Business Kuopio

 

Smart city -yhteistyötä tunturimaisemissa

1.11.2018

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Kuopion kaupungin delegaatio matkusti vuonojen keskelle Pohjois-Norjan Bodøhön, missä järjestettiin kansainvälisen alue- ja kaupunkisuunnittelujärjestö ISOCARP:in vuosittainen konferenssi. Kongressi kokoaa yhteen asiantuntijoita eri puolilta maailmaa ajankohtaisen teeman ympärille. Bodøssa järjestetyn 54. kongressin teemana oli ”Cool planning”, ja se keskittyi kaupunkisuunnittelun ja smart city-ratkaisujen rooliin ilmastonmuutoksen luomien globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Kutsun ystävyyskaupunki Bodøn konferenssiin saimme Bodøn kaupunginjohtajalta.

Matkalle osallistui Kuopion kaupungin työntekijöitä Yrityspalvelusta, Invest & Grow -hankkeesta, Savilahden SmaRa- ja viisaan liikkumisen hankkeesta sekä alueellisista ympäristönsuojelupalveluista. Mukana olleiden projektien lisäksi matkan aikana edustettiin myös kuopiolaisia yrityksiä ja keskusteltiin muun muassa mahdollisuudesta järjestää erillinen yritysvierailu Bodøhön lähitulevaisuudessa.

Messuosastolla virtuaalimatka Savilahden maisemiin

Kolmen konferenssipäivän aikana Kuopiolla oli tapahtumassa oma messuosasto, jossa vetonaulana toimi tutustumismahdollisuus kehittyvän Savilahden alueen virtuaalitodellisuuteen. 3D-lasien avulla kävijöillä oli mahdollisuus hypätä kesäisiin Yliopistonrannan maisemiin ja tutustua ympäristöön ja sen arkkitehtuuriin aitiopaikalta. Samalla kerroimme kävijöille muistakin Kuopion Smart city -toimista, kuten viisaasta liikkumisesta, sähköisistä kaupunkipyöristä ja energiaratkaisuista. Lisäksi messupisteellä esiteltiin Kuopion investointikohteita ja yritysyhteistyömahdollisuuksista.

Kokonaisuudessaan messuosasto oli erittäin onnistunut, ja auttoi löytämään uusia hyödyllisiä kontakteja niin Norjasta kuin muualta maailmastakin.

– Osastollamme vieraili lukuisia kaupunkisuunnittelijoita, jotka olivat kiinnostuneita mm. viisaaseen liikkumiseen ja smart city -kehittämiseen liittyvistä hankkeista. Savilahden 3D-virtuaalimallin esittely toimi hyvänä houkuttimena ja aloitti monta keskustelua mm. kaupunkimallintamiseen liittyen”, kertoo Kuopion kaupungin ympäristöasiantuntija Tapio Kettunen.

Yhteistyökeskusteluja Bodøn kaupungin kanssa

Matkan aikana yksi ilta oli varattu Bodøn kaupungin asiantuntijoiden ja Kuopion delegaation yhteiseen tapaamiseen. Kuulimme Bodøn suurista kehityssuunnitelmista, joihin lukeutuu mm. lentokentän siirtäminen ja sen myötä täysin uuden kaupunginosan rakentaminen. Lisäksi iltaan mahtui verkostoitumista ja keskusteluja siitä, miten Kuopio ja Bodø voisivat oppia toisiltaan ja syventää yhteistyötään jatkossa.

Mitä sitten opimme norjalaisen ystävyyskaupunkimme toiminnasta ja yhteistyömahdollisuuksista?

Ainakin sen, että kaupungissa tapahtuu tulevina vuosina paljon ja suunnitelmat ovat suuria. Tiesimme jo entuudestaan, että Kuopiolla ja Bodølla on paljon yhteistä muun muassa kaupunkisuunnittelun saralla, mutta matkan ja tapaamisten aikana mielikuva vain vahvistui. Molemmissa kaupungeissa suunnitellaan uusia alueita, joilla yhdistyvät asuminen ja työssäkäynti. Kehittämisen tavoitteissa näkyvät hyvinvointi, vähähiilisyys ja digitaalisuuden hyödyntäminen.

– Kongressi edisti myös hyvin virinnyttä ystävyyskaupunkiyhteistyötämme substanssitasolla. Oli erinomaista, että saimme nyt suoria kontakteja SmartBodøn ja kaupunkisuunnittelun henkilöihin ja saimme jatkoa keväällä 2018 Kuopiossa vierailleiden Bodøn kaupungin edustajien kanssa aloitettuun lämminhenkiseen yhteistyöhön mm. Smart city-teeman alla, kertoo yrityskoordinaattori Johanna Liukkonen, jonka tehtäviin kuuluu myös yhteistyön koordinointi Kuopion Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien välillä.

Nyt odotamme innolla tulevaa yhteistyötä ja uusia mahdollisuuksia. Keväälle 2019 on jo suunniteltu Kuopion kaupungin virallinen ystävyyskaupunkivierailu Bodøhon, ja lisäksi Bodøn smart city- asiantuntijat ja kaupunkikehittäjät on kutsuttu vierailemaan Kuopiossa mahdollisesti ensi kevään aikana. BusinessKuopio käy myös aktiivisesti keskustelua mm. Bodøn alueen kehitysyhtiö BRUS:in kanssa yritysyhteistyön syventämiseksi Kuopion ja Bodøn välillä.

Eeva Lehtomäki

BusinessKuopio / Invest & Grow in Kuopio Region

Tilaa uutiskirje