Business Kuopio

 

Kaupunkilaisten toiveisiin vastataan – Puijolle elämys- ja aktiviteettipuisto

15.3.2019

Useiden eri maiden päävalmentajana toiminut Pekka Niemelä yhdessä SeikkailuKuopion toimitusjohtajan Arto Jauhiaisen sekä kansainvälisessä matkailussa toimivan Markku Komppulan kanssa ovat perustamassa Puijolle elämys- ja aktiviteettipuistoa, Nature Activity Parkia.

Perustettava aktiviteettipuisto tulee tarjoamaan Puijolle elämyksellisiä ja moderneja liikunnallisia aktiviteetteja. Puijon torni ja Puijon maja tulevat tarjoamaan ravintolapalveluita jatkossakin. Lisäksi kaupunki suunnittelee rakentavansa kaupunkilaisten toivomia kulkuyhteyksiä urheilulaaksosta huipulle Puijon saavutettavuuden parantamiseksi ja yksityisautoilun vähentämiseksi. Kaupunginhallitus päättää Puijon yrittäjän valinnasta 18.3.2019 kokouksessaan.

Pekka Niemelä on valmistellut ideaansa jo useiden vuosien ajan toimiessaan eri puolilla maailmaa mäkihyppyvalmentajana.

– Mäkihyppy- ja hiihtourheilukeskukset kaipaavat ympärilleen myös muita aktiviteetteja. Totesimme tilaisuutemme tulleen, Kuopion kaupungin avattua yrityshaun Puijolle. Tavoitteemme on saada Kuopion ja lähialueiden ihmisille uudenlaista liikunnallista ja elämyksellistä tekemistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Samalla tarjotaan kauempaakin tuleville lisämotiivi saapua Kuopioon käyttämään majoitus – ja muita matkailupalveluita. Näin voimme olla ylpeitä ainutlaatuisesta yhteisöllisyyttä vahvistavasta Puijosta, Pekka Niemelä maalailee.

– Erityistä huomiota olemme kiinnittäneet siihen, että liikunnallisia ulkoilma-aktiviteetteja riittää luonnon huvipuistossamme koko perheelle, kaikkina vuodenaikoina. Kerromme asiasta lisää vaiheittain, Pekka Niemelä jatkaa.

– Olen iloinen siitä, että kaupunkilaiset ovat tammi-helmikuun aikana avoinna olleessa verkkokyselyssä antaneet vahvan tuen tämän kaltaisille suunnitelmille. Uskon lisäksi, että Mika Kojonkosken Team China -projektin saama valtava mediahuomio Kiinassa hyödyttää myös tätä hanketta.

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllösen mukaan kaupunki on käynyt rakentavia keskusteluja hankkeesta ELY-keskuksen kanssa. Kaupungin roolina on parantaa erityisesti Puijon saavutettavuutta erilaisilla hissiratkaisuilla urheilulaaksosta. Tässä yhteydessä kaupunki esittää Puijon itärinteellä sijaitsevaa Puijon lakialuetta arvokkaamman alueen luovuttamista suojelualueeksi sekä Puijon lakialueen ja länsirinteen liikunta-alueen suojelustatusten purkamista. Suojelualueen vaihdos hyödyttäisi sekä luonnon monimuotoisuutta että Puijon matkailu- ja virkistyskäyttöä.

Yritysasiamies Unto Juutisen mukaan Puijosta on nyt mahdollisuus tehdä aktiivisten ihmisten vapaa-ajan viettopaikka, joka kuopiolaisten lisäksi kiinnostaa myös matkailijoita.

– Ihmiset liikkuvat tekemisen, ei hotellien perässä. Ulkoaktiviteettipuisto täydentää hyvin Puijon alueella vireillä olevia muita hankkeita kuten Antikkalan kehittämistä.

Lisätietoja
Pekka Niemelä, 040 755 5159
Jari Kyllönen, 044 718 5501
Unto Juutinen, 044 7182 084

Uutiset

Tilaa uutiskirje