Business Kuopio

 

Kuopion eläinpuisto – kehittyvä ja elämyksellinen kohde

26.10.2020

Uudistunut Kuopion eläinpuisto on lyhyen historiansa aikana ehtinyt saada Parasta palvelua Savossa -tunnustuksen ja kävijämäärät ovat hurjassa kasvussa. Puiston tavoite on toimia ympärivuotisesti.

Neljä uteliasta kissanpentua pöydällä.

Kuopion Vehmasmäessä on ollut yleisölle avoin kotieläinpiha jo vuodesta 1984 lähtien. Vuonna 2017 entinen tila jouduttiin pakkohuutokauppaamaan ja uusien omistajien myötä nimeksi vaihtui Kuopion eläinpuisto. Uudistuksen takana ovat yrittäjät Outi Parviainen ja Miia Tukiainen, jotka päättivät ryhtyä kehittämään puistosta monipuolista perhematkailukohdetta.

– Kotieläinpiha oli huonossa maineessa. Oli iso työ, että saimme ihmiset taas luottamaan siihen, että eläimet voivat täällä hyvin, Tukiainen kertoo.

Yleisöjoukko ihmettelemässä traktorin ohiajoa.Kävijämäärät alkoivat lisääntymään, kun kaikki oli uutta ja siistiä, ja samalla lisääntyi myös positiivisten palautteiden määrä. Tänä kesänä kävijöitä oli jo yli 40 000. Parviainen arvioi ihmisten aistivan sen, että he aidosti välittävät eläimistä ja alueen vierailijoista.

– Myös se varmasti välittyy, että rakastamme työtämme, vaikka olemmekin molemmat tulleet alalle täysin eri lähtökohdista. Minä kasvatuspuolelta ja Miia liikunta-alalta. Kaipasimme jonkinlaista elämänmuutosta ja kun tämä mahdollisuus tarjoutui, tartuimme siihen heti täydellä sydämellä, Parviainen kertoo.

Ilmeisen hyvin tuoreet yrittäjät ovat puiston pyörittämisessä onnistuneet, vaikka se olikin aluksi uuden opettelua. Kuopion eläinpuisto sai jo ensimmäisenä toimintakesänään Parasta palvelua Savossa -tunnustuksen.

Ympärivuotista toimintaa

Kuopion kotieläinpuiston kolme maskottia.Kehitysideoita yrittäjäkaksikolta ei puutu. Suunnitelmissa on laajentaa ympärivuotista toimintaa vuokraamalla täysin saneerattua päärakennusta, Purolan Pirttiä. Se mahdollistaa erilaisten tilaisuuksien järjestämisen myös talviaikaan. Puistossa järjestetään myös eläinten ympärille rakennettuja hyvinvointipaketteja tai muuta toimintaa, kuten moottorikelkkasafareita ympäri vuoden.

Tämän hetken akuutein kehityskohde on parkkipaikan laajennus. Sitä Tukiainen ja Parviainen harmittelevat, että pienyrittäjille on monet asiat tehty turhankin vaikeiksi. Byrokratia vie aikaa ja voimia sekä viivästyttää kehitysasioita.

– Kuopion eläinpuisto on ulkoilmapaikka, jossa perusparannustyöt on tehtävä syksyllä tai ne pahimmassa tapauksessa siirtyvät vuodella, Tukiainen toteaa.

Kuopion eläinpuiston toimintaa on kehitetty asiakkaiden toiveiden pohjalta. Näin asiakkaat ovat kokeneet tulleensa kuulluiksi. Esimerkiksi leikkipuistoa laajennettiin ja sen aktiviteettejä lisättiin, kun se huomattiin suosituksi. Myös kesäpassi on saanut kiitosta edullisen hintansa vuoksi.

Maalaisidyllinen paikka

Ponit nauttivat auringossa, osa maaten ja osa seisten.Uudistuksista huolimatta yrittäjät ovat halunneet pitää eläinpuiston maalaisidyllisenä paikkana, joka tarjoaa erilaisia elämyksiä kuin muut matkailukohteet. He tarjoavat ihmisille elämyksiä myös tekemällä visiittejä eläinten kanssa palvelutaloihin ja eri yhdistysten tapahtumiin.

– Minihevosen kanssa on käyty jopa palvelutalon viidennessä kerroksessa vanhuksia ilahduttamassa, Parviainen kertoo.

Kaksikon mielestä luovaa hulluuttakin pitää yritystoiminnassa olla ja uskallusta kokeilla erikoisempiakin juttuja. Silloin palo tekemiseen näkyy myös ulospäin.

www.kuopionelainpuisto.com

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje