Business Kuopio

 

”Yhdessä elinvoimaisempia” – Kuopion seutuseminaarissa tuotettiin uusia elinvoimaan ja palveluihin liittyviä yhteistyöaloitteita

28.5.2024

Kuopion seudun vuosittainen kunnanhallitusten seutuseminaari pidettiin 22.5.2024 Hotelli IsoValkeisella hybriditilaisuutena. Seminaariin osallistui 50 luottamushenkilöä, maankäytön, asumisen ja liikenteen asiantuntijoita, MAL-sopimuskuntien elinkeinovastaavia sekä kauppakamarin ja yrittäjäjärjestön edustajia. Seminaarissa tarkasteltiin eri näkökulmista Kuopion seudun elinvoimaa ja kilpailukykyä. Keskeinen kysymys on, miten saamme kiihdytettyä alueemme menestystä ja houkuttelevuutta investointikohteena ja kasvun ympäristönä. Samalla luotiin näkymää Kuopion seudulle – millä keinoilla olemme jatkossakin Suomen vetovoimaisempien kasvukeskusten joukossa? 

 

Seminaarin puheenjohtaja, Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen totesi seutuseminaarin olleen anniltaan erinomainen.  

 

“Kuopion seudulla yhteistyö on kehittynyt jo hyvin, mutta potentiaalia parantaa riittää edelleen. Keskinäistä luottamusta rakentamalla ja reilulla kumppanuudella päästään askel askeleelta kohti Tampereen kannustavaa esimerkkiä, jossa kaikki ovat mukana kaikessa ja menestyksestä hyötyy koko seutu”, Eskelinen jatkoi seminaarin annista.  

 

Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahti kuvasi Kuopion seudun kehitystä ja keskeisiä tunnuslukuja sekä kaupunkipolitiikan kilpailuasetelmaa. Monella mittarilla asiat ovat Kuopion seudulla hyvin, mutta haasteiden voittamiseksi tarvitaan parempaa yhteistyötä. On alettava toimimaan nyt ja etsimään aktiivisesti uusia ratkaisuja erityisesti elinvoiman vahvistamiseksi. Lahti totesi, että 2010 vuoden tienoilla tehtiin asioita oikein, kun Kuopion seudun suunta muuttui. Mitä teemme seuraavaksi? 

 

Tampereen seutu on menestynyt erittäin hyvin Suomen vetovoima- ja kilpailukykytutkimuksissa. Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen ja Kangasalan kunnanjohtaja Oskari Auvinen kertoivat osallistujille, millä keinoin asema on saavutettu. Avainsana on keskinäisen luottamuksen synnyttäminen ja yksittäisen kunnan osaoptimoinnista luopuminen. 

 

Kuopion elinkeinojohtaja Jukka Pitkänen näki seudullisia yhteistyömahdollisuuksia mm. työvoiman saatavuuden turvaamisessa, uusien yritysten ja investointien houkuttelussa, matkailun kehittämisessä sekä edunvalvonnassa.  

 

“Seudun kunnat voivat halutessaan hyödyntää Business Kuopion verkostoja.”  

 

Kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolaisen mukaan seudulla tarvitaan ihmisiin, infraan ja investointeihin perustuva kasvuloikka. 

 

Seminaarin työpajaosuudessa haettiin uusia elinvoimaan ja kuntien palveluyhteistyöhön liittyviä uusia aloitteita. Näitä olivat mm. toimiva viranomais- ja elinkeinopalvelujen yhteistyö, ylikunnalliset kotoutupalvelut, julkisten investointien seudullinen tarkastelu, tonttitarjonnan kokoaminen ja yhteinen markkinointi, yhteiset asiantuntijavirat sekä joukkoliikenteen laajentaminen. Tarkoituksena on käynnistää myös selvitys kuntarajat ylittävästä palveluverkostotarkastelusta (perusopetus ja varhaiskasvatus). Tarkastelussa on tulevien vuosien ennuste palvelutarpeista, arvio palvelutuotannon yhteistyömahdollisuuksista ja kustannuksista ja vaikutuksista henkilöstön saatavuusongelmiin, palvelun jatkuvuuteen ja saavutettavuuteen. Työpajan ideoita ja aloitteita valmistellaan seudullisissa työryhmissä. 

 

Siilinjärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Risto Daavitsainen totesi loppuyhteenvedossaan, että seminaarialustuksien sisällöistä on hyvä ottaa jatkotyön teemoiksi mm. Soile Lahden esille ottama Kuopion alueen nousutrendi vuoden 2010 jälkeen – mitä siitä voisimme oppia?  

 

Yhteistyön näkökulmasta ”Kaikki mukana kaikessa” on haastava tavoite seudulla, mutta siihen voidaan päästä, kun lähdetään kehitystyössä sellaisilla teemoilla, joihin kaikki haluavat mukaan. Yhteistyön edellytyksenä on yhteishenki ja kasvutahto, jotka työpajaosuuden keskusteluissa monipuolisesti tulivatkin esiin ja jatkotyön pohjaksi. 

 

Yhteistyö on rajaton, vaikka kuntien välillä rajat onkin!  

Lisätietoja: 
 

Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahti, soile.lahti@kuopio.fi 

Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen, aleksi.eskelinen@kuopio.fi

Siilinjärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Risto Daavitsainen, risto.daavitsainen@siilinjarvi.fi 

Kuopion yhteyspäällikkö Tero Piippo, tero.piippo@kuopio.fi 

Uutiset

Tilaa uutiskirje