Business Kuopio

 

Keskuskauppakamari: Sähköä säästettävä kaikin keinoin – 85 prosenttia yrityksistä ilmoittaa sähkökatkoista aiheutuvan yritykselle haittaa 

15.12.2022

Mahdolliset kiertävät sähkökatkokset aiheuttavat yrityksille merkittävää haittaa, selviää kauppakamarien tekemästä kyselystä. Jopa 85 prosenttia yrityksistä kertoi, että kiertävät sähkökatkokset aiheuttavat joko merkittävää tai vähintäänkin hieman haittaa. Yrityksistä 37 prosenttia on varautunut mahdollisiin sähkökatkoksiin, mutta 55 prosenttia yrityksistä ei ole toistaiseksi vielä varautunut mitenkään. 

Kauppakamarien jäsenyrityksilleen joulukuun ensimmäisellä viikolla toteuttamassa kyselyssä selvitettiin yritysten varautumista sähkökatkoihin ja niistä aiheutuvien haittojen vaikutuksia yrityksille. Kyselyyn vastasi yli 1600 yritystä.

”Kiertävät sähkökatkot ovat viimesijainen keino varmistaa sähkön riittävyys, kun kaikki muut keinot on käytetty. Sähkökatkoista aiheutuva haitta yrityksille on ilmeinen ja siksi sähköä on säästettävä kaikin keinoin. Talveen voidaan varautua säästämällä energia ja ajoittamalla sen käyttöä ruuhkatunneilta muihin ajankohtiin”, sanoo Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen.

Kyselystä selviää, että 37,5 prosentille vastanneista yrityksistä sähkökatkokset aiheuttaisivat merkittävää haittaa ja haittaa ja 48 prosentille vastaajista hieman haittaa. 13 prosenttia vastasi, ettei sähkökatkoilla ole lainkaan vaikutusta. Keskimääräistä enemmän merkittäviä haittoja sähkökatkoista ennakoivat teollisuuden (52 prosenttia) ja kaupan (42 prosenttia) alan yritykset.

Osa yrityksistä on varautunut sähkökatkoihin ennalta. 37 prosenttia vastanneista ilmoitti varautuneensa mahdollisiin kiertäviin sähkökatkoihin tulevana talvena tilanteessa, jossa sähkö ei riitä. 55 prosenttia ei ole varautunut. Kahdeksan prosenttia vastanneista yrityksistä ei osannut arvioida varautumista. Parhaiten varautuneita ovat suuret yritykset, joista lähes 80 prosenttia on varautunut sähkökatkoihin, kun vastaavasti mikroyrityksistä vain noin 30 prosenttia on varautunut.

“Sähkökatkot ovat mahdollisia tulevana talvena. Kaikkien yritysten on tärkeä käydä läpi, millaisia vaikutuksia sähkökatkolla olisi omaan toimintaan ja laatia tai päivittää varautumissuunnitelmat vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi sekä liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi”, Säkkinen sanoo.

”Pohjois-Savossa vaikutusten arvioinnin ja varautumisen suunnittelutarpeet korostuvat. Kannustammekin niin kotitalouksia kuin yrityksiä vielä vahvemmin löytämään keinoja ennakoida, varautua sekä erityisesti parantaa energiatehokkuutta. Tällä on merkitystä niin nyt, mutta myös osana tulevaisuuden kilpailukykyä”, korostaa Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen.

Sähkökatkojen ennakointi kriittistä useille yrityksille

Kyselyn vapaamuotoisissa vastauksissa korostuu tiedottamisen tärkeys ja useat yritykset kertovatkin toivovansa selkeää tiedotusta viranomaisten ja sähkönjakelijoiden toimesta luotettavia kanavia pitkin.

”Yritysten viesti on hyvin selkeä – viranomaisilta tarvitaan luotettavaa tietoa ja tukea sähkökatkoihin varautumiseen. Pieninkin varoaika tukee varautumista, jotta yrityksissä voidaan minimoida sähkökatkoista syntyviä vahinkoja. Sähkökatko voi pysäyttää monien yritysten toiminnan kokonaan ja pahimmillaan aiheuttaa yrityksille mittavia kustannuksia ja vahinkoja”, sanoo Säkkinen.

Yritysten vastauksissa kerrotaan sähkökatkojen voivan aiheuttaa vahinkoja esimerkiksi laiterikkojen, kiinteistölle tulevien vaurioiden tai kylmäketjun katkeamisen ja niistä syntyvien rahallisten menetysten myötä. Monissa yrityksissä eri toimialoilla toiminta pysähtyisi kokonaan. Laitteiden lisäksi esimerkiksi tilojen valaistus ja kassajärjestelmät vaativat sähköä. Toisaalta jotkin yritykset arvioivat voivansa jatkaa toimintaa lyhytaikaisessa sähkökatkossa varavirtalähteiden varassa.

Yritykset voivat varautua sähkökatkoista aiheutuviin vaikutuksiin myös tekemällä työaikajärjestelyjä ja viestimällä sähkökatkoista aiheutuvista vaikutuksista asiakkaille ja henkilöstölle.

Kauppakamarien jäsenyrityksille suunnattu kysely tehtiin 7.-9.12.2022 ja siihen vastasi 1603 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea.

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen, kaija.savolainen@kuopiochamber.fi, p. 040 514 8784

Kuopion alueen kauppakamari on liikkeellepaneva voima alueemme kasvulle ja elinvoimaisuudelle. Kauppakamarin 1000 jäsentä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon alueilta edustavat kattavasti Pohjois-Savon elinkeinoelämää.

Uutiset

Tilaa uutiskirje