Business Kuopio

 

Ravintolamestarit on gastronominen vastuullisuuden ja digitaalisuuden edelläkävijä

12.12.2022

Ravintolamestarit Oy pyrkii pitämään historiallista Kuopiota elossa ja tuomaan siihen elämää. Yhtiön ravintoloissa näkyy tilojen sielu ja arvokkuus, jonka säilymistä ammattimainen hallitustyö tukee kehitystoimillaan.

Ravintolamestareiden historia nivoutuu Suomen Pankin entiseen kiinteistöön Kuopiossa, johon Kari Hartikainen, Simo Koslonen, Erkka Isotalo, Tasse Laukkarinen ja Allen Stanley perustivat ensimmäisen yhteisen ravintolansa – Isä Camillon – vuonna 1998. Sen jälkeen ravintoloita on kertynyt kymmenen ja omistajatkin ehtineet osittain vaihtua. Nykyisin Ravintolamestarit omistaa Ari Alanko, Isotalo ja Stanley. Ari tuli mukaan ravintola Mustan Lampaan oston myötä.

Kaikki yhtiön ravintolat sijaitsevat historiallisissa miljöissä. Uusimpana toimipisteenään Ravintolamestarit avasivat Kahvila Kantin, joka sijaitsee Kuopion museon ja pääkirjaston muodostamassa Kantti-kokonaisuudessa. Muita historiallisiin miljöisiin sijoittuvia ravintoloita ovat Puijon Torniravintola, Puijon Maja, Musta Lammas, Isä Camillo, Pannuhuone Gust. Ranin, Kokous- ja juhlatalo Kuopion Klubi ja Peräniemen kasino. Lisäksi Ravintolamestarit hoitaa ohjelmaravintola Maximin ravintolapalveluita, Sektorin Saunaa ja Puijon Tornikahvilaa.

Yhteistyö on yhtiön voimavara

Kumppanuusajattelu ja yhteisöllisyys ovat Ravintolamestareiden toimintaa ohjaavia tekijöitä. Yhtiö on historiansa aikana tehnyt yhteistyötä eri toimijoiden kanssa yli toimialarajojen. Esimerkkejä yhteistyöhankkeista ovat Ruokateatterin esitykset, Kuopion Komediafestivaali, paikallisten näyttelijöiden voimin tehty teatteriesitys Mustassa Lampaassa sekä uutuutena Laajennettu illallinen, jossa yhteistyökumppaneita ovat 3D Talo Finland Oy ja BrainyDay Visual Oy.

– Laajennettu illallinen nautitaan 3D-lasit päässä, ja sen aikana matkataan virtuaalisesti pohjoissavolaiseen luontoon päiväretkelle. Luonnossa nautitaan samaa ruokaa kuin fyysisesti ravintolassa. Kyseessä on kokonaisvaltainen, kaikille aisteille tehty kokemus, Ravintolamestareiden toimitusjohtaja Eeva Mertanen kertoo.

Ravintolamestareiden tavoite on nostaa vanhaa Kuopiota esiin ja kaupunkia maailmankartalle. Yhtiö on vahvasti mukana Kuopion keskustan kehittämisyhdistyksessä ja sen markkinointitiimissä. Ravintolamestareiden ravintoloissa myös pyritään käyttämään lähiruokaa niin paljon kuin mahdollista – jopa niin, että sitä poimitaan Mustan Lampaan katolla sijaitsevalta pellolta.

Ulkoinen hallitus vie asioita eteenpäin

Mertanen aloitti ensimmäisenä ulkoisena toimitusjohtajana vuonna 2016. Hän kiittelee Ravintolamestareiden omistajia rohkeudesta jättäytyä samalla pois myös hallitustyöskentelystä. Yrityksen asioita vie nyt ammattimaisesti eteenpäin ulkoinen hallitus ja henkilöstöä osallistetaan niin strategiatyöhön kuin arvojen pohdintaankin.

– Meillä on ollut ulkoisia jäseniä hallituksessa jo lähes 15 vuoden ajan, ja he ovat olleet merkittävä selkänoja isoissa ratkaisuissa, kuten Introsta ja lounasravintola Olivan toiminnoista luopumisessa. Totesimme, että ne eivät istu strategiaamme, jonka tavoite on olla Kuopion maukkain elämys. Esimerkiksi Olivan linjastolounas ei ollut historiaan pohjautuvaan konseptiimme istuva juttu, Mertanen toteaa.

Yhtiön hienoimmiksi hetkiksi hän listaa työntekijöiden ja tiimien onnistumiset. Menestystä on tullut esimerkiksi tarjoilu- tai sommelier-kilpailuissa. Menestyksestä kertoo myös asiakkaiden antama palaute, jonka mukaan he ovat valinneet matkailukohteekseen Kuopion juuri Ravintolamestareiden ravintoloiden takia.

Nykymaailma vaatii muutosketteryyttä

Mertanen korostaa yhteistyötä yhtiön voimavarana. Henkilöstön ohella se on tärkein avain yrityksen menestykseen. Erinomainen esihenkilötyö on myös mainitsemisen arvioinen seikka. Esihenkilöille tulee antaa tukea ja mahdollisuuksia kehittyä sekä luoda organisaatiokulttuuri, jossa jokainen voi kertoa mielipiteensä ja kritisoidakin asioita tarpeen mukaan. Lisäksi ulkoinen hallitus on hänen mukaansa draiveri ja sparraaja, joka ohjaa kohti parempaa huomista.

– Viime aikojen kriisit ovat osoittaneet, että nykymaailma vaatii muutosketteryyttä ja resilienssiä. Enää ei voi suunnitella asioita kolmen vuoden päähän, vaan pitää elää lyhyemmällä periodilla. Suhtaudumme haasteisiin ratkaisukeskeisyydellä ja oppimalla virheistämme. Sekin on yksi menestyksen avain, että ei jää vellomaan murheisiinsa vaan katsoo vahvasti eteenpäin. Se on ollut kantava voima Ravintolamestareiden koko olemassaoloajan, Mertanen arvioi.

Ravintolamestareiden verkkosivut


Kuopiossa toiminta on yhteisöllistä

Ravintolamestarit Oy:n toimitusjohtaja Eeva Mertanen iloitsee, että kuopiolaiset voivat olla ylpeitä kaupungin ravintolatarjonnasta ja gastronomian tasosta. Sen on osoittanut myös European Region of Gastronomy (ERG) -tunnustus vuosina 2020–2021.

– Kollegat muualta Suomesta ovat kateellisia siitä miten yhteisöllistä ravintola-alalla Kuopiossa on. Erityisesti keskusta-alueella ravintolat auttavat toisiaan. Ajattelemme niin, että toinen ravintola ei ole kilpailija, vaan ravintoloista muodostuu yhdessä kaupunkilaisten kotisohva, Mertanen kuvailee.

Hän arvioi, että mitä enemmän ravintolat näkyvät yhdessä ja pitävät “pöhinää” yllä sitä paremmin ihmiset saadaan vieraaksi alueen ravintoloihin.


Teksti: Minna Akiola

Kuvat: Ravintolamestarit

Tilaa uutiskirje