Business Kuopio

 

Talentreella on vahva ymmärrys ihmisestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta

9.8.2021

Asiantuntijayritys Talentree Oy auttaa muita yrityksiä kasvamaan ja kasvaa samalla itsekin.

Talentreen perustajajäsen ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Antti Haapakorva työskenteli aiemmin konsultointiyritys Accenturella Helsingissä. Haapakorvan perheen kaipuu entisille kotikonnuille vei ajan myötä kuitenkin voiton ja avautui väylä uusille mahdollisuuksille Kuopiossa.

Ville Vainikainen onnistui houkuttelemaan Haapakorvan mukaan sukupolvenvaihdokseen miesten isien yhdessä omistamaan, venetarvikkeita valmistavaan VA-Varusteeseen. Haapakorva tarttui haasteeseen ja yritystoiminta rullasi hyvin, vaikka vaikeuksiltakaan ei täysin vältytty. Isät kuitenkin luottivat poikiinsa.

”Yrittäjyys pk-yrityksessä ja kokemus isosta konsulttiyrityksestä loivat idun Talentreelle. Ne maailmat olivat aika kaukana toisistaan, ja mietin voisiko niitä tuoda lähemmäs toisiaan. Mielessä kyti ajatus modernista konsulttiyrityksestä, joka ymmärtäisi myös pk-yritystä. Polte oli niin kova, että oli pakko lähteä tekemään omaa yritystarinaa”, Haapakorva muistelee.

Isän luottamus poikansa visioihin jatkui, ja hän lähti mukaan perustamaan Talentreeta. Vuosi oli tuolloin 2010.

Talentree teki ison muutoksen omaankin strategiaansa

Talentree fokusoitui alkutaipaleellaan erityisesti pk-yritysten tarpeisiin strategia- ja hallitustyön näkökulmasta. Oletus oli, että yrityksissä on paljon kehitystarpeita, mutta ei juurikaan aikaa tarkastella niitä ulkopuolelta. Talentreen oma palvelurepertuaari on kasvanut vuosien varrella asiakkaiden tarpeiden myötä. Samalla yritys palvelee yhä isompia kasvuyrityksiä.

”Palvelumme kulminoituvat ymmärrykseen ihmisestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta. Olemme vahvoilla siinä pisteessä, jossa ne leikkaavat toisensa. Käytännössä yhtiössämme on viisi eri liiketoimintoa: strategiakonsultointi, digitaalisen markkinoinnin palvelut, ohjelmistokehitys, taloushallinnon ulkoistusratkaisut sekä työkyvyn johtaminen. Näistä kaksi viimeistä toimii erillisten tytäryhtiöiden kautta”, Haapakorva kertoo.

Vuonna 2019 Talentree teki toimintahistoriansa isoimman strategisen muutoksen ja lähti vahvistamaan kyvykkyyttään teknologiaratkaisuissa. Yhtiö lupasi palkata 100 koodaria vuoteen 2025 mennessä. Samassa yhteydessä toimitusjohtajaksi nousi yrityksen sisältä Kimmo Vainikainen, jolla on vahvaa kokemusta softapuolen liiketoiminnan kasvattamisesta.

Johtamistapaa kannattaa haastaa koko ajan

Haapakorva arvioi, että menestys on yleensä usean tekijän summa. Se vaatii oikean ajoituksen lisäksi systemaattista ja kovaa työntekoa sekä sitä, että uskaltaa asettaa tavoitteet tarpeeksi korkealle. Täytyy olla uskallusta ja kurinalaisuutta mennä tavoitteitaan kohti sekä sopivasti myötätuulta, joka avittaa matkalla.

Talentreen toimistolla, pöydän ääressä palaveri menossa. Ihmisen hymyilevät ja pödällä on kannettavat auki.

Kasvuyrityksellä on Haapakorvan kokemuksen mukaan yleensä aina edessään erilaisia kuoppia. Niin on ollut Talentreella itselläänkin, ja tätä Haapakorva pitää ensisijaisesti vahvuutena. Usein kuopat johtuvat siitä, että johtamismalli tai -tapa tuo ikään kuin lasikaton yrityksen kehitykselle. Johtamista pitäisikin hänen mielestään uskaltaa alati haastaa. Se mikä toi yrityksen tiettyyn pisteeseen ei välttämättä vie sitä eteenpäin. Omaa johtamistapaa pitäisi pystyä arvioimaan kriittisesti. Yritykselle kannattaa myös valita strategiatasolla pääsuunta ja päivittää strategiaa aina, jos jotakin olennaista toimintaympäristössä muuttuu.

”Olen usein sanonut, että autonkin suuntaa on helpompi muuttaa silloin, kun renkaat ovat jo liikkeellä. Kannattaa miettiä mitä kohti haluaa mennä, lähteä liikkeelle ja pitää herkkyys, että matkalla voi tehdä uusia reittivalintoja.”

Talentree jakaa lisää vinkkejä liiketoimintaan Haapakorvan sekä yhtiön osakkaan ja hallituksen jäsenen Mika Sutisen johdolla kirjassa Pelastetaan strategia, joka julkaistaan elo-syyskuun vaihteessa. Kirjan toteutus on ollut asiantuntijayritykselle itselleenkin kova ponnistus; samalla oma strateginen ajattelu on ottanut jälleen aimo harppauksen eteenpäin.

Lisätietoja Talentreen verkkosivuilta


Kuopion vetovoima on alueen yritysten etu

Talentreen hallituksen puheenjohtaja Antti Haapakorvan mukaan Kuopion vetovoima on kaikkien täällä toimivien yritysten etu.

”Se kuuluisi paljon kauemmas, jos kaikki yritykset huutaisivat yhteen ääneen esimerkiksi alueen hyvistä työpaikoista. Vaikutus ei ole yhtä hyvä, jos jokainen yritys huutaa erikseen. Onneksi tämän eteen on jo toimenpiteitä suunnitteilla.”

Kuopion kaupunki on Talentreelle tärkeä strateginen kumppani, jolla on Haapakorvan arvion mukaan hyvä, yrittäjälähtöinen ja aidosti yhdessä eteenpäin katsova ote.


Teksti: Minna Akiola

Kuvat: Talentree

Tilaa uutiskirje