Business Kuopio

 

Kuopion terveysalan innovaatioekosysteemisparrauspäivä

15.05.2018

Kuopion ja Pohjois-Savon alueen yhdeksi tärkeimmäksi osaamisalueeksi on muodostunut terveys- ja hyvinvoinnin osaaminen sekä tutkimus. Toimimme aktiivisesti Kuopion seudun profiloimiseksi kansainvälisesti vetovoimaisena innovaatiokeskittymänä. Tässä tehtävässä teemme tiivistä yhteistyötä alueemme yritysten, korkeakoulujen ja kehityskumppaneiden kanssa aluettamme vaurastuttavien liiketoiminta-mahdollisuuksien kehittämiseksi ja vahvistamiseksi.

Olemme kutsuneet Resolute HQ Oy:n toteuttamaan statusanalyysin alueemme innovaatiotoiminnan nykytilasta, erityiskohteena terveysalan KuopioHealth ekosysteemiyhteistyöalue. Profiloinnissa selvitetään Kuopion seudun innovaatiokeskittymän nykyiset vahvuusalueet ja tunnistetaan mahdollisia kehityspolkuja alueen kehittämisessä kansallisesti merkittäväksi ja kansainvälisesti vetovoimaiseksi keskittymäksi. Työn osana tulkitaan maailman parhaiden käytäntöjen soveltuvuutta alueemme kehittämiseen ja tunnistetaan lupaavimpia kohteita Kuopion seudun profiloimiseksi johtavana innovaatiotoimijana.

Analyysi kohdistuu alueellisen yhteistyön jatkuvan kehittämisen, koordinoivan toiminnan ja parhaiden käytäntöjen arviointiin. Tavoitteena on tunnistaa lupaavimpia Kuopion seudun innovaatiotoimintaa vahvistavia kehityskohteita ja menetelmiä niiden käytännön johtamiseen. Tuloksia käytetään mm. innovaatiokeskittymän ja LivingLab toimintamallien kehittämiseen.

Kutsumme alueemme innovaatiotoiminnan avaintoimijat mukaan yhteiseen työstämiseen sparrauspäiviin.

Aika: tiistai 15.5.2018 klo 8:30-16:00 (sitova ilmoittautuminen 10.5. mennessä)
Paikka: Savonia-ammattikorkeakoulu, Microkatu 1, 3.krs. D-siipi, tila D3005, Kuopio

Aika: tiistai 29.5.2018 klo 8:30-16:00 (sitova ilmoittautuminen 24.5. mennessä)
Paikka: Savonia-ammattikorkeakoulu, Microkatu 1, 4.krs. E-siipi, tila E4005, Kuopio

Aika: maanantai 4.6.2018 klo 8:30-16:00 (sitova ilmoittautuminen 31.5. mennessä)
Paikka: Savonia-ammattikorkeakoulu, Microkatu 1, 3.krs. D-siipi, tila D3005, Kuopio

Ilmoittautuminen: https://my.surveypal.com/KuopioHealth-tilaisuudet

Tilaisuudet ovat avoimia kaikille innovaatiotoiminnasta kiinnostuneille sekä maksuttomia mutta vaativat ilmoittautumisen. Voit osallistua kaikkiin tai valita sopivimman päivän itsellesi. Paikkoja on rajoitetusti.

Katso tarkempi sisältö (PDF)

Sparraus toteutetaan osana Kuopion kaupungin ja Kuopion yliopistollisen sairaalan Terveysteknologian kehityskeskus (TeKe) -hanketta, jota rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Pohjois-Savon liitto.

Tapahtumat kuukausittain

Arkisto

Tilaa uutiskirje