Business Kuopio

 

Veroihin joustoja ja maksuaikoihin pidennyksiä

19.3.2020

Konkurssia pitää mahdollisena noin kolmannes pohjoissavolaisista yrityksistä. Yhtä moni on lähettänyt koronaviruksen vaikutuksesta YT-neuvottelukutsun tai antanut lomautusvaroituksen.

Koronavirusepidemialla on vaikutuksia yli 90 prosenttiin kauppakamarin kyselyyn osallistuneista Pohjois-Savon yrityksistä. Merkittäviä vaikutuksia liikevaihtoon kokee tässä vaiheessa joka viides vastanneista. Negatiivisten vaikutusten koettiin lisääntyvän merkittävästi lähiaikoina: lähes puolet arvioi koronaviruksen vaikuttavan paljon liikevaihtoon seuraavan kahden kuukauden aikana.

YT-neuvottelukutsun tai lomautusvaroituksen on antanut noin 30 prosenttia yrityksistä. Konkurssiriskiä pitää koronavirusepidemian vuoksi mahdollisena saman verran vastaajista.

– Tässä vaiheessa on jo selvää, että kysynnän pudotuksen takia yritysten on pakko sopeuttaa kustannuksiaan tai konkurssiaallolta ja sitä myöten työttömien määrän jyrkältä kasvulta ei vältyt”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.

– Kyselyn tulokset ovat hälyttäviä ja vaativat akuuttia reagointia. Elinkeinoelämä ajautuu helposti rahoituskriisiin, kun tuottoja ei tule ja kuluja ei voida hetkessä leikata tai sopeuttaa. Siksi keskeistä on, että verojen, veroluonteisten maksujen ja työnantajamaksujen suorittamiseen saadaan erilaisia joustoja ja maksuaikojen pidennystä. Yritysten ja kotitalouksien tulee huolehtia myös tehdyistä investoinneista, jotka useimmiten katetaan lainarahoituksella. Tarvitaankin uusia rahoitusratkaisuja, lainajärjestelyjä sekä lyhennysvapaita, Kuopion alueen kauppakamarin tuleva toimitusjohtaja Kaija Savolainen ajattelee.

Hallituksen lisätalousarvio ja kohdennetut tukitoimet yrityksille ovat erittäin välttämättömiä. Epidemian kestoa on vaikea arvioida ja ensimmäinen virusaalto voi asiantuntijoiden mukaan jatkua Suomessa ainakin kolme kuukautta.

Jo nyt ennustetaan, että Suomen bruttokansantuote tulee laskemaan jopa 5 prosenttia tänä vuonna.

– On erityisen tärkeää seurata tukitoimien riittävyyttä ja reagoida nopeasti lisäavun muodossa yritysten tarpeisiin. On kuitenkin muistettava, että kaikkien meidän toimeentulo on riippuvainen talouden toimivuudesta, Savolainen jatkaa.

Pikakyselyyn vastasi Pohjois-Savon alueelta noin 150 yritystä. Kysely lähetettiin kaikille kauppakamarin jäsenyrityksille ja vastausaika oli 16.-17.3.2020.

Uutiset

Tilaa uutiskirje