Business Kuopio

 

Kuopion Konepaja on toiminut kannattavasti jo kohta 40 vuotta

25.9.2019

Kuopion Konepaja Oy ei ole joutunut turvautumaan henkilöstövähennyksiin hankalinakaan aikoina.

Yhtiön tarina sai alkunsa 1980-luvun alussa, kun Risto Finne, Juhani Holopainen ja Puumalaisen Tutkimuslaitos Oy perustivat yrityksen, jonka tarkoitus oli tuottaa koneistus- ja kunnossapitopalveluja sekä vastata Puumalaisen Tutkimuslaitoksen koneistustarpeista.

Risto Finne ja Juhani Holopainen hankkivat vuonna 1986 yhtiön kokonaan omistukseensa Puumalaisen Tutkimuslaitoksen lopetettua toimintansa. Nykyään yhtiön operatiivisesta toiminnasta vastaavat pääosin Risto Finnen pojat Jukka ja Ilkka Finne. Jukka toimii yhtiön toimitusjohtajana ja Ilkka myyntijohtajana vastuualueenaan alihankintakoneistukset.

Yritys on laajentunut hallitusti muutaman työntekijän pajasta noin 30 työntekijän perheyritykseksi. Henkilöstön vaihtuvuus on ollut vähäistä.

– Irtisanomisia tai lomautuksia ei ole yhtiössä ikinä tehty tuotannollisista syistä. Olemme menneet yhdessä henkilökunnan kanssa läpi hyvien ja hankalien aikojen, kertoo Jukka Finne.

Finne kiitteleekin yhtiön hyvää ja ammattitaitoista henkilöstöä, joka on osallistunut toiminnan kehittämiseen.

Strategisena valintana pinnoituspalvelut

Konepaja tuotannon kivijalat ovat terminen ruiskutus siihen liittyvine oheispalveluineen, CNC-alihankintakoneistukset, erilaiset vaativat kunnossapitokoneistukset, dynaaminen tasapainotus sekä nivelakseleiden kunnostus.

Termisessä ruiskutuksessa lisätään pinnoite liekin avulla kappaleen pintaan. Termisellä ruiskutuksella voidaan muuttaa uusien osien ominaisuuksia sekä korjata ja kunnostaa kuluneita komponentteja. Kuopion Konepaja tekee HVOF- eli suurnopeus liekkiruiskutusta, jauheliekkiruiskutusta, sulatuspinnoituksia, lankaliekkiruiskutusta ja valokaarilankaruiskutusta.

– Samassa mittakaavassa termisen ruiskutuksen palveluja tarjoavia yrityksiä on Suomessa vain muutamia. Pärjäämme hyvin kilpailussa, koska olemme tunnettuja korkeasta laadustamme, toimitusvarmuudestamme sekä tarvittaessa nopeasta toimitusajasta, arvioi Jukka Finne.

Kuopion Konepaja tarjoaa palveluitaan useille eri teollisuuden aloille. Yhtiöllä ei ole suoraa vientiä, mutta tuotteita lähtee välillisesti suurten asiakkaiden toimesta maailmalle. Jukka Finne pitää yhtiön vahvuutena vastaamista pitkäaikaisten asiakkuuksien vaatimuksiin.

– Se täytetään, mitä luvataan asiakkaalle.

Uudet toimitilat Kellonkärkeen

Kuopion Konepajalle valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä uudet, noin 5000 neliön toimitilat Kuopion Kelloniemeen. Tilamäärä lähes tuplaantuu nykyisiin tiloihin verrattuna. Tilat mahdollistavat kasvun jatkumisen myös tulevaisuudessa.

Konepajan pinnoitus- ja koneistuskapasiteetti nousee huomattavasti uusien tilojen myötä. Tiloissa on myös mahdollista käsitellä suurempia kappaleita kuin aiemmin ja pinnoitusprosesseista tulee enemmän automatisoituja. Alihankintakoneistuksen puolella Kuopion Konepaja jatkaa edelleen räätälöityjen piensarjojen tuotantoa.

Kuopion Konepaja on valittu vuoden yrittäjäksi Kuopion kaupungin toimesta vuonna 1993 ja Kuopion Yrittäjien toimesta vuonna 2003.

– Se on hienoa, että pitkäjänteinen työmme on palkittu. Yrityksen toiminnan kehittäminen on tärkeää, jotta yritys voi ylipäätään menestyä, Jukka Finne toteaa.

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje