Business Kuopio

 

Savilahti – huippuosaamisen hubi

23.10.2018

Savilahti on ainutlaatuinen paikka niin sijainniltaan kuin toiminnoiltaan jo nyt – ja varsinkin tulevaisuudessa. Savilahti tunnetaan kansainvälisestikin huippuosaamisen keskittymänä, jossa ahertaa tällä hetkellä noin 19 000 toimijaa. 2020-luvulla alueella elää ja työskentelee jo yli 35 000 ihmistä. Kaupunginosaan kehittyy myös ainutlaatuinen kolmen eri koulutusasteen kampus, kun yliopiston lisäksi alueelle on sijoittuvat Savonia ammattikorkeakoulun ja Savon ammattiopiston toiminnot.

Osaamisen ja tutkimuksen kehto

Alueen perinteinen vahvuus on terveys-, hyvinvointi- ja cleantech-osaaminen. Yliopistollinen sairaala KYS, terveysteknologia sekä bio-, lääke- ja ympäristöalojen osaaminen ovat luoneet, ja luovat, kaupunkiin startup- ja kasvuyrityksiä, joiden kehitystä Savilahden ekosysteemi ruokkii. Savilahdessa toimii jo yli 200 osaamispohjaista yritystä – ja erityisen vahvalla tulevaisuuden alalla, neurotutkimuksessa, meillä on jo nyt huipputason osaamista. Siltä, kuten koko Kuopio Health -innovaatioekosysteemiltä, odotetaan paljon jatkossa, niin tutkimuksessa kuin uuden liiketoiminnan syntymisessä.

Savilahdessa sijaitsee merkittäviä tutkimuslaitoksia: Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, kansallinen neurokeskus, VTT, Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Ilmatieteen laitos sekä Geologian tutkimuskeskus GTK. Savilahti tarjoaa näiden sekä kaupungin, oppilaitosten ja yritysten välille yhteistyötä, synergiaa ja kumppanuuksia. Kun monialainen osaaminen ja erilaiset ajatukset löytävät toisensa, syntyy uusia innovaatioita. Fyysisissä kohtaamispaikoissa, hubeissa, kaikki toimijat pääsevät yhdessä työstämään uudenlaisia ratkaisuja sekä muodostamaan uusia businessverkostoja.

Kokeilukulttuurin alusta

Koska Savilahteen rakennetaan kestävän kehityksen älykästä kaupunkia, se tarjoaa alustan testaukselle ja tuotekehitykselle. Myös kaupunki kumppaneineen toimii innovaatioalustana: käynnistyvä Living lab -hanke mahdollistaa, että yritykset voivat yhteiskehittää teknisiä ratkaisujaan. Niin kaupunkiliikenteen busseissa, kouluissa tai terveysasemilla on helppo koota kokemuksia liikkumiseen, asumiseen, hyvinvointiin ja opiskeluun liittyvistä sovelluksista. Tätä testaustoimintaa tukee myös avoin data, jota kaupunki antaa pilottihankkeiden käyttöön. Suurien datamäärien avulla on mahdollista kohdentaa ja kehittää palveluja asiakaslähtöisesti. Kuopion kokoluokka, 120 000 asukasta, on tässä mielessä ihanteellinen: riittävän suuri, mutta sopivan pieni, että kokeilutoimintaa on helppo organisoida.

Tulevaisuudessa Savilahteen muodostuukin elävä kokonaisuus, jossa on toimintaa ja palveluja ympäri vuorokauden ja vuoden. Alueella on peruspalveluita päiväkodeista kouluihin, kaupallisia palveluita yrityksille ja yksityisille sekä upeat puitteet ulkoilmaharrastuksiin. Opiskelijoita ilahduttaa myös Kuopion ydinkeskustan vilkas ravintola- ja tapahtumatarjonta.

Savilahti yhdistää saumatta asumisen, opiskelun, työn ja vapaa-ajan – kaikki, mitä hyvään elämään tarvitaan, on lähellä. Savilahti synnyttää uusia innovaatioita, helpottaa arjen toimivuutta ja tarjoaa vähähiilisiä ratkaisuja sekä ekologista elämäntapaa. Siellä asuvat lapset varttuvat pienestä pitäen luovassa ympäristössä. Se synnyttää uutta luovuutta.

Sirpa Lätti-Hyvönen, Kuopion kaupungin strategiajohtaja

Teksti on julkaistu 26.9.18 Kauppalehden blogiyhteistyönä ja on luettavissa myös täällä.

Tilaa uutiskirje