liikematkailijat.


INVESTOINTIMAHDOLLISUUS
Siilinjärven kunta etsii sijoittajaa ja/tai operaattoria uuden hotellin kehittämisen tueksi kunnan keskustassa. Liiketoimintasuunnitelma on saatavilla jatkokeskusteluissa.

  • Hotellisijoittaja ja/tai -operaattori: sijoitus vähintään 1 milj. €.
  • Koko rakennuksen sijoittaja: sijoitus vähintään 10 milj. €.
  • Sijoitetun pääoman tuotto 10-20 % riippuen sijoitustyypistä.
  • Tiivis yhteistyö Siilinjärven kunnan kanssa investointiriskin pienentämiseksi.
  • Mahdollisuus käyttää paikallista operaattoria tai rakennusyhtiötä.

YHTEYSTIEDOT
Pekka Turunen, Elinkeinopäällikkö, Siilinjärven kunta
pekka.turunen@siilinjarvi.fi


 

Tilaa uutiskirje