Business Kuopio

 

Yrittäjäystävällisin kunta hakuun

7.9.2017

Savon Yrittäjät etsii yhdessä Pohjois-Savon liiton kanssa yrittäjäystävällisintä kuntaa. Yrittäjäystävällisin kunta -palkinto jaetaan nyt neljättä kertaa. Edellisvuosina palkinnoille ovat yltäneet Siilinjärvi, Varkaus ja Suonenjoki.

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykäsen mukaan hyväntahtoisella kisailulla halutaan kannustaa alueemme kuntia ja yrittäjiä mahdollisimman hyvään ja syvään vuoropuheluun.

– Tukeaksemme vuoropuhelua, olemme koonneet kuntien ja yrittäjien yhdessä täytettävän arviointilomakkeen. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta lomakkeen läpikäymisen tuomista hyödyistä ja asioiden oikeaan suuntaan etenemisestä. Yhteistyö on vahvistunut kaikissa Pohjois-Savon kunnissa, Nykänen toteaa.

Kyselyn avulla pyritään lisäämään kuntien ymmärrystä siitä, että yritystoiminta on oleellinen osa yhteiskuntaa ja kuntaa. Kunta on yritystensä summa.

– Maakunnan ja siten myös alueemme kuntien elinvoima ja työllistyminen lähtevät pk-yrityksistä. Uuden maakuntamme visio on, että Pohjois-Savo on Suomen halutuin elämisen ympäristö. Meidän pitää joka sektorilla edistää asioita vision toteuttamiseksi. Jos yritykset menestyvät, menestyvät myös kunnat sekä koko maakunta. Menestyvä maakunta on haluttu ja halutuin. Yrittäjäystävällinen kunta -arviointi on yksi keino lisäämään kuntien ja yritysten välistä luottamusta ja yhteistyötä, joten olemme mielellämme asiaa edesauttamassa, toteaa Pohjois-Savon liitosta maakuntajohtaja Marko Korhonen.

Kuntien ja yrittäjäyhdistysten yhdessä tekemä arviointi tulee olemaan valinnan pääroolissa. Lopullisen voittajavalinnan tekee Savon Yrittäjät yhdessä Pohjois-Savon liiton kanssa. Yrittäjäystävällisin kunta 2017-palkinto tullaan luovuttamaan tammikuun 31. päivänä pidettävässä Yhdessä yrittäjyyden puolesta -kuntaseminaarissa.

Lisätietoja:

  • yhteyspäällikkö Mia Simpanen, mia.simpanen(at)yrittajat.fi, p. 044 3680 505
  • toimitusjohtaja Arto Nykänen, arto.nykanen(at)yrittajat.fi, p. 044 3680 501
  • maakuntajohtaja Marko Korhonen, marko.korhonen(at)pohjois-savo.fi, p. 044 7142 666

Uutiset

Tilaa uutiskirje