Business Kuopio

 

Hanna Partasen kalakukkojen raaka-aineet ovat läheltä

17.12.2020

Jo neljännessä polvessa kalakukkoja valmistava Hanna Partasen leipomo hankkii tuotteidensa raaka-aineet Kuopion lähiseuduilta. Laadukkaat ja käsin tehdyt tuotteet saavat turistit saapumaan kerta toisensa jälkeen uudelleen Partasen myyntikojulle Kuopion torille.

Hanna Partasen kalakukot uunissa

Hanna Partanen aloitti kalakukkojen valmistamisen harrastusmielessä jo 1900-luvun alussa ja myikin niitä kotipaikallaan Lehtoniemessä. Vähitellen toiminta kehittyi ammattimaisemmaksi, ja vuonna 1931 Partanen perusti leipomon.

– Yritys pyörii edelleen saman suvun hallussa, minun ukkini oli Hanna Partasen vanhin poika. Olemme tarkoituksella halunneet pitää toiminnan pienimuotoisena ja panostaa laatuun suurten volyymien sijasta, toimitusjohtaja Perttu Partanen kertoo.

Muikku- ja ahvenkukkojen lisäksi Partasella valmistuvat liha-, lanttu- ja kasviskukot. Minikukot ovat kasvattaneet suosiotaan isojen kukkojen rinnalla. Leipomolla tehdään myös munkkeja sekä liha- ja karjalanpiirakoita.

”Asiakkaat ovat tyytyväisiä ja tuotteet maistuvat”

Kesällä, kun turistit liikkuvat, Partasen kuuluisia kukkoja tullaan hakemaan kauempaakin. Hanna Partasen kalakukot ovat saavuttaneet vakiintuneen maineen tämän alueen erikoisuutena, ja ne mainitaan useissa matkailuoppaissakin.

– Ne ovat leipomon huippuhetkiä, kun heinäkuussa on pitkät jonot myyntivaunulle – asiakkaat ovat tyytyväisiä ja tuotteet maistuvat, Partanen iloitsee.

Kalakukkoja viedään myös muihin Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Toimintaa Helsingissä pyritään parhaillaan laajentamaan olemassa olevien jakelupisteiden lisäksi, jotta leipomo pystyy paremmin vastaamaan kysyntään.

Kilpailua Hanna Partasella ei juurikaan ole, alle viisi toimijaa valmistaa heidän lisäkseen kalakukkoja myyntiin Kuopiossa.

Käsityötä ja Suvasveden muikkuja

Hanna partasen mustavalkoisia historiakuvia

Leipomon menestykseen Perttu Partanen arvioi vaikuttavan hyvin tunnettu brändi. Mielikuva yrityksestä on rakentunut kuopiolaisten keskuudessa Hannan ajoista alkaen.

– Hänen reseptinsä ovat edelleen käytössä muuttumattomina ja kaikki tuotteet tehdään käsityönä. Siinä päästään tarkkaan seuraamaan laatua. Suosimme myös läheltä toimitettuja raaka-aineita. Meillä on pari luottokalastajaa, joilta muikut tulevat Suvasvedeltä, ja ahvenilla on myös omat kalastajansa. Talvellakin saamme tuoretta pilkkiahventa.

Partanen kehuu myös Kuopion kaupungin tukea ja erityisesti Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistystä. Toripaikoista on pystynyt mukavasti kommunikoimaan ja yhteistyö on ollut hyvää.

Asiakas on aina oikeassa

Hanna Partansen päivittäistuotteet riisipiirakat uunissaHanna Partasen leipomo juhlii tulevana vuonna 90-vuotista taivaltaan. Matkan varrella on kertynyt kokemuksia siitä, miten asiakkaat pidetään tyytyväisinä näinkin pitkän taipaleen ajan.

– Meillä on tietyt periaatteet, joista on pidetty kiinni. Ylivoimaisesti tärkein on se, että asiakasta kuunnellaan. Siitä lähtee muutkin osa-alueet kehittymään, Perttu Partanen toteaa.

Partasen mukaan myös tuotteen pitää olla hyvä ja laadukas, muuten sakkaa muukin toiminta. Leipomon yhdeksi menestystekijäksi hän listaa vielä tyytyväisen henkilöstön, joka on samalla yksi yrityksen voimavaroista.

– Sitä olen omalla toiminnallani yrittänyt edistää, että porukka toimii yhteen ja kaikilla on hyvä tehdä töitä.

hannapartanen.com

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje