Business Kuopio

 

Kuopio kannustaa opiskelijoita yrittäjyyteen kesäyritystuen avulla

6.2.2019

Kuopion kaupunki on yhdessä Business Centerin muiden toimijoiden kanssa käynnistänyt pilotin, jossa nuoret voivat kokeilla yrittäjyyttä kesän ajan. Eri oppilaitosten ja eri opintoalojen opiskelijat voivat tehdä yhteisiä yrityksiä/yhteistyötä. Kesäyrityksen avulla nuori saa kesätienestin lisäksi arvokasta kokemusta yrittäjyydestä.

– Haluamme innostaa nuoria yrittäjyyteen. Nyt vaihtoehtona on perustaa oma yritys töihin menemisen sijaan, se voi olla esimerkiksi popup-liike tai henkilökohtaisia palveluja tuottava yritys. Kesäyritys voi myös tarjota palvelujaan toisille yrityksille. Kannattaa miettiä millaista työtä haluaa tehdä kesällä, mielikuvitus on rajana, kannustaa yritysasiamies Anna-Liisa Martikainen Kuopion kaupungin yrityspalvelusta.

Kesäyritystuki on osa Kuopion kaupungin työllisyyspalveluiden kesätyötukea. Tuki on 300 euroa per henkilö.

– Kesätöitä on tarjolla rajallinen määrä ja kaikki eivät pääse aina töihin, vaikka haluaisivat. Tämän pilotin avulla saimme mahdollisuuden kokeilla uudenlaista tapaa työllistää nuoria, kertoo työllisyyspalvelukoordinaattori Hanna Kepponen Kuopion kaupungin työllisyyspalvelusta.

Kesäyritystuki voidaan myöntää kuopiolaiselle, 17–24 -vuotiaalle opiskelijalle, joka haluaa pyörittää omaa NY-yritystään opintojensa kesäkauden aikana. Kesäyrityksessä nuori hoitaa itse oman yrityksen ideoinnin, suunnittelun, markkinoinnin ja varsinaisen kesäyrityksen toiminnan.

– Tämä on oiva tilaisuus saada kokemusta yrittäjyydestä sekä tienata rahaa samalla, kun suorittaa opintoja, vinkkaa yrittäjyysasiantuntija Risto Kiuru Savonia-ammattikorkeakoulusta.

Kesäyritystuen hakuaika on 25.2.–15.3.2019 . Valinnasta ilmoitetaan viikon 12 jälkeen ja kaikille pakollinen ryhmäohjaus alkaa valituille viikolla 23.

Lisätietoja: Anna-Liisa Martikainen, yritysasiamies, Kuopion kaupunki / Yrityspalvelu, 044 718 4903, anna-liisa.martikainen(at)kuopio.fi

Lisätietoja kesäyritystuen hakemisesta:

  • Risto Kiuru, yrittäjyysasiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu, 044 785 6932, risto.kiuru(at)savonia.fi
  • Risto Räsänen, opettaja, Savon ammattiopisto, 044 785 3310, risto.a.rasanen(at)sakky.fi

Mikä on kesäyritys?

Kesäyritys on nuoren tai nuorten kesän ajan toimiva yritys, jolle Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu myöntää tukea. Kesäyrityksen suunnittelu ja toiminta muodostavat opintojakson, kyse on siis opiskelusta ja siitä saa tienestin lisäksi opintopisteitä.  Toiminta alkaa yhteisellä viikon kestävällä ryhmäohjauksella, ja se toimii NY Start Up tai NY Vuosi yrittäjänä -ohjeiden mukaisesti. Kesäyrityksillä on ohjaaja tukena koko kesän ajan. Kesäyritystuen voi saada Kuopiossa kirjoilla oleva Savon ammattiopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun tai Itä-Suomen yliopiston opiskelija, jolla on voimassa oleva opinto-oikeus.

www.kuopio.fi/tyollisyyshankkeet

Tilaa uutiskirje