Business Kuopio

 

Charles River erottautuu lääkekehityksen erityisosaamisellaan

4.2.2020

Charles River tarjoaa tutkimuspalveluita lääke- ja bioteknologiateollisuuden tarkoituksiin. Yhtiön on siivittänyt maailmanlaajuiseen menestykseen usko omaan asiantuntijuuteensa.

Yrityksen syntyjuuret ovat Kuopion yliopiston A.I. Virtanen -instituutissa vuosituhannen vaihteessa, kun instituutin tutkimusryhmän jäsenet perustivat palvelututkimukseen perustuneen Cerebricon-yrityksen. Yhtiö keskittyi neurologisten aivosairauksien tutkimukseen.

Perustajilla oli näkemys, että palvelukonseptilla saadaan kehitettyä hyvää liiketoimintaa. Tavoitteena oli myös kasvattaa yritystä sen vahvan osaamisen ympärillä, jota Kuopiossa on keskushermostosairauksien osalta.

– Cerebricon lähti pienistä lähtökohdista kasvamaan isommaksi ja oli vuonna 2009 kasvanut niin paljon, että nykyinen emokonserni Charles River Laboratories osti sen, Kuopion yksikön toimitusjohtaja Antti Nurmi kertoo.

Edelleen yritys keskittyy erityisesti keskushermostosairauksiin liittyvään lääkekehitykseen.

Kasvuun emoyhtiön tuella

Charles River mahdollistaa lääketeollisuudelle lääkkeiden kehitystyön ilman, että yritysten tarvitsee investoida omaan tutkimusinfrastruktuuriin. Yksittäisen lääkkeen kehitysohjelmaa on mahdollista palvelututkimuksen avulla lyhentää merkittävästi.

Lääkekehitystyö on kallista ja aikaa vievää, joten lääke- ja bioteknologiayritykset käyttävät Charles Riverin kaltaisia palvelututkimusorganisaatioita säästääkseen kustannuksia ja saadakseen lääkkeen nopeammin markkinoille.

– Olemme monikansallinen yritys, melkein kaikki liiketoimintamme tulee ulkomailta. Yhtiöllä on Kuopion lisäksi 80 toimipistettä eri puolilla maailmaa, Nurmi sanoo.

Kuopion yksikössä oli liiketoimintakaupan aikaan 45 työntekijää, mutta nyt työntekijöitä on yli 120. Nurmi pitää merkittävänä tekijänä yhtiön kasvussa emoyhtiön tukea sekä myynti- ja markkinointikoneistoa.

Vahvuutena erottautuminen muista

Yritys uskoi omaan asiantuntijuuteensa ja onnistui vakuuttamaan markkinat ja sijoittajat, vaikka markkinoilla oli useita samankaltaisia yrityksiä. Eriyttäväksi tekijäksi Nurmi nostaa investoimisen kuvantamisteknologiaan.

– Löysimme erityisosaamisalan, jonka liitimme perinteisempään lääkekehitystyöhön. Se toi uutta ja erilaista kiinnostusta, ja pystyimme sitomaan konseptiin lisäarvoa. Johtava ajatuksemme on ollut koko ajan hakea uusia työkaluja, menetelmiä ja innovaatioita.

Nurmi harmittelee, että suomalaiset yritykset monesti kehittävät ja optimoivat tuotettaan liiankin pitkään, ennen kuin uskaltavat puhua siitä yrityksen ulkopuolella. Hän kannustaa aloittavia yrittäjiä rohkeasti kertomaan innovaatioistaan.

– Se voittaa, joka on vakuuttavin ja huutaa kovimmin. Oli tuote sitten täysin valmis tai ei. Se joka saa eniten näkyvyyttä, saa myös eniten mielenkiintoa.

Kannattaa myös hyödyntää verkoston voimaa. Nurmi arvioi, ettei ole montaakaan yritystä, joka ei auttaisi alkutaipaleella olevaa yritystä menestymään. Hänen mukaansa kannattaa hyvin aikaisessa vaiheessa käydä kysymässä, mitkä ovat olleet avainvaiheet pidempään pinnalla pysyneiden yritysten poluilla ja mitä heidän on tarvinnut tehdä päästäkseen sinne, minne ovat päässeet.

– On kaikkien etu, jos auttaa muita. Sehän tuo vaan lisää kiinnostusta tälle alueelle.

www.criver.com

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje