fbpx

Business Kuopio

 

Työsuhde ammattiin valmistumisen jälkeen on kultaakin arvokkaampi

3.11.2017

Pohjois-Savon alueella on noin 2100 alle 30-vuotiasta ammattiin valmistunutta nuorta työtöntä työnhakijaa.  Kuopion osuus kohderyhmästä on lähes puolet, noin 970 työnhakijaa.  Alueen työnantajilta tulleen aloitteen myötä on syntynyt Valitse & Vaikuta -kampanja. Kampanjan tavoitteena on vaikuttaa osaamisen pysymiseen ja nuorten työllistymiseen Kuopiossa ja Kuopion alueella. Kampanjaa koordinoi Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu.

Kampanjassa haastetaan työnantajia tarjoamaan alueen nuorille vähintään 2 kuukauden työsuhde (vähintään 18h/vko), ja sillä tavoitellaan nuoria alle 30-vuotiaita ammattiin valmistuneita kuopiolaisia työttömiä. Kampanjan aikana kartoitetaan työnhakijaehdokkaita ja luodaan työnantajille ja työnhakijoille mahdollisuus löytää toisensa. Kampanjan kesto on 1.11.–31.12.2017.

Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu maksaa kohderyhmään kuuluvien kuopiolaisnuorten työllistämisestä 500 euron arvoisen ohjauskorvauksen. Tuki on osa Kuopion kaupungin työllisyydenhoitoa. Kampanjalle luodaan oma facebook-ryhmä (www.facebook.com/valitse&vaikuta) ja työmahdollisuudet sekä työnantajat ilmoitetaan myös Kuopion työllisyyspalvelun sivuilla (www.kuopio.fi/kampanjat). Kampanjan kautta työllistäneen työnantajan tunnistaa Vastuullinen työnantaja 2017-logosta.

Kampanjan työnantajavetureiksi Osuuskauppa PeeÄssä ja Opset Oy

Peeässä ja Opset Oy haastavat esimerkillään alueen yritykset mukaan tarjoamaan mahdollisuuksia nuorille ja pyrkivät sillä tavoin vaikuttamaan myös alueen pitovoimaan. Samalla nuorille työnhakijoille tarjotaan mahdollisuuksia päästä työelämään.

– Haastamme kaikki Kuopion seudun työnantajat mukaan tärkeään kampanjaan nuorten työllistämiseksi. Huolehditaan nuoristamme, kehitetään heidän osaamistaan ja annetaan heille mahdollisuuksia, kannustaa henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen PeeÄssältä.

PeeÄssä on asiakkaiden omistama palveluyritys Pohjois-Savossa. PeeÄssän toimialat ovat market-, tavaratalo-, hotelli-, ravintola-, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa. PeeÄssä tarjoaa myös parturi-kampaamo- ja kauneudenhoitopalveluja. Kampanjan aikana PeeÄssä tarjoaa työtä 20-30 nuorelle.

Opset Oy on ISS Palvelut Oy:n ja OP Ryhmän yhteisomistusyritys. Opset tuottaa asiantuntija- ja tukipalveluita OP Ryhmälle. Opset toimii 8 paikkakunnalla ja työllistää yli 1000 oman alansa ammattilaista. Kuopiossa Opset rekrytoi henkilöstövuokrauksen ja sopimuspalveluiden yksiköihin sekä osallistuu ja tukee aktiivisesti eri ikäryhmien työllistämistä. Opset tarjoaa kampanjaan 11 työpaikkaa esimerkiksi rahoitusneuvojan ja myyntineuvottelijan työtehtävin.

Haastetaan yhdessä nuoret töihin!

Lisätietoja:

  • Anssi Kuikka, Yritysyhteistyökoordinaattori, 044-718 1858, Kuopion kaupunki
  • Suvi Honkanen, Henkilöstöjohtaja, 050-342 1816, Osuuskauppa PeeÄssä
  • Anna-Kaisa Mustaparta, Palvelupäällikkö, 040-769 4804, Opset Oy

Tilaa uutiskirje