Business Kuopio

 

Ropo Capitalille isoja asiakkuuksia – Kuopioon uusi contact center ja 30 uutta työpaikkaa

1.2.2018

Kuopiolainen Ropo Capital toimittaa noin 80 % Suomen sähkölaskuista – asemaa vahvistaa juuri allekirjoitettu Elenian sopimuslaajennus, jonka myötä Ropo vastaa Elenia-konsernin noin 4,1 miljoonan sähkölaskun toimittamisesta ja saatavien hallinnasta.

Suuret laskutusvolyymit näkyvät yhtiössä laajoina rekrytointeina – Ropo perustaa helmikuussa contact centerin Kuopioon ja palkkaa kymmeniä asiantuntijoita myös Porvoon osaamiskeskukseen.

Suomen johtavaksi kotimaiseksi laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoajaksi kasvanut Ropo Capital palkkaa kymmeniä uusia työntekijöitä Kuopioon ja pääkaupunkiseudulle. Rekrytointitarpeen taustalla vaikuttavat erityisesti yhtiön onnistumiset suurasiakassektorissa.

Yhtiön asiakkaina on yli puolet Suomen energiayhtiöistä ja asema on vahvistunut myös muilla suurten laskutusvolyymien aloilla kuten terveyspalvelut, vakuutus, jätehuolto sekä media- ja kustannustalot.

Elenia, Savon Voima, Lääkärikeskus Aava ja Jätekukko ovat muutamia esimerkkejä Ropo Capitalin tuoreista asiakkuuksista.

Ropo Capitalin toimitusjohtaja Artti Aurasmaa kertoo, että asiakasmäärän kasvu näkyy rekrytointeina erityisesti asiakaspalvelussa. Lisäksi rekrytointeja tehdään it-puolelle, mutta selvästi asiakaspalvelua maltillisemmin.

– Elenia-konserni on yksi Suomen suurimmista sähkölaskuttajista, jonka lisäksi meillä on reilut 40 muuta energiayhtiötä asiakkainamme. Elenia laajentaa palvelutarjontaansa energia-alalla aktiivisesti ja sitä mukaa, kun palvelut laajenevat myös kokonaisvolyymi kasvaa. Tänä vuonna Elenian laskuja lähtee noin 4,1 miljoonaa ja ensi vuoden osalta arvio vielä suurempi. Tämä on meille kaikin puolin kiinnostava kumppanuus ja vaikuttaa osaltaan rekrytointitarpeeseen, selventää Aurasmaa.

Kuopioon uusi contact center – Porvooseen osaamiskeskus

Kuopioon avattava contact center keskittyy mm. maksamiseen liittyvään asiakaspalveluun ja työllistää alkuvaiheessa noin 30 uutta työntekijää. Paikat on avattu hakuun ja haastattelut aloitetaan heti. Porvoon asiakaspalvelukeskuksesta muotoutuu osaamiskeskus, jonka vahvuuksina ovat mm. kaksikielisyys ja energiasektorin tietotaito.

– Kuopiossa ja lähiseudulla on paljon osaavaa työvoimaa ja uskomme, että meidän porukkaan löytyy hyvin sopivia vahvistuksia. Meillä on mahtava perehdytysohjelma, joten työtaustaa tärkeämpää on, että löydämme meille oikeanlaiset tyypit. Me ei olla mikään villasukkatehdas vaan kasvuyhtiö, jolla on kovat tavoitteet. Meininki on hyvä ja voin luvata, että ei vituta tulla töihin, Aurasmaa kehuu.

Ropo Capital työllistää tällä hetkellä reilut 140 työntekijää, joista suurin osa työskentelee Kuopion päätoimipisteessä. Uusien rekrytointien myötä Ropon henkilöstömäärä tulee nousemaan yli 200 asiantuntijaan.

– Kuopion kaupunki on ollut aktiivisesti mukana suunnittelemassa meidän toimintaa helpottavia toimenpiteitä mm. rekrytoinnin suhteen. Helsingistä saapuneena voin hehkuttaa tätä ilmapiiriä ihan täysillä – Savo on vähän tällainen omalaatuisten osaajien paikka, ja se sopii meille Ropolaisille paremmin kuin hyvin. Katsotaan mitä kaikkea kaupungin kanssa keksitään, joka tapauksessa toivotaan, että hakemuksia tulee, Aurasmaa toteaa.

– On tosi hienoa, että Kuopiosta lähtöisin oleva kasvuyritys laajentaa voimakkaasti toimintaansa kotikaupungissaan. Tästä tekee mielenkiintoisen myös se, että Osuuskunta KPY:n omistusosuuden kautta tuhannet kuopiolaiset ovat mukana Ropo Capitalin toiminnassa, pohtii Kuopion kaupungin yritysasiamies Unto Juutinen.

Lisätietoja:
Jenni Jantunen, brändi- ja markkinointipäällikkö, Ropo Capital, puh. 044 756 9603, jenni.jantunen(at)ropocapital.fi
Artti Aurasmaa, toimitusjohtaja, Ropo Capital, puh. 044 773 6828, artti.aurasmaa(at)ropocapital.fi

Lisätietoja työpaikkoihin liittyen:
Jenna Kokkonen, HR-päällikkö, Ropo Capital, puh. 044 756 9901, jenna.kokkonen(at)ropocapital.fi


Ropo Capital
Ropo Capital on johtava kotimainen laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Kilpailemme markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu digitalisaation etuihin ja vahvaan automaatioon. Yli 8 000 yritystä Suomessa käyttää aktiivisesti palvelujamme. Kasvuvauhtimme on ollut viime vuosien aikana noin 40 prosenttia ja vuonna 2017 liikevaihtomme ylittää 40 miljoonaa euroa. Vuoteen 2020 mennessä haluamme olla oman alamme markkinajohtaja Suomessa. www.ropocapital.fi

Tilaa uutiskirje