Business Kuopio

 

KPY omistaa nyt 100 prosenttia Technopolis Kuopio Oy:stä

2.10.2019

KPY on hankkinut tänään omistukseensa Technopolis Kuopio Oy:n koko osakekannan. KPY omisti Technopolis Kuopio Oy:stä jo valmiiksi 40 prosenttia KPY Sijoitus Oy:n kautta.

Yrityskaupan osapuolet ovat KPY Sijoitus Oy ja Technopolis Holding Oyj. Kauppa kattaa kaikki Technopolis Kuopio Oy:n kiinteistöt Viestikadulla ja Microkadulla sekä niihin liittyvän palveluliiketoiminnan. Kaupan kohteena on valmiita toimitiloja lähes 70 000 m2, joiden vuokrausaste on noin 98 prosenttia. Lisäksi rakenteilla on uutta toimistotilaa noin 17 000 m2. Kiinteistöjen arvo investointien valmistuttua on lähes 200 miljoonaa euroa.

Hannu Eronen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana. Kaupan mukana siirtyy noin 20 henkilöä. Kauppa ei aiheuta vuokralaisille muutoksia. Vuokrasopimukset, tarjottavat palvelut ja yhteyshenkilöt säilyvät ennallaan.

Vuonna 2018 Technopolis Kuopion liikevaihto oli 19,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 9,5 miljoonaa euroa. Rakenteilla olevien kohteiden valmistuttua käyttökatteen odotetaan kasvavan kolmanneksen, jonka jälkeen KPY tavoittelee noin 8 miljoonan euron vuosittaista tuottoa. KPY rahoittaa kaupan kassavaroin.

Kiinteistöissä toimii Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun lisäksi noin 200 yritystä, joista merkittävimpiä ovat muun muassa FinVector, Istekki, Enfo, Tieto sekä NewIcon. Tiloja käyttää tällä hetkellä yli 12 000 henkilöä. Laajennusinvestointien valmistuttua ja Savon ammattiopiston keskittäessä toimintojaan Savilahteen käyttäjämäärän odotetaan nousevan noin 15 000:een.

– Osuuskunta KPY:n edustajisto on käsitellyt yrityskauppaa ylimääräisessä kokouksessaan. Tämä yrityskauppa on KPY:n strategian mukainen sijoitus, ja se tuottaa vakaata kassavirtatuottoa edelleen osuuskoron maksuun KPY:n omistajille, kertoo KPY:n edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen.

Yhtiön nimeksi vaihtuu KPY Novapolis Oy

Technopolis Kuopio Oy jää nimenä historiaan. Jatkossa yhtiön nimi on KPY Novapolis Oy. Kaupan jälkeen Technopolis tarjoaa kiinteistön hallinnon tukipalveluja KPY Novapolis Oy:lle siirtymäajan puitteissa.

Lähes neljän vuoden osaomistusajan KPY on ollut vahvistamassa Technopolis Kuopion menestystarinaa, jonka perustana on ollut toimiva palvelukonsepti. Tälle pohjalle KPY Novapolis Oy:n on hyvä kehittää ja rakentaa uutta paikalliset tarpeet huomioiden.

– Olemme rakentaneet kumppanuuksiemme kautta menestystä ja hyvinvointia koko Itä-Suomeen jo 136 vuoden ajan. KPY on aina ollut yhteyksien rakentaja, nyt siihen on myös kansainväliset mahdollisuudet. Haluamme myös valaa uskoa paikalliseen omistajuuteen ja kehittämiseen – kaikki omistus ei saa valua ulkomaille, sanoo KPY:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen.

KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kermanin mukaan yrityskauppa on tarkkaan harkittu ja luonteva jatkumo KPY:n osaomistukselle.

– Kaupan myötä pystymme entistä paremmin toteuttamaan KPY:n hallituksen asettamaa strategista tavoitetta jakaa pitkällä aikavälillä kasvavaa osuuskorkoa, Kerman jatkaa.

– Tämä kauppa vahvistaa KPY:n roolia koko Itä-Suomen elinkeinoelämän kehityksen veturina. Paikallinen, vakavarainen omistaja on tiloja käyttävien yritysten sekä niissä työskentelevien ihmisten etu. Palveluliiketoiminta lisää KPY:n toiminnan dynaamisuutta ja tuo KPY:n konkreettisesti koko kansan keskuuteen, Tarja Tikkanen kertoo.

Tarja Tikkasesta KPY Novapolis Oy:n hallituksen puheenjohtaja

KPY Novapolis Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty 1.10. alkaen varatuomari Tarja Tikkanen, joka toimii myös Osuuskunta KPY:n hallituksen puheenjohtajana.

– Keskityn jatkossa täysipainoisesti KPY:n ja KPY Novapolis Oy:n kehittämiseen päätoimisena hallitusammattilaisena. Samalla jätän kiitollisin ja hieman haikeinkin mielin paikkani Hengityssäätiön toimitusjohtajana. Toivon, että syksyn kuluessa tehtävät voidaan siirtää seuraajalleni, Tikkanen sanoo.

Lisätietoja

  • KPY:n ja KPY Novapolis Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen, puh. 0400 185 926 tai tarja.tikkanen(at)kpy.fi
  • KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kerman, puh. 050 357 5384 tai lauri.kerman(at)kpy.fi
  • KPY:n edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen, puh. 044 355 8998 tai pekka(at)kantanen.net

KPY Novapolis Oy on osa KPY-konsernia

KPY on yksi Itä-Suomen suurimmista työllistäjistä ja elinkeinoelämän vaikuttajista. KPY toimii emoyhteisönä konsernissa, johon kuuluvat KPY Novapolis Oy, Enfo Oyj, Voimatel Oy, Vetrea Terveys Oy, KPY Sijoitus Oy ja Kiinteistö Oy Siilinjärven Lentokapteeni. KPY-konsernissa on noin 2 600 työntekijää. KPY:n omistavat noin 20 000 Osuuskunta KPY:n jäsentä, joista suurin osa asuu Kuopion alueella.

KPY tiedotteeseen 1.10.2019 linkki tässä.

Uutiset

Tilaa uutiskirje