Business Kuopio

 

Kuopio Living Lab edistää yrittäjyyttä

9.11.2021

Kuopio on yksi Suomen suurimmista kasvukeskuksista, mikä on ollut nähtävissä tilastoista jo useampien vuosien ajan.  Kuopio Living Lab nostaa esiin alueen huippuosaamista ja luo uusia työpaikkoja.

Itä-Suomen yllä leijuu sitkeästi mielikuva paikalleen jämähtäneestä, autioituvasta seutukunnasta, jossa sairastavuus ja korkea työttömyys kurjistavat ikärakenteeltaan vanhaa aluetta.

– Tämä ei aivan pidä paikkaansa. Itse asiassa Kuopio on yksi valtakunnan keskuskaupungeista. Se on nopeasti kasvava ja kehittyvä kaupunki, sanoo Kuopion kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas.

Vähäkangas pitää Kuopion vahvuutena paitsi huipputason terveys- ja hyvinvointiosaamista, myös luonnonläheisyyttä, joka herättää huomiota erityisesti maailmalla. Lisäksi Kuopio sijoittuu aivan kärkijoukkoon, kun vertaillaan suurten kaupunkien työllisyystilastoja.

– Pidän tärkeänä sitä, että pystymme nostamaan esille kehittyvän yliopistokaupungin, jossa on hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet tehdä töitä ja jossa on huippuosaamista monella alalla. Kun mietitään elinkeinoelämän toimijoita, on tärkeää nähdä, että Kuopio on ennen kaikkea palvelukaupunki.

Huippuosaamista Itä-Suomesta

Kuopio kasvaa ja kehittyy muun muassa vahvan ja toimivan yhteistyön ansiosta. Monialaista osaamista hyödyntävän Kuopio Living Labin tehtävä on auttaa luomaan uusia palveluja ja edistää niiden kehittymistä. Se vastaa täydellisesti kaupungin tahtotilaan mennä eteenpäin. Vähäkangas onkin erittäin tyytyväinen Kuopio Living Labin menestykseen Euroopan komission Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämiskilpailussa (EEPA), jossa palkitaan vuosittain Euroopan menestyksekkäimmät yritystoimintaa ja yrittäjyyttä edistävät palvelut.

– Se, että pystymme nousemaan kansainväliselle huipputasolle, on Kuopion brändin kannalta tärkeää. Meillä pitää olla kärkiä, kuten terveys- ja hyvinvointiosaamiseen keskittyvä Kuopio Living Lab, joilla erottaudumme eduksemme.

Vaikka sairastavuus luetaankin lähinnä Itä-Suomen heikkouksiin, Vähäkangas näkee siinä myös positiivisen puolen.

– Itä-Suomessa pystytään testaamaan asioita, mitä muualla Suomessa tai maailmalla ei ole mahdollista testata. Näin ollen näkisin, että geeniperimästämme johtuva korkea sairastavuus voidaan tutkimuksellisessa mielessä kääntää myös vahvuudeksi.

Innovatiivinen Kuopio Living Lab

Kuopio Living Lab koordinaattori Anu Wulff on ollut mukana hankkeen toiminnasta sen alusta alkaen. Hän oli myös kuulolla silloin, kun hanke päätti osallistua EEPA2021-kilpailuun.

– Osallistumisen liikkeellepanevana voimana oli halu saada näkyvyyttä kuopiolaiselle osaamiselle ja osoittaa, että Itä-Suomi on alue, missä yrittäjyyttä tuetaan. Halusimme päästä kertomaan Kuopiosta ja kuopiolaisista Living Lab -palveluista koko Euroopalle, Wulff sanoo.

Tavoite toteutui. Kun Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi kesäkuussa 2021 Kuopio Living Labin tuotekehitys- ja testauspalvelukonseptin edustamaan Suomea yhdessä Karelia-ammattikorkeakoulun Draft Program -yrittäjyysohjelman kanssa, se oli jo pieni voitto sinänsä.  Kun Kuopio Living Lab valittiin Euroopassa kansalliseksi voittajaksi omassa sarjassaan, oltiin sijoituksesta jo syystäkin ylpeitä.

– Living Lab -palvelun vahvuus on se, että palvelun kautta yrittäjät pääsevät testaamaan innovaatioitaan aidoissa ympäristöissä tai Living Labin rekrytoimien asiantuntijoiden työpajoissa ja saavat siten kommentteja omiin, vielä kehitysasteella oleviin palveluihinsa. Toiminnan tavoitteena on luoda uusia, erilaisia ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka on kehitetty aidoissa työelämän ympäristöissä, Wulff sanoo.

Toiminnallaan Kuopio Living Lab on erinomainen työkalu edistämään kuopiolaisten hyvinvointia ennakoivasti ja siinä samalla se auttaa myös ennaltaehkäisemään mahdollisia, tulossa olevia ongelmia.

– Kuopio Living Labin tekemä monialainen yhteistyö mahdollistaa sen, että uusia innovaatioita syntyy ja palvelut kehittyvät. Tarkoituksena on, että Kuopio Living Lab jää pysyväksi toimintamalliksi, joka myötä opimme kokoajan yhdessä enemmän, Vähäkangas sanoo.

Kuopio Living Lab -hankkeen rahoittajina toimivat Euroopan aluekehitysrahasto, Pohjois-Savon liitto, Kuopion kaupunki ja Kuopion yliopistollinen sairaala.

Kuopio Living Lab

Uutiset

Tilaa uutiskirje