Business Kuopio

 

StartMore sijoitusyhtiö hakee mukaan innovatiivisia ja kasvuhakuisia yrityksiä Pohjois-Savosta 

17.5.2021

StartMore toimii sijoittajana ja rahoituksen järjestäjänä alku- ja kasvuvaiheen yrityksille. Sijoitusyhtiö on perustettu vuonna 2020, ja se hakee nyt mukaan uusia yrityksiä, joilla on kansainvälistä kasvupotentiaalia.

Startmore suosii sijoituksissaan kestävän kehityksen ratkaisuja, jotka kumpuavat yrittäjistä, ja tiimeistä, joilla on poikkeuksellisia ideoita ja ratkaisuja yhteiskunnan erilaisiin haasteisiin. Ensisijaisesti Startmore haluaa sijoittaa yrityksiin, jotka joko tuotteidensa tai palvelunsa kautta pystyvät edistämään kestävää kehitystä tai jopa ratkaisemaan jonkin suurista kestävyysongelmista.

– Nuorilla yrityksillä on usein puute pääomasta, varsinkin siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa markkinoimaan tuotetta tai palvelua ja löytää ensimmäiset maksavat asiakkaat. Liian usein hyvä innovaatio jää kehittämättä pääomien puutteen takia. StartMore haluaakin tuoda oman panoksensa juuri kasvun mahdollistajana, sparraajana ja sijoittajana, kertoo StartMoren perustajaosakas Stefan Haglund.

StartMoren yhteistyökumppani on Funderbeam, joka on maailman ensimmäisiä toimivia kaupankäyntialustoja startupeille. StartMore ja Funderbeam yhdessä listaavat yrityksiä, joiden rahoituskierrokset ovat suuruusluokaltaan 300 000 eurosta 3 miljoonaan euroon. StartMore toimii sijoittajana ja rahoituksen järjestäjänä alku- ja kasvuvaiheen yrityksille. Yhteistyön avulla StartMore tarjoaa parempaa maksuvalmiutta (linkviditeettiä) kasvussa olevien yritysten osakkeille ja ajankohtaista tietoa sijoittajille. Funderbeamin kautta yritys pääsee osalliseksi laajaan kansainväliseen sijoittajaverkostoon, korkealaatuisiin sijoituskohteisiin sekä helposti toteutettaviin jatkorahoituskierroksiin.

–  Maaliskuussa 2021 toteutettu TE3 Mobility Oy:n rahoituskierros ja listautuminen Funderbeamin alustan kautta merkittiin täyteen noin kahdeksassa tunnissa. Vielä kuluvan kevään aikana toimimme strategisena sijoittajana muun muassa ShadeSharesin ja StyleDoublerin rahoituskierroksissa, kertoo StartMoren osakas Peter Michelsson.

– Startmore Oy on yksi mahdollisuus alkaville yrityksille hakea pääomaa. Startmore etsii koko ajan uusia mielenkiintoisia yrityksiä ja olisi hienoa nähdä myös näissä keskusteluissa mukana kuopiolaisia yrityksiä, toteaa Business Kuopion yritysneuvoja Marja-Leena Laitinen.

Lisätietoja: 
www.startmore.fi 
www.funderbeam.com

Uutiset

Tilaa uutiskirje