Business Kuopio

 

Gebwell tuottaa puhdasta lämpöä

12.9.2023

Kiinteistöjen ympäristöystävällisiin lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin erikoistunutta Gebwell Oy:tä on auttanut liiketoiminnassaan tuotteiden voimakas kysyntä ja energia-asioiden nouseminen taka-alalta ykköspuheenaiheeksi, josta mediakin pitää paljon ääntä.

Kaksi miestä istuu tietokoneen äärellä teollisuusympäristössä. Taustalla korkea teollisuushalli ja työkaluja.

Gebwell on perustettu vuonna 2006. Se valmistaa Leppävirralla kaukolämmönjakokeskuksia, maalämpöpumppuja sekä erilaisia varaajia lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin. Aluksi Gebwell markkinoi ja myi lämpöpumppuja, oma lämpöpumpputuotanto alkoi vuonna 2007 pääomistaja Timo Hulkkosen autotallissa. Seuraavana vuonna tuotanto laajentui kaukolämmönjakokeskuksien valmistukseen. Nykyisin Gebwellillä on Leppävirralla yhteensä 20 000 neliötä tuotantotilaa neljässä eri toimipisteessä sekä tytäryhtiöt Puolassa ja Ruotsissa.

– Tuotevalikoimamme on edelleen kasvanut, ja olemme pärjänneet hyvin lämmitys- ja jäähdytysmarkkinoilla, Gebwellin toimitusjohtaja Janne Rahunen kertoo.

Yhtiössä uskotaan, että lämpöpumput ovat erityisesti tulevaisuuden kärkilämmitysmuoto. Niillä tullaan korvaamaan polttamiseen perustuvia teknologioita ja laskemaan hiilijalanjälkeä. Gebwell otti teknologialoikan vuonna 2018 tuomalla markkinoille ensimmäiset lämpöpumppujen IoT-ratkaisut. Lämpöpumpun toimintaa voi Gebwell Smartissa seurata ja säätää pilvipalvelun kautta etänä.

Eurooppalainen lainsäädäntö vaikuttaa lämpöpumpputoimialaan

Gebwell valmistaa lämpöpumppuja, kaukolämmön jakokeskuksia ja lämminvesivaraajia omakotien kokoluokasta järeisiin kiinteistöjen ratkaisuihin. Sivujuonteena Gebwellin tytäryhtiö valmistaa myös alkusammutuskalustoa Pivaset-tuotemerkillä. Kaikkiin tuotekokonaisuuksiin liittyy olennaisena osana elinkaaripalvelut eli huolto ja jälkimarkkinointi.

Suuri teollisuusrakennus. Taustalla metsää ja sinistä taivasta. Rakennuksen etualalla parkkialue.Rahunen arvioi yrityksen menestyksen perustuvan kolmeen peruspilariin: asiakkaiden kuuntelemiseen ja palvelemiseen, henkilökunnasta huolehtimiseen sekä onnistuneeseen taloudenpitoon, jonka avulla on pystytty investoimaan toimintaan. Jos nämä asiat pysyvät tasapainossa, yritys menee varmasti eteenpäin.

– Toki menestykseemme vaikuttaa myös se, että polttavista tekniikoista halutaan luopua, ja lämmitykseen sekä jäähdytykseen halutaan erilaisia ratkaisuja, Rahunen sanoo.

Markkinaodotukset tulevat jatkossa suosimaan ympäristöystävällisempiä kylmäainelaatuja, mikä vaikuttaa lämpöpumpputoimialaan kokonaisuutena. Se tarkoittaa uusia tuulia myös Gebwellillä ja paljon töitä yhtiön sisällä, jotta tuotteet saadaan vastaamaan sitä tulevaisuutta, johon ala on 2–3 vuoden päästä menossa.

Paras palaute tulee asiakasrajapinnasta

Vuonna 2020 Gebwell kumppaneineen voitti Euroopan lämpöpumppuyhdistyksen arvostetun Next Generation Heat Pump -palkinnon kauppakiinteistöihin toimitetuilla energiankierrätysjärjestelmillä. Järjestelmät hyödyntävät kauppakiinteistöjen hukkalämmöt uudestaan kiinteistöjen lämmityksessä leikaten merkittävästi lämmityskuluja sekä CO2 -päästöjä.

– Ulkopuolinen tunnustus oli hienoa saada, mutta paras palaute tekemisestämme tulee kuitenkin asiakasrajapinnasta, kun pystymme toteuttamaan järjestelmiä ja ratkaisuja heille, Rahunen toteaa.

Kansainvälistyminen oli jo heti yhtiön alkumetreiltä sen tavoitteena. Gebwellin perustaneella Hulkkosella oli ennestään pitkä historia kaukolämmönjakokeskuksista LPM Groupin kautta, jonka hän myi kansainväliselle Danfossille 2000-luvun alussa. LPM Groupilla oli liiketoimintaa Puolassa, ja olemassa olevien kontaktien kautta Gebwellin oli myös luontevaa lähteä Puolan markkinoille. Ruotsi ja Norja ovat puolestaan lämmitysteknisesti samankaltaisia kuin Suomi, joten ne olivat siksi luontevia vientimaita. Lisäksi Gebwell tekee projekteja ympäri maailmaa.

Menestys vaatii rohkeutta, sitkeyttä ja kekseliäisyyttä

Rahunen pitää luonnollisena sitä, että yritystoiminnassa tulee haasteita joka päivä vastaan. Niihin pitää vain vastata ja varautua. Yrityksen menestys vaatii rohkeutta, sitkeyttä ja kekseliäisyyttä. Kun tuntuu, että joku asia ei etene, niin pitää löytää uusia keinoja ja kokeilla niitä.

– On jaksettava tehdä paljon työtä menestyksen eteen, olla valmis hyväksymään epäonnistumisia ja tähdätä korkealle, niin välillä tulee kyllä onnistumisiakin. Alalla kuin alalla on paljon kilpailua – se tarkoittaa sitä, että pitää tehdä vähän enemmän kuin kilpailijat. Osaamisesta ja älystä se ei ole kiinni, vaan siitä, että jaksaa punnertaa ja olla mahdollisuuksille valppaana. Niitä tulee kyllä, ja niihin pitää pystyä tarttumaan, Rahunen kiteyttää.

Gebwellin verkkosivut

 


Alueella laadukkaat yhteydet ja osaavaa työvoimaa

Gebwellin toimitusjohtaja Janne Rahunen toivoisi Pohjois-Savon alueelle lisää kylmäaine- ja kylmäkoneikkoasiantuntemusta, mutta muuten osaamistaso on hänen mielestään alueella hyvä ja seudulla on työteliäitä ja yritteliäitä ihmisiä ylipäätään.

– Niin sanottu human resource on varsin laadukas. Ihmiset ovat halukkaita tekemään työtä ja toimimaan hyvien ympäristöpäämäärien eteen.

Leppävirta viitostien varrella on Rahusen mielestä hyvä kotipaikka yritykselle, sieltä saa hyvin ruokittua kasvukeskuksia.


 

Teksti: Minna Akiola

Kuvat: Gebwell

Tilaa uutiskirje