Business Kuopio

 
 

Onko meillä varaa heittää hukkaan tätä osaamista?

27.6.2017

Olen saanut viimeisten vuosien aikana ohjata jo satoja asiakkaita työhönvalmentajan roolissani. Koulutuksen tai työelämän ulkopuolella olevia. Työnhakijoita. Työttömiä. Pitkäaikaistyöttömiä. Syrjäytyneitä. Koulupudokkaita. Näillä termein heistä puhutaan mediassa ja virkamiesten ja hankkeiden raporteissa. Yhtä kaikki valitettavan leimaavia ja ennakkoluulojen sävyttämiä termejä ihmisten mielissä. Mikä olisi oikea ja kunnioittava termi kuvaamaan ihmistä, joka etsii omaa paikkaansa, vakautta ja turvallisuutta tilanteeseensa, merkityksellisyyden kokemusta olemiselleen?

Valmentavassa ohjauksessa olen kuullut lukuisia tarinoita irtisanomisen jälkeisistä tunteista, masennuksista, burn outeista, uusista ura-avauksista, menetyksistä, haaveiden kaatumisista, konkursseista, koulu- tai työpaikkakiusatuksi tulemisesta. Näillä tarinoilla ohjaus aina aloitellaan: millainen on tarina tämän ihmisen taustalla? Kuka hän on, mitä hän toivoo? Miten hän näkee omat vahvuutensa, mitä hän ajattelee omasta tulevaisuudestaan?

Toistuvasti huomaan ihmetteleväni, kuinka tällainenkin osaaja on vailla työpaikkaa. Usein kyseessä on korkeakoulutettu tai pitkän työkokemushistorian omaava pitkäaikaistyötön, jolta saattaa löytyä maisterin tai tohtorintutkinnon lisäksi useampiakin opiskeltuja tutkintoja tai parin- kolmenkymmenen vuoden täsmäkokemus joltain alalta. Miten meiltä voi löytyä näin paljon osaavaa työvoimaa täysin toimetonna? Tuntuu, että juuri tähän porukkaan kohdistuvat suurimmat ennakkoluulot ja vääryydetkin. Yleinen ajatuskulku tuntuu olevan, että jos on käynyt ylimmän mahdollisen koulutuksen maassamme, pitäisi myös löytää töitä. Toinen porukka on sitten 50+ -ikäiset osaajat, joiden osaaminen on karttunut pitkin matkaa mitä mielenkiintoisimmissä työympäristöissä. Välttämättä koulutusta ei ole ollenkaan, kaikki pätevyys on työelämästä saatua. Näiden osaajien paperit ovat niitä, jotka heivataan ensimmäisinä pois työnhakupapereiden joukosta nuorempien, vastavalmistuneiden, mutta vielä kokemattomien hakemusten tieltä. Onko meillä varaa heittää arvokasta työelämäosaamista hukkaan tällä tavoin, etenkin kun yhä useampi viisikymppinen kokee, että annettavaa työelämään olisi vielä vaikka pariksikymmeneksikin vuodeksi?

Työvoimahallinnossa tulisi olla töissä ihmisiä, jotka kykenevät näkemään ihmisen tutkintojen ja työhistorian takana, hahmottamaan heidän kokonaistilanteensa ja työllistymisensä mahdollisuudet sekä ennen kaikkea tukemaan mielekkäissä ja järkevissä suunnitelmissa. Tarvitaan myös paljon tietämystä erilaisista tutkinnoista ja niiden sisällöistä. Ei molekyylibiologi voi hakea metsätalouden puolelle töihin! Eikä kirjastoalan tradenomi mielellään hae tradenomikoulutusta edellyttävään myyntityöhön, muutenhan hän olisi hakeutunut myyntipuolelle jo opintoja miettiessään! Olen kuullut työhakijoilta lukemattomia tarinoita aivan mielivaltaisista päätöksistä, karensseista ja työhönmääräyksistä ja ennen kaikkea tylystä kohtelusta, jossa byrokratia ja systeemi määrää, miten asioiden pitää mennä, järjenkäytöstä viis. Niin käy, kun mennään systeemi edellä, ei ihminen.

