Business Kuopio

 

3D Talo luottaa teknologiaan ja mentoreiden apuun

7.12.2020

Tatu Säisä kuvan keskellä ohjeistamassa neljän hengen tiimiä lavalla. Taustaseinällä heijastuu esitys.Virtuaalialan edelläkävijä 3D Talo Finland Oy on vasta menestystarinansa alkumatkalla, mutta on jo kehittänyt oman sovelluksen ja saavuttanut merkittäviä asiakkuuksia. Yrityksen perustajat eivät ole arkailleet kysyä viisaammilta neuvoa, jos jokin haaste on tullut vastaan.

3D Talon alkusysäys tapahtui kasvuyritysten sparrausohjelmassa, Kasvu Openissa, vuonna 2015. Neljä virtuaaliteknologiasta kiinnostunutta kuopiolaista start up -yritystä osallistui ohjelman järjestämään kilpailuun kahtena eri tiiminä.

– Kaikki neljä yritystä toimivat teknologia-alalla, mutta hieman eri kulmalla, eivätkä olleet aiemmin tehneet yhteistyötä. Vaikka yritykset tiimeineen olivat kisassa toistensa kilpailijoita, jokin kipinä syttyi ja hieman myöhemmin syntyi ajatus yhteisen yrityksen perustamisesta. Sillä tiellä ollaan, kertoo toimitusjohtaja Tatu Säisä 3D Talolta.

Yrityksen perustamisen jälkeen 3D Talo teki kaikkia mahdollisia virtuaalitodellisuuteen liittyviä asiakastöitä mitä eteen tuli, mutta pian toiminta fokusoitui teollisuuden asiakkaisiin.

Design Space vie 3D-mallinnukset virtuaalitodellisuuteen

3D Talossa huomattiin, että toimintaa helpottaisi, jos käytössä olisi 3D-materiaalin automaattisesti virtuaalitodellisuuteen kääntävä sovellus. Siihen tarkoitukseen kehitettiin yhteistyössä asiakkaiden kanssa Design Space -sovellus, josta on hyötyä myös talon sisäisissä prosesseissa.

3d mallinusEsimerkiksi tehtaasta on Design Spacen avulla mahdollista luoda 3D-malli ja jatkaa sen suunnittelua virtuaalisesti. Myös olemassa olevista kiinteistöistä voi laserskannauksen avulla luoda sovellukseen virtuaaliympäristöjä.

– Design Space ei ole pelkkä katseluohjelma, vaan sillä voi lisätä mallinnukseen elementtejä, vaikka ei itse osaisi käyttää mitään suunnittelusoftaa. Sitä voi myös käyttää mistä päin maailmaa tahansa, Säisä sanoo.

Virheiden tekeminen virtuaalisesti on halvempaa ja virtuaalimaailmassa voi myös tehdä asioita, joita ei normaalissa maailmassa voi tehdä. Esimerkiksi voit lentää kattopilariin varmistamaan onko jonkin anturin sijainti sellainen kuin halutaan tai perehdyttää henkilöstöä ennen kuin kiinteistö on edes valmis.

Henkilöstö luomassa menestystarinaa

3D Talon perustajat pohtivat yrityksen alkuvaiheessa saunan lauteilla, että olisi hienoa saada asiakkaaksi tiettyjä teknologia-alan yrityksiä. Nyt yhtiö on tilanteessa, että asiakkuudet ovat Suomen tasolla jo erittäin hyvällä mallilla.

Kymmenet ihmiset katsovat kameraa ja heiluttavat käsiään

– Uusien projektien aloitukset ovat aina mahtavia hetkiä! Tälläkin viikolla erään valtavan toimijan ulkomainen edustaja hehkutti kirosanojen säestyksellä, että homma viedään meidän ansiosta aivan uudelle levelille. Näitä on mukava mutustella jälkeenpäin, että nyt ollaan oikeiden asioiden äärellä, Säisä iloitsee.

Säisä arvioi, että se menestys on avoimen ja monipuolisen porukan ansiota. Henkilöstö ymmärtää uudet teknologiat ja haluaa olla luomassa vielä isompaa menestystarinaa. Menestyminen on sivutuote, kun matka sinne koostuu asioista joita halutaan tehdä.

Mentorit auttavat yrityksen eri vaiheissa

Ollessaan nuoria ja kokemattomia 3D Talon yrittäjät ottivat rohkeasti toimintaan mukaan itseään fiksumpia neuvonantajia. Säisä kannustaakin kaikkia aloittelevia yrityksiä ottamaan mentoreita täydentämään omaa osaamista niin paljon kuin mahdollista.

– Mentoreiden apu on ihan valtava. Aikamoisia meedioita ovat ne, jotka eivät tuoreina yrittäjinä kohtaa haasteita, väsymystä tai pettymyksiä matkan varrella. Mentorilta saa tukea, että nämä tunteet kuuluvat pelin henkeen. He myös osaavat auttaa yrityksen eri vaiheissa.

3D Talon verkkosivut

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje