fbpx

Business Kuopio

 

Tutustu valmistelussa oleviin yhteishankintoihin

Kuopion kaupunki hankkii yksityiseltä sektorilta tavaroita ja palveluita, joiden avulla se järjestää vastuullaan olevia palveluita. Ulkoisten ostojen arvo liikkuu vuosittain sadoissa miljoonissa (vuonna 2018 435 miljoonaa) euroissa. Hankinnat toteutetaan hajautetusti kaupungin yksiköissä. Kaupunki käyttää hankintalain mukaisissa hankinnoissa Kuopion ja muiden julkisyhteisöjen omistaman hankintayhtiön Sansia Oy:n palveluja. Lue lisää Kuopion kaupungin sivuilta.

Yhteishankintoihin pääsee mukaan ilmoittamalla kiinnostuksestaan Sansialle ennen tarjouskilpailun alkamista. Mukaan voi lähteä tilaajana tai mahdollisena tilaajana. Liittyminen tapahtuu SansiAreena-järjestelmässä, josta lähetetään hankintakohtaisesti osallistumiskysely asiakkaidemme ilmoittamaan sähköpostiosoitteiseen.

Valmistelussa olevia yhteishankinnat:

Kaikki valmistelussa olevat hankinnat löytyvät Sansian kilpailutuskalenterista.

 

 

Tilaa uutiskirje