Business Kuopio

 

Apua julkisiin hankintoihin osallistumiseen

10.6.2019

HankintaHelppi-palvelu sai hankintaneuvojakseen tutun kasvon

Savon Yrittäjien hallinnoiman ESR-rahoitteisen HankintaHelppi-palvelun hankintaneuvonnan kilpailutus on päättynyt ja toiminta pääsee kokonaisuudessaan käyntiin. Hankintaneuvojaksi valittiin Projectico Oy:n Minna Sutinen, joka on aiemminkin toiminut Savon Yrittäjien hankintaneuvojana oman yrityksensä muun toiminnan ohella. Ennen ESR-rahoitteista palvelua yritysten ja julkisten toimijoiden hankintaneuvonta toteutettiin Työ -ja elinkeinoministeriön rahoituksella.

HankintaHelppi-palvelu keskittyy yritysten ja julkisten toimijoiden hankintaosaamisen kehittämiseen tarjoten hankintaneuvontaa ja -koulutuksia. Hankintaneuvontaan on mahdollista ilmoittautua Savon Yrittäjien verkkosivujen kautta osoitteessa www.yrittajat.fi/hankintahelppi. Jättämällä yhteystiedot, HankintaHelppi-palvelusta otetaan yhteyttä. Hanke kestää heinäkuulle 2020 saakka.

– Hankinta-asioissa Pohjois-Savossa on menty eteenpäin, mutta nyt tavoitellaan harppausta kunnolla kohti parempaa, aluetaloudellistikin merkittävää hankintatoimintaa. Kannustamme yrityksiä tulemaan mukaan kehittämään omaa osaamista ja yhteistyötä toisten yritysten, mutta myös julkissektorin kanssa, sanoo hankkeen projektipäällikkö Mia Simpanen. Hankerahoituksen turvin saamme ammattitaitoista ja osaavaa koulutusta ja neuvontaa kaikille sitä tarvitseville todella edulliseen hintaan. Samanlaisia mahdollisuuksia ei yrityksille tule joka päivä eteen, joten yritysten kannattaa tarttua tilaisuuteen, jatkaa Simpanen.

Hankintaneuvoja Minna Sutinen on innoissaan tulevasta työkentästä.

– Haluan omasta puolestani olla mukana kehittämässä ja neuvomassa yrityksiä julkisissa hankinnoissa sekä edistää vuoropuhelua julkisen sektorin ja yritysten välillä. Tavoitteenani on, että mahdollisimman moni yritys pääsisi mukaan julkisiin hankintoihin ja tätä kautta saisi mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintaansa tulevaisuudessa. Ota rohkeasti yhteyttä, autan kaikissa julkisiin hankintoihin liittyvissä asioissa.

Lisätietoja:

Savon Yrittäjät

  • Mia Simpanen, projektipäällikkö/ HankintaHelppi: mia.simpanen(at)yrittajat.fi, p. 044 3680 505
  • Minna Sutinen, hankintaneuvoja/ HankintaHelppi: minna.sutinen(at)projectico.fi, p. 050 5451 492

Tilaa uutiskirje