Business Kuopio

 

Anna Jalava – Rauhoittuminen teki hyvää

1.2.2021

Asumisen hinnan ja laadun vertailu toi digimarkkinointiyrittäjän Espoosta Kuopioon. Koti löytyi Kallaveden rannalta puolitoista vuotta sitten.

Anna Jalava istuu rantakalliolla ja hymyilee kameran suuntaan

Yrittäjä Anna Jalava kaipasi lisää elintilaa ja rauhallista ympäristöä. Asumisen hinnan ja laadun vertailu toi perheen Kuopioon. – Toinen vaihtoehtomme uudesta asuinpaikasta oli Jyväskylä, mutta sukulaisten läheisyys veti Savoon. Kuva: Anna Jalava 

Espoosta Kuopioon muuttaneella Anna Jalavalla on useita yrityksiä johdettavanaan ja myös hänen puolisonsa päätyi vastikään isännöintialan yrittäjäksi. Asiakkuuksien katoaminen muuton myötä ei huolettanut Jalavaa, sillä hänen työnsä on hoidettavissa lähes kokonaan etänä.

– Minulla on asiakkaita ympäri Suomea ja maailmaa, joten tiesin, että verkostot kyllä säilyvät asuinpaikastani riippumatta, Jalava sanoo.

Hän naurahtaa, että itse asiassa muutto meni monelta asiakkaalta täysin ohi, koska se ei näkynyt yrityksen toiminnassa mitenkään.

– Totta kai joissain tapauksissa on tärkeää tavata asiakas ja istua saman pöydän ääreen suunnittelemaan, mutta aika paljon pystyy tekemään etänäkin.

Jalava on sopeutunut Kuopioon hyvin, vaikka savolainen verkkaisuus ja rauhallisuus aluksi hieman mietityttivätkin.

– Olen itse nopeatempoinen ja säpäkkä ihminen, enkä oikein siedä jahkailua. Lopulta kuitenkin huomasin, että elämän rauhoittaminen on tehnyt todella hyvää.

Jalavan työrytmi on yhä edelleen markkinointimaailmalle tyypillisen vauhdikasta menoa, mutta sen vastapainona oleva rauhallinen ympäristö tasapainottaa elämän kaaoksesta harmoniaan.

– Luontoa oli Espoossakin, mutta täällä pääsee suoraan ovelta metsään ja järvenrantaan. Metsä näkyy ikkunasta joka puolella. Luonto on täällä iso juttu.

Myös Jalavan perheen alakouluikäiset lapset ovat hyötyneet elämänrytmin leppoisuudesta, kun jatkuva liikenteen hälinä on poissa.

– Täällä on hirveästi samanikäisiä lapsia ympärillä ja he pääsevät itse liikkumaan turvallisia reittejä pitkin kavereiden luo ja kouluun. On tosi hauskaa, kun ihan tuntemattomat ihmiset tulevat juttelemaan kaupassa.

Jalava kouluttaa toisessa yrityksessään Brain Relief -hoitajia, ja tästä syystä stressi ja sen hallinta ovat hänelle tuttuja puheenaiheita. Työ auttaa myös Jalavaa itseään havainnoimaan omaa hyvinvointiaan ammatillisesta näkökulmasta.

– Tutkimusten mukaan luonnonläheisyys helpottaa ihmisen kokemaa stressiä valtavasti ja se näkyy kaikessa hyvinvoinnissa. Itse näen sen vaikutuksen parantuneessa unenlaadussa ja palautumisessa monella mittarilla mitattuna. On ihan parasta, kun voi ottaa kahvin termosmukissa mukaan ja mennä istumaan järvenrantaan ja hiljaisuuteen.

Rauhallisuudestaan huolimatta Kuopio on kaikkea muuta kuin nukkuva kaupunki. Lempeän kuoren alla sykkii aito tekemisen tahto.

– Minulla ei ole yhtään syytä palata takaisin Espooseen, Jalava sanoo.

Teksti: Maiju Korhonen

Tilaa uutiskirje