Business Kuopio

 

Hae mukaan Pohjois-Savon Kasvupolku® -sparrausohjelmaan

16.2.2022

Tee isommin ja paremmin!

Haku Pohjois-Savon kasvuyrittäjille räätälöityyn Kasvupolku®-sparrausohjelmaan on auki. Ohjelmassa saat henkilökohtaista sparrausta liiketoimintaan, ja verkostoidut oman alueen yrittäjien ja valtakunnallisesti merkittävien kumppaneiden kanssa.

Pohjois-Savon Kasvupolku® -sparrausohjelma on työkalu Pohjois-Savon alueen yrityksille, jotka tavoittelevat liiketoiminnan kasvua ja kaipaavat ulkopuolista näkökulmaa siihen, miten bisneksen voi viedä seuraavalle tasolle.

Ohjelmassa kasvuyritys saa sparrausta muun muassa rahoitusosaamisen kartuttamiseen sekä yrityksen myyntiin ja markkinointiin. Sparrauksen teemat määrittelee kasvuyrittäjä. Ohjelman tavoite on sparrata jokaisen yrityksen bisnes vähintään karvan verran lähemmäksi asetettuja tavoitteita.

– Kasvupolku on mille tahansa yhtiölle erinomainen työkalu keksiä itsensä uudelleen. Kun perustelee oman yrityksensä toimintatavat ensin itselleen, vasta sitten ne voi esittää uskottavasti myös ääneen muille, Vuoden kasvuyritys Unikien kehitysjohtaja Jouni Salo sanoo.

HAE MUKAAN! Hakuaika 14.2.-20.3.2022.

Sparraus on maksutonta kaikille mukaan valituille yrityksille. Yrittäjille maksuttoman sparrauksen mahdollistavat Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit yhdessä Kasvupolku®-kumppaneiden kanssa.

Pohjois-Savon Kasvupolun kumppanit ovat:  Business Kuopio, KPY, Kuopion alueen kauppakamari, Pohjois-Savon liitto, Talentree ja Ylä-Savon ammattiopisto YSAO.

Lisätietoja Kasvupolku®-sparrausohjelmista

Lisätiedot: Vivi Pöntiö, Kasvupolku-tuotanto, Kasvu Open, vivi.pontio@kasvuopen.fi, kasvuopen.fi

Tilaa uutiskirje