Business Kuopio

 

Kuopio goes Slush 2022 – kurkistus elintarviketeknologian tulevaisuuteen

23.11.2022

Business Kuopio järjesti marraskuussa jo perinteeksi muodostuneen Kuopio Goes Slush -tapahtuman Helsingissä Slushia edeltävänä iltana. Yli 70 osallistujaa kokoontui kuuntelemaan inspiroivia puheenvuoroja, maistelemaan kuopiolaisten elintarvikealan startupien tuotteita ja verkostoitumaan Future Food Tech -teeman ympärille.

Komero Foodin Pekka Nuutinen ja Annika Parkkonen esittelemässä tuotteitaan. Kuva Eeva Lehtomäki, Business Kuopio.

Kuopio Goes Slush -verkostoitumistapahtuma järjestettiin jo neljättä kertaa 16.11.2022 The Shortcutin tiloissa Maria01 -kampusalueella Helsingissä. Tapahtuman järjesti Business Kuopion Invest and Expand in Pohjois-Savo -hanke yhteistyössä Kasve Oy:n, Kuopion alueen kauppakamarin, Kuopio Healthin ja Novapolis Oy:n kanssa. Tapahtuman konsepti ja teema ovat vuosien saatossa vaihdelleet, mutta pääpaino on aina ollut verkostoitumisessa ja rennossa tunnelmassa.

Tänä vuonna Kuopio Goes Slushin teemaksi valittiin Future Food Tech. Tapahtuman ohjelma rakentui kiinnostavien ja äärimmäisen ajankohtaisten elintarviketeemaisten puheenvuorojen ympärille.

Ensimmäisenä puhujana oli Solar Foodsin Arttu Luukanen, joka kertoi Solar Foodsin kehittämästä proteiininlähteestä, jonka tuottamiseen tarvitaan vain hiilidioksidia ja sähköä. Elintarvikealan sijoittajista puheenvuorot kuultiin Paulig Innovator Incubator PINC:in Marika Kingiltä sekä Nordic Foodtech VC:n Lauri Reuterilta. Molemmissa puheenvuoroissa vahvana painotuksena oli elintarviketuotannon kestävyys, vastuullisuus ja terveellisyys sekä tarve uusille teknologioille näiden edistämiseksi.

Marika Kind, Head of Paulig Innovator Incubator PINC. Kuva Eeva Lehtomäki, Business Kuopio.

Food tech -teeman lisäksi puhujana oli digitalisaation huippunimi Pete Nieminen, jolta kuultiin puheenvuoro otsikolla ”Unicorns and hypergrowth or minimum viable product?”. Lisäksi ohjelmassa oli lyhyet esittelyt vuoden 2023 Tahko Ski Lift Pitchistä sekä Ylä-Savon elintarvikealan ekosysteemistä.

Puheenvuoro-ohjelman lisäksi tapahtumassa päästiin maistelemaan kuopiolaisten elintarvikealan startupien tarjoamia herkkuja. Tarjolla oli Komero Foodin salaatteja, Ketoisen gluteenittomia leipiä herkullisilla täytteillä sekä RPS Brewingin juomia. Startupien tuomat tarjoilut osoittautuivat erinomaiseksi tavaksi tuoda kuopiolaista elintarvikealan osaamista konkreettiseksi osaksi tapahtumaa.

Ketoinen Oy:n gluteenittomat leivät. Kuva Xyeanne Million, Hub Panostamo.

Yhtenä keskeisenä kehitystavoitteena aiempien vuosien tapahtumiin nähden oli kansainvälisten ja ylipäänsä Kuopion ulkopuolisten vieraiden määrän kasvattaminen. Tapahtuman vetovoimaisuutta ja tunnettuutta vahvistettiin kiinnostavalla ja ajankohtaisella ohjelmalla sekä markkinoimalla tapahtumaa niin sosiaalisessa mediassa kuin järjestäjien ja kumppaneiden verkostoissa. Tavoitteessa onnistuttiin erinomaisesti, sillä osallistujia oli ympäri maailmaa, mm. Japanista, Hong Kongista, Saksasta ja Latviasta. Vieraiden joukossa oli sekä startupeja, sijoittajia että erilaisten julkisten organisaatioiden edustajia sekä Suomesta että ulkomailta.

Tapahtuman järjestelyissä yhteistyö eri toimijoiden kanssa toimi erinomaisesti. Valtaosa järjestelyistä oli Business Kuopion vastuulla, mutta yhteistyö Kasve Oy:n kanssa mahdollisti vetovoimaisten ja inspiroivien puhujien saamisen osaksi ohjelmaa. Lisäksi Kuopion alueen kauppakamari järjesti bussikuljetuksen Kuopiosta Helsinkiin ja takaisin, ja KPY Novapoliksen yhteisöpäällikkö Karolina Puntanen toimi tapahtuman juontajana. Lisäksi Kuopio Health osallistui ohjelman rakentamiseen.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli erittäin onnistunut ja saadun palautteen perusteella se tarjosi osallistujilleen verkostoja, uusia ajatuksia ja teeman mukaisesti myös herkullisia makuelämyksiä. Toiveena ja tavoitteena on, että tapahtuma saa jatkoa myös ensi vuonna!

Tapahtumasta on kirjoitettu myös laajempi englanninkielinen artikkeli.

Eeva LehtomäkiEeva Lehtomäki

Projektikoordinaattori
Kuopion kaupungin yrityspalvelu
Invest & Expand Pohjois-Savo
eeva.lehtomaki@kuopio.fi
+358 44 718 2026

 

Tilaa uutiskirje