Business Kuopio

 

Pienpanimo RPS asetti itselleen riman korkealle

18.12.2018

Kuopiolainen pienpanimo RPS Brewing Oy on lyhyen historiansa aikana ehtinyt kokea niin haasteita kuin menestystäkin.

RPS Brewing Oy sai alkunsa, kun kolme kaverusta totesivat kaikki haaveilevansa panimon perustamisesta. Kesällä 2016 lausuttujen alkusanojen jälkeen ei mennyt kuin vajaa vuosi, kun panimo oli pystyssä. Mukaan toimintaan lähtivät hallituksen puheenjohtaja Janne Seppälä, hallituksen jäsen Petteri Pirhonen ja toimitusjohtaja Samuli Huuhtanen. Heillä kaikilla oli ennestään kokemusta ravintolabisneksen pyörittämisestä, osin jopa yhdessä.

– Meiltä puuttui panimomestari ja kun kyselimme sopivia henkilöitä, kaikki suositukset päätyivät samaan henkilöön, Aki Railanmaahan. Hänellä oli vahvaa osaamista panimoalalta, joten valinta oli helppo. Onneksemme Akikin innostui asiasta ja saimme hänet mukaan porukkaan, kertoo Huuhtanen.

Hiottu brändi

Heti alkuvaiheessa oli selvää, että pelkällä oluen erinomaisuudella ei pärjää, vaan brändillä on iso merkitys. Riman oli oltava korkealla. Laadukkaita pienpanimoita on niin paljon, että jollain tavalla oli pystyttävä erottumaan. Keinoksi löytyi kivi-paperi-sakset-peli, jolla kaverukset tyypillisesti ratkoivat vastaan tulleet ongelmat. Teeman ympärille oli hyvä lähteä luomaan erottuvaa brändi-ilmettä ja tuotevalikoimaa.

Kun RPS:n toiminta käynnistyi, valikoimassa oli kolme olutta: Rock, Paper ja Scissors. Tällä hetkellä tuotteita on kuusi. Tänä vuonna tullut uutuus, The Lizard, voitti juuri oman sarjansa Suomen paras olut -kilpailussa. Menestystä panimolle on tullut myös muissa kilpailuissa.

– Se on hienoa, että oluemme ovat kilpailuissakin todennettu olevan hyviä. Hienoa on myös se, että olemme menestyneet juuri niissä sarjoissa, joissa olemme halunneetkin pärjätä, Huuhtanen toteaa.

Halu kansainvälistyä

RPS:n kansainvälistyminen on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Aluksi tuotteita myytiin Suomen lisäksi vain Kööpenhaminassa. Nyt lanseeraus on käynnissä Hong Kongissa ja neuvotteluja käydään myös Los Angelesissa ja San Diegossa. Huuhtanen kertoo suurimman vientiponnistelun kohdistuvan ensivaiheessa Aasiaan.

– Kilpailu on kovaa, joten pyrimme tuomaan lisäarvoa tarjoamalla syitä tulla ravintolaan. Järjestämme esimerkiksi kivi-paperi-sakset -turnauksia, ja vireillä on myös pelin MM-kilpailut. Olemme saaneet ravintoloilta paljon kiitosta, että pystymme tarjoamaan toimintaa, joka tuo ihmiset oluiden äärelle.

RPS herätti suurta kansainvälistä huomiota viime kesänä Trump-Putin -oluellaan. Se keräsi hetkessä satojen miljoonien yleisön maailmanlaajuisesti ja on auttanut yhtiötä tavoitteessaan kansainvälistyä.

Suunnittelu ja nopea reagointi avainasemassa

Matka maailmanmaineeseen ei ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Huuhtanen kertoo, että vauhti on ollut ajoittain turhankin kova ja monen asian on joutunut vaikeimman kautta opiskelemaan. Myös itse panimoalassa ja viennissä on ollut opettelemista.

– On lopulta melko samanlaista myydä Hong Kongiin kuin Pielavedellekin. Molemmissa on ihminen vastassa, mutta ulkomaille myytäessä on silti enemmän ratkottavaa jo ihan logistiikankin puolesta.

RPS:llä onkin tavoite luoda malli, jossa olut pystytään valmistamaan lähellä paikkaa, jossa se kulutetaan. Yhtiö kartoittaa parhaillaan pienpanimoita yhteistyökumppaneiksi eri puolilta maailmaa.

Huuhtanen ohjeistaa menestystä tavoittelevia yrityksiä nopeaan reagointiin. Jälkikäteenkin ehtii tekemään korjausliikkeitä tarvittaessa. Nopea reagointi ei tarkoita hänen mukaansa kuitenkaan suunnittelemattomuutta. Tarkasti asetetut askelmerkit ja tavoitteet ohjaavat yrityksen toimintaa.

– Usein sanotaan, että hyvin suunniteltu on kokonaan tekemättä. Olen eri mieltä, hyvä suunnittelu maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, Huuhtanen arvioi.

www.rockpaperscissors.fi

Teksti: Minna Akiola

Tilaa uutiskirje