Business Kuopio

 

Kuopio goes Stockholm 2018

BusinessKuopio ja kuopiolainen yritysdelegaatio osallistuivat syyskuussa 2018 Tukholmassa järjestettyyn Nordic Life Science Days -tapahtumaan, joka on Pohjoismaiden suurin terveysteknologiaan keskittyvä konferenssi. Vuodesta 2013 alkaen vuosittain järjestetty konferenssi on kerännyt suuren suosion sekä pohjoismaisten että kansainvälisten terveysteknologian asiantuntijoiden keskuudessa, ja siitä on muodostunut ainutlaatuinen tilaisuus kollegoiden ja asiakkaiden tapaamiseen sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Konferenssia on myös kehuttu ainutlaatuisesta yhdistelmästä epämuodollista ilmapiiriä, mahdollisuutta tavata alan merkittäviä vaikuttajia ja erinomaisesti toteutettuja käytännön järjestelyjä.

Tavoitteena pohjoismaisten ja kansainvälisten verkostojen kasvattaminen

Kuopion delegaation tavoitteena tapahtumassa oli esitellä kuopiolaista terveysteknologian osaamista, verkostoitua sekä löytää yrityksille potentiaalisia asiakas- ja sijoittajakontakteja. Business Finlandin kanssa yhteisellä messuosastolla olivat Kuopion lisäksi Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu.

Delegaation yritykset saivat konferenssipäivien aikana luotua runsaasti uusia kontakteja niin Pohjoismaihin kuin muualle maailmaankin. Erityisen hyödyllisiä kontakteja kuopiolaisille olivat tapahtumassa läsnä olleet suurten lääkeyhtiöiden edustajat sekä kansainväliset sijoittajat. Tapahtuma oli erinomainen muistutus pohjoismaisten markkinoiden ja kontaktien tärkeydestä suomalaisille yrityksille. Ne ovat kansainvälistymistä tavoitteleville yrityksille usein helppo kohde liiketoiminnan laajentamiseen.

Nordic Life Science Days Delegaatio

  • Mikko Juuti, Invest & Grow in Kuopio region, BusinessKuopio
  • Eeva Lehtomäki, Invest & Grow in Kuopio region, BusinessKuopio
  • Tuukka Eloranta, Medikro Oy
  • Eero Strandman, Medfiles Oy
  • Mikael von und zu Fraunberg, Kansallinen Neurokeskus
  • Merja Jaronen, Kansallinen Neurokeskus
  • Pauli Turunen, Adamant Health
  • Pasi Karjalainen, Adamant Health
  • Anu Mickels, Reagena Oy

Top know how in Kuopio

Kuopio is a dynamic and constantly growing business city. The region of Kuopio is a unique combination of science, technology, art, industry and security. It is also one of the country’s innovation hubs and an important university city. People in Kuopio are known as the forerunner of wellbeing, health and environment expertise.

Kuopio is the home of several internationally recognised hi-tech and service companies. In the field of medicine, Medfiles, NewIcon and Servicepoint have combined their efforts to ensure the safety of production and distribution lines. The aim is to guarantee the safety of the whole service chain from pharmaceutical research to product development and production and on to the patient.

Lisätietoja

Mikko Juuti, projektipäällikkö / Invest and Grow in Kuopio Region
mikko.juuti(at)kuopio.fi

Eeva Lehtomäki, projektisihteeri / Invest and Grow in Kuopio Region
eeva.lehtomaki(at)kuopio.fi

Nordic Life Science Days Delegaatio

  • Mikko Juuti, Invest & Grow in Kuopio region, BusinessKuopio
  • Eeva Lehtomäki, Invest & Grow in Kuopio region, BusinessKuopio
  • Tuukka Eloranta, Medikro Oy
  • Eero Strandman, Medfiles Oy
  • Mikael von und zu Fraunberg, Kansallinen Neurokeskus
  • Merja Jaronen, Kansallinen Neurokeskus
  • Pauli Turunen, Adamant Health
  • Pasi Karjalainen, Adamant Health
  • Anu Mickels, Reagena Oy

 

Tilaa uutiskirje