Business Kuopio

 

Elinkeinoelämän johtajat vetoavat: Kuopiolle rohkea strategia väestön kasvattamiseksi

26.10.2017

Viidenkymmenen elinkeinoelämän vaikuttajan vetoomuksessa Kuopion kaupungilta toivotaan rohkeutta tavoitella voimakasta väestönkasvua uudessa strategiassa, jota kaupunki parhaillaan laatii. Allekirjoittajat painottavat, että uudessa strategiassa tavoitetilaksi tulisi ottaa 200 000 asukkaan kaupunki vuonna 2040.

– Elinkeinoelämän edustajat näkevät Kuopiolla todellisia mahdollisuuksia kasvaa Suomen kärkikaupunkien joukkoon ja ovat halukkaita osallistumaan talkoisiin, jotta Kuopio olisi tulevaisuudessa entistäkin vetovoimaisempi kasvukaupunki, Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi ja Kuopion Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jouni Ortju avaavat vetoomuksen taustoja.

He painottavat, että elinkeinoelämä näkee kaupungin ja sen uuden strategian roolin keskeisinä, jotta eri toimijat voivat tiivistää yhteistyötään kaupungin kasvattamiseksi. Jos kaupunki ottaa asiassa veturiroolin, muiden toimijoiden on helpompi suunnata toimintaansa tavoitetilan mukaisesti, vetoomuksessa todetaan.

Vetoomuksessa esitetään huoli Itä-Suomen hiipuvasta väestökehityksestä ja todetaan, että kehityksen pysäyttäminen edellyttää erittäin vetovoimaista kaupunkia, joka pystyy houkuttelemaan alueelle uusia osaajia maakunnan ulkopuolelta töihin ja opiskelemaan. Parhaat edellytykset koko Itä-Suomessa tähän on Kuopiolla, vetoomuksessa painotetaan.

Lisätietoa:

  • Silja Huhtiniemi, toimitusjohtaja, Kuopion alueen kauppakamari, p. 050 – 4120559 / silja.huhtiniemi(at)chamber.fi
  • Jouni Ortju, puheenjohtaja, Kuopion Yrittäjät ry, p. 050 – 9178688 / jouni.ortju(at)laatukoulutus.fi

Uutiset

Tilaa uutiskirje