Business Kuopio

 

Pienen Neulamäen yritysalue

Pienen Neulamäen yritysalue on Kuopion kaupungin tulevien vuosien yritystilarakentamisen keskeinen alue Kuopiossa. Pienen Neulamäen yritysalue on entistä Puolustusvoimien varikkoaluetta, jonka pinta-ala on lähes 400 hehtaaria ja josta on tällä hetkellä vahvistettu asemakaava noin 100 hehtaarin alueelle lähinnä Karttulaan vievää 551-seututietä. Pienen Neulamäen yritysalueelle on erinomaiset liikenneyhteydet ja liittymät 5:ltä Pitkälahden rampilta. Pääkaupunkiseudulta liikennöitäessä Pienen Neulamäen saavuttaa yhden ajovuoron aikana. Yritysalueella sijaitsee liikennepolttoaineena käytettävän kaasun kaasutankkausasema osoitteessa Kranaattikuja 2 70800 Kuopio.

KOHDE
Pienen Neulamäen yritysalue


TOIMIALA
Teollisuus ja logistiikka, kaupan ala


TARKEMMAT TIEDOT
Yritysalueen nykyinen asemakaava mahdollistaa monipuolisten yritystoimintojen sijoittumisen alueelle edelleen. Tarjolla on erikokoisia tontteja teollisuus- ja logistiikan sekä kaupallisten yritysten tarpeisiin. Yritysalueella toimii logistiikan (mm. Inex Partners Oy), elintarviketeollisuuden (Valion Kalavapriikki Oy ja Savo-Karjalan Liha Oy), terveysteknologian (Medikro Oy ja Bittium Biosignals Oy), tekstiilihuollon (Laatupesu Oy), sekä useita rakennus- (Heikkinen Yhtiöt Oy), teollisuus- ja palveluyrityksiä. Yritysalueelle rakennetaan jatkuvasti toimitiloja yritysten tarpeisiin sekä vuokrakäyttöön. Rakenteilla on mm. Savon Kuljetuksen logistiikkaterminaali. Kesän 2022 aikana käynnistyy Pienen Neulamäen etuosaan Karttulantien varteen noin 4 000 m2:n rakennushanke lääketeollisuusyrityksen toimitilaksi. Odotettavissa on satoja uusia työpaikkoja alueelle nykyisten lisäksi.

Vuonna 2022 asemakaavatyötä laajennetaan uudelle n. 70 ha kaava-alueelle, minne on arvoitu tulevan uutta yritys- ja toimitilarakennusten rakennusoikeutta n. 15-20 000 k-m2. Toisen vaiheen kaavoitettava alue tulee liittymään saumattomasti jo rakennettuun Pienen Neulamäen ensimmäiseen yritysalueeseen.

Alueen hyvä logistinen sijainti kaupungin eteläpuolella valtatie viiden läheisyydessä takaa alueen hyvän saavutettavuuden kaikista ilmansuunnista. Kuopion kaupunki on rakentanut valmiiksi alueelle kunnallistekniikan ja esirakentanut pääosan tonteista.


MAHDOLLISUUS
Yritysalueen nykyinen asemakaava mahdollistaa monipuolisten yritystoimintojen sijoittumisen alueelle edelleen. Tarjolla on erikokoisia tontteja teollisuus- ja logistiikan sekä kaupallisten yritysten tarpeisiin.


YHTEYSTIEDOT
Mika Raatikainen, yritysasiantuntija, Kuopion kaupunki, mika.raatikainen@kuopio.fi


 

Tilaa uutiskirje