Business Kuopio

 

Työllisyyden palvelutorin toiminta käynnistyy

22.6.2020

Työllisyyden palvelutori palvelee kuopiolaisia työllistymiseen liittyvissä asioissa. Toiminta käynnistyy maanantaina 22.6.2020 ja kokonaisuuteen kuuluvat Nuorten Ohjaamo ja aikuisten ohjaus- ja neuvontapalvelut.

Työllisyyden palvelutorin kautta kootaan työllisyyden edistämiseen liittyvät ohjaus- ja neuvontapalvelut helposti tavoitettavaksi kokonaisuudeksi, yhteen toimipisteeseen (Torikatu 5, Kuopio).

Työllisyyden palvelutorin tavoitteena on työllisyyttä edistävien ohjaus- ja neuvontapalveluiden selkeyttäminen asiakkaiden suuntaan, sekä työttömyyden ehkäiseminen ja vähentäminen kaikissa ikäluokissa.

– Palvelutori on ennen kaikkea Kuopion kaupungin koordinoima integraatioalusta, jossa eri toimijat yhdessä järjestävät tarvittavat palvelut asiakaslähtöisesti, sanoo Kuopion kaupungin työllisyyspalvelujen johtaja Pirjo Oksanen.

Palvelutorin yhteydessä aloittaa toimintansa Nuorten Ohjaamo. Ohjaamon työntekijät auttavat ja ohjaavat nuoria (alle 30-vuotiaita) heidän elämäänsä liittyvissä pulmissa ja asioissa, kuten arjen haasteissa, työhön ja koulutukseen hakemisessa tai erilaisissa tukiasioissa.

Toiminta aukeaa vaiheittain

Työllisyyden palvelutori aloittaa toimintansa vaiheittain 22.6. alkaen. Kesäaikana hyödynnetään sähköisiä kanavia ja puhelinpalvelua ja elokuussa 3.8. ovet aukeavat aluksi nuorten ja aikuisten ohjaus- ja neuvonta-asioissa (ma-pe klo 10-15).

Työllisyyden palvelutorin viralliset avajaiset pidetään myöhemmin syksyllä. Tarkemmasta avajaisaikataulusta ja alkusyksyn aikana laajentuvista aukioloajoista tiedotetaan erikseen.

Työllisyyden palvelutorin toiminta kesäaikana (22.6.-31.7):

Aikuisten ohjaus- ja neuvontapalvelut:

Nuorten ohjaamo:

Kuopion Ohjaamon Po1ntin chat: www.po1nt.fi, perjantaisin klo 12-14

Lisätietoja: palvelutoripäällikkö Laura Kukkonen, 044 718 3999, laura.mirjami.kukkonen@kuopio.fi


Työllisyyden palvelutori on ESR- ja kuntarahoitteinen hanke. Hankeaika on 1.5.2020 – 30.4.2023 ja hankkeen hallinnoijana toimii Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu. Hankkeen budjetti on noin 3,6 miljoonaa euroa.

Tilaa uutiskirje