Business Kuopio

 

FinVector Oy voitti kansainvälistymispalkinnon

20.9.2019

Kuopion alueen kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunta päätyi valitsemaan kuopiolaisen geenilääkkeitä valmistavan FinVector Oy:n yksimielisesti Kunnian Kukko -palkinnon saajaksi. Palkitsemisperusteissa kiinnitettiin erityisesti huomiota yrityksen poikkeuksellisen merkittävään kasvupotentiaaliin ja yritysestä löytyvään osaamiseen, joka on kansainvälistä kärkeä.

Yrityksen tekemät merkittävät investoinnit osoittavat, että kansainvälisillä omistajilla on vahva luotto Kuopiossa sijaitsevaan osaamiseen. Vaikka markkinat on globaalit, yritystä halutaan kehittää nimenomaan Kuopiossa.

Yrityksellä on erittäin kansainvälinen työyhteisö, jossa työntekijän kansallisuudella ei ole merkitystä, vaan osaaminen ratkaisee.

Kunnian Kukko -palkinto jaettiin paikallisille yrityksille aiemmin 1980- ja -90-luvuilla. Torstaina Puikkarissa järjestetty kansainväliseen kauppaan ja kasvuun keskittyvä Sawosta Maailmalle -tapahtuma koettiin hyväksi paikaksi elvyttää kiertopalkintoperinne.

Kunnian kukko -palkinto oli 1990-luvulla Pekka Rekiön mainostoimiston ja kauppakamarin yhteinen hanke.  Vuosia kauppakamarin toimistossa oikeaa hetkeä odottaneen palkinnon on valmistanut edesmennyt kuvanveistäjä Väinö Lätti, joka oli erikoistunut metallisiin töihin.

Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta yrityksille, joiden vienti- tai kansainvälinen liiketoiminta on erityisen ansioitunutta, sekä kannustaa alueen yrityksiä kansainväliseen kasvuun.

Lisätietoja:

Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi
silja.huhtiniemi@kuopiochamber.fi
p. 050 – 412 0559

Uutiset

Tilaa uutiskirje