Business Kuopio

 

Business Finlandin kestävään kasvuun liittyvät rahoitushaut avattu

3.9.2021

Business Finland rahoittaa kestävän kasvun innovaatiohankkeita 150-170 miljoonalla eurolla vuosina 2021-2023. Eri teemoihin liittyvät rahoitushaut käynnistyvät syyskuussa 2021.

Suomen kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Ohjelma on osa EU:n elpymisvälinettä (Rescue and Recovery Facility, RRF). Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

Juuri avautuneet haut liittyvät luovien alojen aie- sekä varsinaiseen hakuun, akkuteollisuuden pilotointi-, demonstraatio- ja investointihankkeiden rahoitukseen, kasvuyritysten innovaatiohankkeisiin sekä vähähiiliseen rakennettuun ympäristöön. Käynnissä ovat tällä hetkellä myös vetyhaku (IPCEI) ja kumppanuusrahoitushaku.

– Rahoituksemme avulla yrityksesi voi lähteä ottamaan tavallista suurempaa riskiä ja kehittää täysin uusia liiketoiminta-alueita, joihin liittyy suuri kansainvälinen markkinapotentiaali. Kannattaa seurata hakujamme tarkasti, kehottaa Business Finlandin johtaja Marjo Ilmari blogissaan.

Hakuihin liittyvä infotilaisuus järjestetään 8.9.2021: Business Finlandin innovaatiorahoitus ja Suomen kestävän kasvun ohjelma

Tutustu hakuihin:

Tutustu Suomen kestävän kasvun ohjelmaan

Lisätietoja Business Finlandin sivuilla

Tilaa uutiskirje