fbpx

Business Kuopio

 

Kuopion peliala kehittyy harrastajista liiketoiminnaksi

10.4.2018

Peliteollisuus on ollut koko 2000-luvun ajan viihdeteollisuuden nopeimmin kasvava haara ja siitä on tullut merkittävä osa suomalaista kulttuurivientiteollisuutta.  Kuopiossa on pelialan yrityksiä ja uusimpana Empires not Vampires Entertainment Oy. Yrityksen toimitusjohtaja Harri Karppinen perusti yrityksen Kuopioon vuoden vaihteessa.

– Yrityksemme tavoitteena on kasvaa voimakkaasti seuraavien vuosien aikana. Rakennamme viihdebrändiä, joka koostuu useasta toisiinsa liittyvästä mobiilipelistä. Kuopion pelialan kasvupotentiaali on suuri ja uskomme, että alueelta löytyy osaavia tekijöitä rekrytoitavaksi. Ensimmäinen pelimme Tropic Empire on hyvässä nosteessa Google Play -kaupassa ja jatkamme pelin kehittämistä luottavaisina, kertoo Karppinen.

Suomen aktiivisissa kaupungeissa, Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kotkassa, Satakunnassa, Vaasassa, Joensuussa, Kajaanissa, Oulussa, Rovaniemellä ja tuoreimpana Kuopiossa, toimii pelialaa tukeva järjestö IGDA Finland ry ja heidän itsenäiset alajaostonsa. Kuopion pelialan yritykset ja toimintaa tukevat tahot muodostavat Kuopiossa IGDA Finland Kuopio Hub – Pelintakojat ry:n, jonka puheenjohtajana toimii Kalle Sievänen, Kamina Dimensions Oy:stä.

– Kuopiossa toiminta on hyvin aktiivista, mikä takaa alueellisesti uusien pelinkehitystiimien syntymisen sekä kokemuksen kautta hankittua tukea toisten kohtaamiin haasteisiin. Toimintamme on avointa kaikille alasta ja yrittäjyydestä kiinnostuneille, vinkkaa Sievänen.

Kuopion peliala kokoontuu yhteen IGDA Gathering –tapahtumissa noin neljä kertaa vuodessa. Kevään tapahtumassa 5.4.2018 Karppisen yritys julkaisi uuden Tropic Empire -pelinsä.

Kuopiossa peliala on pienimuotoista, koska alueella ei ole suoranaista pelialan koulutusta kuten monilla muilla paikkakunnilla. Alueellisesti kuitenkin pelialaa tuetaan Savonia-ammattikorkeakoulun toimesta, joka tulevina vuosina rakentaa pelistudiomaisen ympäristön osaamisen ja yritystoiminnan kasvattamiseen.

– Pelialan verkostojen, hautomoiden ja yritysten toimintaedellytysten varmistaminen on olennaista uusien yrityksien syntymisen kannalta”, kertoo TKI-asiantuntija Tiina Arpola Savonia-ammattikorkeakoululta.

Suomen peliala on saanut alkunsa harrastustoiminnasta ja näin on käynyt myös Kuopiossa.


Pelikehitysharrastuksen tukemiseen käytetyt mallit, kuten Game Jam -pelinkehitystapahtumissa, toimivat myös muiden nousevien teknologioiden tukena ja mahdollistavat harrastajien toimimisen uusien paikallisten teollisten menestystarinoiden tienraivaajina. Seuraava Game Jam järjestetään Kuopiossa 27.–29.4.2018. Lisätietoja tästä

 

Uutiset

Tilaa uutiskirje