Ikään, sukupuoleen tai koulutustaustaan katsomatta työttömyyden syyt ovat hyvin moninaiset. Joku on saattanut hakea tuotannollis-taloudellisista syistä irtisanotuksi tultuaan vuoden päivät töitä pääsemättä edes haastatteluun, jollakin on kotonaan hoidettavana sairaita lapsia tai iäkkäitä vanhempia, joten jo pelkästään elämäntilanne saattaa vaikuttaa siihen, millaisia töitä etsii ja kuinka kaukaa omasta kotoa. Yhtään sellaista työnhakija-asiakasta en ole tavannut, joilla työttömyys johtuisi omasta epäpätevyydestä, huonoudesta tai taitojen puutteesta. Enkä sellaista, joka ei olisi oikeasti yrittänyt saada töitä. Siksi ihmetyttää ihmisten ennakkoluulot ja -ajatukset työttömiin liittyen. Työnhaku on nimittäin työtä.

Työttömän päivät voivat hyvinkin täyttyä työnhakuun liittyvästä puurtamisesta. Tämä puurtaminen on henkisesti raskasta, koska siinä joutuu niin kokonaisvaltaisesti laittamaan itsensä likoon sekä kestämään toistuvasti isoja pettymyksiä. Useat ovat tehneet työnhakua ohjaukseen tullessaan jo vuosien ja useidenkymmenien, jopa satojen hakemusten verran, tuloksetta. Mutta työnantajalle saatan joutua esim. palkkatukea esitellessäni selventämään, että kyse EI ole laiskurista, luuserista, motivoitumattomasta tai työvoimatoimiston pakottamasta kandidaatista vaan ihan oikeasta osaavasta, pätevästä ihmisestä, joka haluaa sydämestään tähän työhön. Pelkkä palkkatuki-sana saattaa karkottaa työnantajan ja tiputtaa työnhakijan pois potentiaalisten hakijakandidaattien joukosta, sen vuoksi joudumme valmennuksessa tarkkaan pohtimaan missä yhteydessä ja miten palkkatukiasia tuodaan esille, jos tuodaan ollenkaan.

Rekrytoijat saisivat mielellään hyödyntää meitä työhönvalmentajia tai muuten työnhakija-asiakkaiden kanssa työskenteleviä. Asiakkaat tulevat tutuiksi, kun heidän kanssaan käy läpi useiden tuntien kestoisen työhönvalmennusprosessin. Pystyn työhönvalmentajan ja ohjausalan ammatilaisen pätevyydellä antamaan työnantajalle luotettavan kuvauksen asiakkaan soveltuvuudesta johonkin työhön, kertomaan oman mielipiteeni asiakkaan kyvyistä ja suosittelemaan asiakasta juuri tiettyihin tehtäviin. Tällaisen suosituksen pystyn antamaan vain, jos olen rauhassa tutustunut asiakkaan ajatusmaailmaan, työskentelytapaan, arvoihin ja asenteisiin sekä tietenkin toiveisiin tulevaan työhön ja uraan liittyen. Yrityksiä luulisi kiinnostavan tällainen ilmainen rekrytointiapu raskaiden ja kalliiden rekrytointiprosessien rakentelun sijaan.

Ehdottomasti palkitsevinta on nähdä jonkun työllistyvän, vaikka pieneksikin pätkäksi. Työnhakuvalmennuksessa se tarkoittaa sitä, että tämä ihminen saa tarinalleen jatkoa, ei ehkä vielä isoa juttua, mutta jatkoa kuitenkin siihen suuntaan, että löytyy paikka, merkitys, rytmi ja mieli elämälle. Tai ainakin yksi lisämerkintä ansioluetteloon, osoitus siitä, että on kelvannut jonnekin, tehnyt jotakin tähdellistä. Mutta jotta tähän tilanteeseen päästään yhä useamman kohdalla, täytyy myös rekrytoijien, työnantajien ja viranomaistahojen ymmärtää, että jokaisen työnhaun takana on ihminen oman tarinansa kanssa.

Leena Ståhlberg

Kirjoittaja on opinto-ohjaaja, motivaatiovalmentaja, työhönvalmentaja ja kouluttaja yrityksissä www.suuntapalvelut.fi ja www.opocoaching.fi. Häneltä on tammikuussa ilmestynyt yhdessä Marjaana Herlevin kanssa kirja ”Omannäköinen elämä. Näin teet hyviä valintoja.” (PS-kustannus)

Lisätietoa TOPI-työllistämishankkeesta

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn