Business Kuopio

 

Vincit – kova työ voittaa kaiken

24.5.2021

Teknologiayritys Vincit Oyj perustettiin juuri ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. Alkuvaiheen haasteista huolimatta yhtiö on nostanut itsensä Euroopan ja Suomen parhaaksi työpaikaksi. Nyt yhtiö on perustanut uuden toimipisteen Kuopioon.

Yrityksen perustamista suunnitellessaan Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitunen ja toinen perustajajäsen Pekka Virtanen kirjoittivat lasinaluseen tavoitteen, että maanantaisin ei saa ottaa päähän mennä töihin.

– Lähdimme tekemään Vincitistä itsellemme hyvää työpaikkaa. Vincit on latinaa ja tarkoittaa voittaa, valloittaa. Otimme latinankieliset fraasit “amor vincit omnia” ja “labor omnia vincit” ohjenuoriksemme – rakkaus ja kova työ voittavat kaiken. Päätimme tehdä kovasti töitä sen eteen mikä tuntuu hyvältä ja onnistua, Kuitunen muistelee.

Hän nimeää Vincitin erikoisosaamiseksi asiakkaiden pitämisen tyytyväisenä. Yhtiö tarjoaa digitaalisia palveluita, ja ala on tunnettu siitä, että kaikki ei aina mene putkeen. Yhtiössä päätettiin toimia toisin kuin kilpailijat ja antaa asiakkaalle rahat takaisin, jos hän ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun.

Vincitillä asiakas saa saman katon alta kaiken tarvitsemansa. Yhtiöllä on digiprojektien suunnittelu- ja toteutuspalveluiden lisäksi kaksi tuotetta: VincitEAM, joka vastaa laitteiden elinkaaren hallinnan haasteisiin sekä johtamisjärjestelmätyökalu Vincit LaaS. LaaS (Leadership as a Service) syntyi alunperin Vincitin sisäiseksi johtamis- ja tukipalveluiden verkkokaupaksi, kun yhtiössä törmättiin esihenkilötyön haasteisiin yrityksen kasvaessa voimakkaasti.

– Olemme onnistuneet luomaan toimivan johtamiskulttuurin ja hyvät työkalut sen ylläpitämiseksi – Vincit on valittu Euroopan parhaaksi työpaikaksi ja kolme kertaa Suomen parhaaksi työpaikaksi. Henkilöstö viihtyy meillä ja se on tällä toimialalla kaikki kaikessa, Kuitunen arvioi.

Vincit hakee Kuopiosta lisää työvoimaa ja asiakkaita

Vincit on aika ajoin hakenut jalansijaa eri paikkakunnilta. Tällä kertaa yhtiö on perustanut toimipisteen Kuopioon. Kuitunen kertoo, että yhtiötä on ohjannut kaupunkiin kaksi tärkeää ajuria: saada lisää työvoimaa ja löytää uusia asiakkaita.

– Uskomme, että kaupungissa on erittäin pätevää alan työvoimaa tarjolla. Toisaalta Kuopio on myös hyvin elinvoimainen kasvukeskus ja siellä on olemassa hyvä asiakaspotentiaali. Toivomme myös pääsevämme tekemään yhteistyötä paikallisten opinahjojen kanssa ja vaikuttamaan siihen, että kaupungista löytyy jatkossakin osaavia henkilöitä.

Kuopio tarjoaa myös sellaisia asumispuitteita, joita Kuitunen uskoo Vincitin työntekijöiden arvostavan. Kokonaisvetovoima järvien ympäröimissä maisemissa, luonnon lähellä on Vincitiä kiinnostava tekijä. Toimipisteen avaamisen myötä tarjoutuu myös Kuopiosta kotoisin oleville työntekijöille mahdollisuus palata takaisin kaupunkiin.

Vincitillä on jo ennestäänkin asiakkaita kaupungissa. Yhtiö on kehittänyt muun muassa Juhlapesu Oy:lle digitaalisia ratkaisuja kauppakeskuksen yhteydessä olevaa autopesuhallia varten.

Ylivarovaisuus on kasvun ja menestyksen este

– Määritelmällisesti yhtiö on silloin menestynyt, kun se on saavuttanut tavoitteensa. Pyrimme tekemään Vincitillä asioita fiksusti ja meillä on hyvin selkeä tavoite: että asiakkaat ja työntekijät ovat huomenna tyytyväisempiä kuin tänään. Jos siinä onnistuu, niin paljon mahdollisuuksia aukeaa, Kuitunen summaa.

Vincitillä on aina oltu kokeilunhaluisia ja sen kautta opittu paljon. Siihen liittyy myös Kuitusen vinkki muille yrittäjille.

– Kun tekee paljon kaikkea, tulee väkisinkin tehtyä jotain oikein. Toimimattomat asiat pitää kuitenkin osata lopettaa mahdollisimman nopeasti. Matkalla menestykseen pärjää se, joka ehtii tehdä eniten kokeiluja ja siten myös virheitä. Niiden kautta oppii mitkä asiat toimivat ja mitkä ei. Uskon, että ylivarovaisuus on monille organisaatioille suurin kasvun ja menestyksen este.

Vincitin verkkosivut: www.vincit.fi

Teksti: Minna Akiola

Kuvat: Vincit Oyj

Tilaa uutiskirje