fbpx

Business Kuopio

 

Sawosta maailmalle -kiertue, Kuopio

01.06.2017

Kasva kansainvälistymällä!

Aika: 1.6.2017 klo 11.30-18.00 / iltaohjelma loppuu 20.30
Paikka: päiväohjelma ravintola Albatrossi, Makasiininkatu 1, Kuopio / iltaohjelma ravintola Capri Marina

Lataa käsiohjelma

Tervetuloa Itä-Suomen merkittävimpään kansainvälistymistapahtumaan Sawosta maailmalle 1. kesäkuuta Kuopion satamaan. Toista kertaa järjestettävä Sawosta maailmalle on vuorovaikutteinen verkostoitumistapahtuma kansainväliseen kasvuun tähtääville yrityksille ja osaajille. Tapahtumassa pohjoissavolaiset jo kansainvälistyneet ja kansainvälistymistä suunnittelevat yritykset kohtaavat ja pääsevät keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista.

Kesäkuussa 2016 Kuopion satamassa kuhisi noin 200 osallistujan voimin. Vuonna 2017 siirrymme suurempiin tiloihin ravintola Albatrossiin ja tilaisuuteen on ilmoittautunut noin 300 kansainvälisen kaupan konkaria ja kansainvälisestä kaupasta kiinnostunutta osallistujaa. Käytännönläheisissä workshopeissa keskustellaan mm. viennin käytännöistä, markkinamahdollisuuksista sekä viennin rahoitusratkaisuista. Lisäksi Pohjois-Savon Kasvupolun finalistit pitsaavat tuotteensa ja palvelunsa yleisölle.

Tapahtuman lopulla paljastetaan ketkä pääsevät kansalliseen Kasvu Open -finaaliin Jyväskylään.

Ohjelma

11.30 Ilmoittautuminen ja kevyt lounas

12.00 Tilaisuuden avaus: Juontajat Satu Haka (Kasvu Open) ja Tommi Taskinen (Honeywell) Kuopion alueen kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunnan puheenjohtaja

12.15 Sawosta maailmalle!

  • Value of Cooperation, Juha Vidgrén, hallituksen puheenjohtaja, Ponsse Oyj
  • Opit kansainvälistymisen tielle, Oskari Tuhkanen, toimitusjohtaja, Nordic Power Service Oy
  • Tulevaisuuden tähdet Pohjois-Savon Kasvu Open -kilpailusta
  • Routes to UK & USA & African & Asian markets: Perry Le Dain (Finpro Lontoo), Juha Markkanen (Ulkoministeriö), Jussi Hinkkanen (Fuzu Oy), Kenichi Onuma (Oy Medfiles Ltd)

14.20 Workshopit järjestetään eri tiloissa ilmoittautuneiden määrän mukaan, osa on laivoissa, osa Albatrossissa, esittelyt löytyvät täältä

  • Turvallisen asumisen vientikonsepti
  • Rahanarvoiset vinkit vientikaupan konkareilta
  • Digillä myyntituloksia – kokemuksia yritysten ratkaisuista
  • Viennin rahoitusratkaisut käytännössä
  • Luovasti erottautuen maailmalle
  • Meet the International Talents
  • Business Opportunities Abroad
  • Get better, because being good is not enough.

16.30 Pohjois-Savon Kasvu Open -kilpailun voittajien julkistus

18.00 – 20.30 Iltaohjelma, ravintola Capri Marina, esiintymässä Jonas and I, tarjolla myös virtuaalielämyksiä

Lisätietoja

Järjestelyjen ja tarjoilujen vuoksi toivomme teitä ilmoittautumaan tapahtumaan joko kauppakamarin sivuille tästä linkistä tai yhteyshenkilöille Taina Jutila (taina.jutila(at)kuopiochamber.fi, p. 044 – 522 2935) tai Minna Tarvainen (minna.tarvainen(at)savonia.fi, p. 044 – 785 6981).

Tapahtumat kuukausittain

Arkisto

Tilaa uutiskirje